Podcast

EU kiinnostaa

Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry:n neliosainen Ulkoministeriön Eurooppa-tiedotuksen rahoittama EU-aiheinen podcast-sarja. Jaksoissa kuullaan mm. komissaari Jutta Urpilaista, europarlamentaarikko Alviina Alametsää ja europarlamentaarikko Henna Virkkusta.

SAMOKin neliosaisen EU kiinnostaa -podcastin ensimmäisen jakson teemana on ihmisoikeudet ja oikeusvaltiokehitys EU:ssa. Juontajana toimii SAMOKin Eurooppapolitiikan asiantuntija Roosa Veijola ja studiossa vieraina europarlamentaarikko Alviina Alametsä, Allianssin hallituksen jäsen Hanna Kivimäki ja Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOKin hallituksen jäsen Alex Palm. Alussa kuulemme myös tervehdyksen komissaari Jutta Urpilaiselta.

EU KiinnostaaEU ja ihmisoikeudet

EU kiinnostaa podcastin toisen jakson teemana on nuorten ja opiskelijoiden EU. Juontajana toimii SAMOKin Eurooppapolitiikan asiantuntija Roosa Veijola, ja studiossa on vieraana Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOKin hallituksen jäsen Miisa Tervala ja Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL:n hallituksen jäsen Konsta Kouzmichev. Jakson toisessa osuudessa mukaan liittyy myös opetusneuvos Kaisu Piiroinen, joka työskentelee Opetus- ja kulttuuriministeriössä korkeakoulupolitiikan sekä esimerkiksi EU:n Erasmus+ -ohjelman parissa.

EU KiinnostaaEU ja nuoret

EU kiinnostaa -podcastin kolmannessa jaksossa teemana on EU:n elpyminen koronapandemiasta – ja koulutuksen rooli tässä elpymisessä. Juontajana tuttuun tapaan SAMOKin Eurooppapolitiikan asiantuntija Roosa Veijola, ja studiossa vieraina europarlamentaarikko Henna Virkkunen, Euroopan alueiden komitean jäsen ja Rovaniemen kaupunginvaltuutettu Mikkel Näkkäläjärvi ja Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOKin hallituksen jäsen Alex Palm. Tervetuloa mukaan!

EU KiinnostaaEU ja koronasta elpyminen

EU kiinnostaa -podcastin viimeisessä jaksossa teemana on EU:n globaali rooli koulutukseen suunnatussa kehitysyhteistyössä. Juontajana toimii Roosa Veijola, ja studiossa meillä on vieraina komissaari Jutta Urpilaisen kabinetin jäsen ja viestinnän neuvonantaja Arto Virtanen ja Pelastakaa Lapset ry:n vaikuttamistyön asiantuntija Emmi Pakkala.

EU KiinnostaaEU:n globaali rooli koulutuksessa

Kirjoita tähän hakusana ja paina enteriä