Lokakuun 5. päivä on kansainvälinen opettajan päivä, jota on vietetty vuodesta 1994 lähtien YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescon ja Education Internationalin (EI) aloitteesta. Päivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota opettajien työhön, työolojen parantamiseen ja opettajien arvostukseen kaikkialla maailmassa. Suomessa päivä tarjoaa hyvän hetken pohtia, mikä opettajan työssä on olennaista ja mikä tekee oppimisesta elävää. Vaikka huomio kohdistuu usein opettajiin, todellisuudessa oppimisen ytimessä on aina vuorovaikutus opettajan ja opiskelijan välillä. Ilman opiskelijoita ei olisi opettajia, ja juuri siksi heidän merkityksensä on suurempi kuin he ehkä itse osaavat arvella.

Opiskelijan uteliaisuus

Moni opiskelija saattaa ajatella, että opettaja arvostaa eniten korkeita arvosanoja tai tehtävien palauttamista täsmällisesti. Kaikki nämä ovat osa opiskelua, mutta pitkällä aikavälillä ne eivät ole se, mikä opettajan mieleen jää. Paljon tärkeämpää on, että opiskelija uskaltaa olla utelias ja keskeneräinen.

Kun joku pysähtyy kysymään, miksi asiat toimivat niin kuin toimivat, tapahtuu jotakin perustavanlaatuista. Luokkaan syntyy tila aidolle oppimiselle ja tavanomaista ajattelua haastavat näkökulmat rikastuttavat keskustelua. Keskeneräisyys voi tuntua vaikealta, mutta juuri siinä piilee oppimisen syvin olemus. Kun opiskelija sanoo ääneen: ”en ole varma, ymmärränkö tämän oikein”, hän ei auta vain itseään. Usein avun saavat myös muut, jotka ovat miettineet samaa hiljaa. Yksi kysymys voi avata uuden näkökulman koko ryhmälle.

Tällaisissa hetkissä opetus muuttuu yksisuuntaisesta tiedon jakamisesta aidoksi kohtaamiseksi. Rohkeus kysyä ja kyseenalaistaa tekee luokasta paikan, jossa jokainen uskaltaa ajatella luovasti ja löytää oman äänensä.

Rohkeutta yhteisöllisyyteen

Oppiminen ei ole koskaan yksilösuoritus. Jokainen opetustilanne muodostaa yhteisön, ja sen ilmapiiri syntyy opiskelijoiden panoksesta yhtä paljon kuin opettajan. Kun joku tuo keskusteluun oman kokemuksensa harjoittelusta, rohkaisee vierustoveria tai esittää kysymyksen, jonka moni muu jättää tekemättä, hän avaa tilaa uusille näkökulmille. Tällöin koko ryhmän ajattelu rikastuu ja oppiminen syvenee yhteisölliseksi kokemukseksi. Rohkeus ei siis tarkoita vain opettajan haastamista, vaan myös taitoa olla osana yhteisöä, jossa on turvallista olla keskeneräinen.

Itse opettajana panostan erityisesti siihen, että opiskelijat saavat paljon palautetta. Se auttaa hahmottamaan, missä he ovat onnistuneet ja missä voi vielä kehittyä. Teen palautteesta rakentavaa ja kannustavaa, jotta se tukee oppimista ja auttaa opiskelijaa itsereflektiossaan.

Ihmiset jäävät mieleen

Mieleeni nousevat ne opiskelijat, jotka toivat oppimiseen jotakin erityistä: aitoa itseään, oivaltavaa kriittisyyttä ja yhteisöllisyyttä, joka tarttui muihin. Heidän kanssaan opetus ei ollut pelkkää suorittamista, vaan elävää vuoropuhelua, jossa syntyi uusia ajatuksia. Muistan heidän kysymyksensä ja näkökulmansa, jotka saivat minutkin pysähtymään ja katsomaan tuttua asiaa uudesta kulmasta.

Samalla mieleeni nousevat omat opettajani ja mentorini, joilla oli samat ominaisuudet: he kuuntelivat, innostivat ja loivat ympärilleen tilan, jossa oppiminen ja kehittyminen tuntuivat mahdollisilta. Tämä kertoo, mitä opettajan mieli kantaa mukanaan. Totuus on, että powerpointit voivat unohtua, mutta hyvät ihmiset eivät koskaan.

Juuri nämä kohtaamiset ja aito dialogi muistuttavat, että kyky kuunnella ja käydä rakentavaa keskustelua on arvokasta. Tämä korostuu erityisesti tässä ajassa, kun maailma tuntuu jakautuneelta ja keskustelu repivältä. Tarvitsemme ihmisiä, jotka uskaltavat tuoda oman näkemyksensä esiin rehellisesti ja samalla kunnioittavat muiden kokemuksia. Tarvitsemme ihmisiä, jotka luovat siltoja erilaisten näkemysten välille.

Lopuksi ja uuden aluksi

Kansainvälisen opettajan päivän sanoma on lopulta yksinkertainen. Opettaja voi avata polkuja ja tarjota välineitä, mutta oppimisen tekevät eläväksi opiskelijat. Tärkeimmät hetket syntyvät, kun huomaan, että oppiminen on aina myös tulevaisuuden rakentamista. Sosiaalipedagogina ajattelen, että jokainen opiskelijan kysymys ja oivallus on pieni teko paremman yhteisön puolesta.

Opettaminen ei ole minulle vain ammatti. Se on mahdollisuus kulkea rinnalla ja nähdä, kuinka opiskelijat kantavat mukanaan voimaa muuttaa maailmaa. Tulevaisuudessa haluan nähdä yhä enemmän opiskelijoita, jotka ottavat tämän ajatuksen omakseen ja vievät sen mukanaan myös luokkahuoneen ulkopuolelle. Heidän ansiostaan koen syvää iloa ja toivoa, ja uskon, että yhdessä opittu kantaa kauas tulevaisuuteen.

Kirjoittaja Matti Virtasalo, Lehtori (sosiaaliala), Lapin ammattikorkeakoulu, Vuoden opettaja 2025