Tärkeimmät nostot vuodelta 2022
Vuosi 2022 on ihan viimeisillä metreillä ja ensi vuosi siintää aivan jalkojen edessä. On siis hyvä hetki vähän pysähtyä miettimään, että mitä sitä tulikaan tehtyä. Tänä vuonna olemme päässeet [...]
Vuosi 2022 on ihan viimeisillä metreillä ja ensi vuosi siintää aivan jalkojen edessä. On siis hyvä hetki vähän pysähtyä miettimään, että mitä sitä tulikaan tehtyä. Tänä vuonna olemme päässeet [...]
SAMOKin viestintä- ja vaikuttamiskoordinaattoriksi on valittu Aleksi Niemi. Hän aloittaa työssään 11.1.2023. Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK on valinnut hallintotieteiden kandidaatti [...]
Moni asettaa helposti itselleen todella korkean riman työelämässä, olipa kyseessä sitten millainen työsuhde tahansa. Suoritukselle asetettu rima on liimattuna kattoon, joten sitä on liki mahdoton [...]
SAMOKin hallitus vuodelle 2023 on järjestäytynyt kokouksessaan 15.12.2022. Jaettuina vastuualueina on koulutuspolitiikkaa, sosiaalipolitiikkaa, palveluita, viestintää ja kansainvälisyyttä. Näiden [...]
Lokakuussa saimme pyynnön lausua valtioneuvoston asetusluonnoksesta korkeakouluopiskelijoiden opiskeluterveydenhuollon maksuiksi vuonna 2023. Ja mehän lausuttiin. Viimeisen kahden vuoden aikana [...]
Suomen ylioppilaskuntien liitto, Suomen opiskelijakuntien liitto ja poliittiset opiskelijajärjestöt vaativat puolueita, hallitusta ja sosiaaliturvakomiteaa kiinnittämään huomionsa opintotuen [...]
Haemme viestinnän ja vaikuttamisen moniottelijaa varmistamaan, että ammattikorkeakouluopiskelijoiden ääni kuuluu eduskuntavaaleissa ja niiden jälkeisissä hallitusohjelmaneuvotteluissa! Millainen [...]
Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOKin teettämän Arvot ja asenteet -tutkimuksen mukaan neljä viidestä vastaajasta pitää todennäköisenä, että äänestää seuraavissa vaaleissa. Ehdokkaan valinnassa [...]
Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry
Lapinrinne 2 | 00180 HELSINKI
samok(at)samok.fi
Y-tunnus: 1056678-8
SAMOKin rekisteriseloste sidosryhmäkisteristämme (Henkilötietolaki (523/1999) 10 §
SAMOKin tietosuojaseloste koskien tapahtumien asiakasrekisteriä.
SAMOKin nettisivujen saavutettavuusseloste.