mennessä SAMOK | loka 11, 2017 | Uutiset
Yhteensä 130 ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien edustajaa ja tarkkailijaa eri puolilta Suomea kokoontuu Lahteen Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry:n 22:een varsinaiseen liittokokoukseen, joka pidetään tulevana viikonloppuna 13.–14.10. Lahdessa...
mennessä SAMOK | loka 5, 2017 | Lausunnot
SAMOK on lausunut hallituksen esityksestä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018 teemalla Korkeakouluopetus ja tutkimus (luku 29.40). SAMOK keskittyy lausunnossa ammattikorkeakoulujen rahoitukseen liittyviin seikkoihin. Esityksessä valtion talousarvioksi...
mennessä SAMOK | loka 2, 2017 | Blogi
Blogin kirjoittaja Markus Vierumäki on ehdolla SAMOKin hallitukseen 2018. Korkeakoulukentällä tapahtuu tällä hetkellä paljon. Lahden ja Saimaan ammattikorkeakoulujen yhdistyminen Lappeenrannan yliopiston kanssa tai prosessiltaan uhkaavasti Länsimetroa muistuttava...
mennessä SAMOK | syys 29, 2017 | Lausunnot
Tampere3- ja opetusyhteistyölaki on edennyt eduskuntaan ja sivistyvaliokunta käsittelee sitä parhaillaan. SAMOK on kutsuttu kuultavaksi valiokuntaan. Lakiesitykseen ei ole tehty merkittäviä muutoksia edellisen lausuntokierroksen jälkeen. SAMOKin aiemman lausunnon voit...
mennessä SAMOK | syys 29, 2017 | Blogi
Blogin kirjoittaja Annika Eskman on ehdolla SAMOKin hallitukseen 2018. Tänä päivänä niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa kansainvälisyys ja sen tarve on yhä selkeämmin läsnä niin arkipäivässä, työelämässä kuin koulutuksessakin. EU seisookin nyt tienhaarassa, jossa...
Recent Comments