mennessä Oona Pappila | helmi 23, 2023 | Blogi
Vuonna 2016 istuin lukiossa matematiikan oppitunnilla, kun joku erehtyi sanomaan, että ’’kahdella eurolla ei saa mitään’’. Minä, vanhana tarkan markan säästäjänä, otin tämän heiton haasteena ja vietin seuraavan oppitunnin niiden asioiden listaamiseen, joita sai...
mennessä Joonas Soukkio | tammi 26, 2023 | Blogi
SAMOKissa tämän vuoden toimintaa dominoivat vahvasti vaalit. Kevään ajan keskitymme tekemään eduskuntavaalikampanjaa, joka julkaistiin tällä viikolla kaikelle kansalle nähtäväksi. Syksyllä valmistaudumme europarlamenttivaaleihin, suunnittelemme siihen kampanjaa ja...
mennessä SAMOK | tammi 24, 2023 | Kannanotot
Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ja Suomen yliopplilaskuntien liitto (SYL) vaativat eduskuntavaalikampanjassaan 100 euron tasokorotusta opintorahaan. Tällä hetkellä moni opiskelija elää köyhyysrajan alla. Korkeakouluopiskelijoiden opintoraha on tällä...
mennessä Emmi Lainpelto | joulu 29, 2022 | Blogi
Vuosi 2022 on ihan viimeisillä metreillä ja ensi vuosi siintää aivan jalkojen edessä. On siis hyvä hetki vähän pysähtyä miettimään, että mitä sitä tulikaan tehtyä. Tänä vuonna olemme päässeet tapaamaan päättäjiä ja sidosryhmiä jälleen kasvotusten, vaikkakin osa...
mennessä SAMOK | joulu 7, 2022 | SAMOK viestii, Tiedotteet
Haemme viestinnän ja vaikuttamisen moniottelijaa varmistamaan, että ammattikorkeakouluopiskelijoiden ääni kuuluu eduskuntavaaleissa ja niiden jälkeisissä hallitusohjelmaneuvotteluissa! Millainen sinä olet? Ymmärrät viestinnän merkityksen poliittisessa...
Recent Comments