mennessä SAMOK | marras 26, 2019 | SAMOK viestii
Pääsin puhumaan korkeakouluopiskelijoiden hyvinvoinnista ja koulutuksen saavutettavuudesta suomalaisessa kontekstissa OHO!-hankkeen Symposiumin aloituspuheenvuorossa Jyväskylässä 14.11. Korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointi suomalaisessa kontekstissa...
mennessä Vellu Taskila | marras 7, 2019 | Blogi
SAMOKin 24. varsinainen liittokokous pidettiin viime viikolla Helsingissä. Itselläni liittokokouksia tuli täyteen peräti 49, ja ensi vuonna sekä SAMOK että minä vietämme juhlaliittokokousta. Koska olen ollut syksystä 1999 lähtien yhtä varsinaista ja yhtä ylimääräistä...
mennessä SAMOK | marras 1, 2019 | Kannanotot
Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry:n liittokokous vaatii, että tällä hallituskaudella Suomeen luodaan korkeakoulutuksen saavutettavuussuunnitelma. Koulutuksellisen tasa-arvon suhteen on saavutettu hyviä tuloksia, mutta paljon on vielä tekemättä. Jokaisella on...
mennessä SAMOK | loka 29, 2019 | Blogi
“SAMOKissa on sopoasiantuntijan paikka auki, vaikka sullahan jo vakiduuni onkin.” Näin luki viestissä, jonka kesällä sain. Eikä kyseessä ollut mikä tahansa paikka, vaan se sama, johon jo kolme vuotta sitten hain. Silloin en tullut valituksi, enkä olisi jälkikäteen...
mennessä SAMOK | loka 17, 2019 | Blogi
Kenellekään tuskin tulee uutena toteamus, että yhteiskuntamme muuttuu ja joutuu vastaamaan tulevaisuudessa suuriin haasteisiin. Työelämä on murroksessa, ammatteja katoaa ja uusia syntyy, ilmastonmuutoksen ratkaisun hetket ovat käsillä. Yhteiskunnat ovat edelleen...
Recent Comments