01.09.2021 | Tiedotteet

Anniina Sippola

Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK etsii vuoden opiskelijatekoa

Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK haluaa nostaa esille opiskelijoiden aktiivisuutta ja hyviä tekoja. Keräämme esityksiä SAMOKin ensimmäisen Vuoden opiskelijateko -palkinnon saajaksi.

Tunnetko opiskelijan tai opiskelijajoukon joka on toiminut pyyteettömästi toisten hyväksi edellisen lukuvuoden aikana? Ilmianna teko joka osoittaa opiskelijoiden aktiivisuutta omassa yhteisössään, korkeakoulussa tai yhteiskunnassa laajemmin. Nosta esiin opiskelija joka tekee arjessa hyviä tekoja toisille.

“Amk-opiskelijat ovat aktiivisia yhteiskunnan jäseniä jotka toimivat toisten hyväksi jatkuvasti. Juhlavuotemme kunniaksi haluamme tuoda amk-opiskelijoiden tekemää hyvää esille ja osaltamme vaikuttaa siihen, millä sävyllä opiskelijoista puhutaan yhteiskunnassa”, toteaa SAMOKin varapuheenjohtaja Antti Paunonen.

Teko voi olla mikä tahansa jonka koet palkitsemisen arvoiseksi, ainoana kriteerinä on että tekijänä pitää olla amk-opiskelija tai amk-opiskelijoiden joukko (luokka, opiskelijajärjestö, opiskelijakunta) ja teko on yksittäinen tilanne tai tempaus, ei osa jatkuvaa toimintaa. Ilmiannan teko ja kuvaile sitä tällä lomakkeella 30.9. mennessä.

Vuoden opiskelijateko -palkinnon saajan valitsee SAMOKin kokoama raati ja voittaja julistetaan SAMOKin liittokokouksen yhteydessä 28.10.2021.

Lisätietoja:
Anniina Sippola