Jatkuvan oppimisen ja kansainvälistymisen luomat haasteet yhteisöllisyydelle ammattikorkeakouluissa (JOKA) -projektissa tutkittiin viime keväänä yhteisöllisyyden rakentumista etäaikana. JOKA-projektin tavoitteena on tuoda eri opiskelijaryhmät osaksi korkeakouluyhteisöä siten, että toimenpiteissä huomioidaan erilaiset opiskelijat, heidän tarpeensa sekä elämäntilanteensa.
Projekti on käynnistynyt jo vuonna 2020, jolloin toteutettiin muun muassa työseminaareja ja analyysiä epätyypillisistä opiskelijaryhmistä. Viime keväänä projektissa erityisenä tarkastelun kohteena oli pandemia-aika, sen tuomat muutokset ja haasteet yhteisöllisyydelle etäaikana. Fokuksena oli etenkin fuksien yhteisöllisyys, jota kartoitettiin tarkastelemalla tuutoreiden kokemuksia.
Viime keväänä aihetta tarkasteltiin tuutoreiden ryhmähaastatteluilla sekä kyselyllä, jonka kohderyhmänä oli AMK-opiskelijat, tuutorit ja opiskelijakuntatoimijat. Lopuksi toteutettiin työpaja SAMOKin henkilöstöpäivien yhteydessä, johon osallistui opiskelijoiden yhteisöllisyyden parissa toimivia opiskelijakuntatoimijoita.
(tuutori): ”Olen itse kypsä siihen etten nää ihmisiä kuin rakeisena videokuvana ruudulla, jää todella paljon pois tapahtumista omalta kohdalta.”
Koronapandemian aiheuttamat erikoisjärjestelyt olivat tutkimushetkellä pyörineet reilun vuoden, ja väsymystä tilanteeseen oli havaittavissa. Pandemia-aikana toimintaa on järjestetty lähinnä verkossa, tosin syksyllä 2020 moni opiskelijakunta pystyi pitämään orientaatioviikot kasvokkain, mikä nähtiin hyväksi pohjaksi opiskelijoiden ryhmäyttämisen kannalta. Discord ja Zoom vaikuttavat olevan suosituimpia alustoja toiminnan järjestämiselle.
(tuutori): ”Pahimmat haasteet, koen ihmisten saamiseksi erilaisiin tapahtumiin. Yleensä etätapahtumat eivät houkuta, kuin pari ihmistä, jos sitäkään paikalle.”
(Verkko)tapahtumiin on kuitenkin ollut hankalaa saada osallistujia, mikä on heikentänyt toiminnan järjestäjien eli opiskelijakuntatoimijoiden ja tuutoreiden motivaatiota etäajan toiminnan järjestämiseen. Sekä opiskelijakuntatoimijoista, tuutoreista että opiskelijoista moni kaipasikin jo kovasti kasvokkaisten tapahtumien pariin. Ylipäänsä tutkimuksessa tuli esiin yhteisöllisyyden kokemuksen hiipuminen eri ryhmissä opiskelijayhteisöissä. Kun toiminta on pääosin verkossa, vuorovaikutus ja yhteisöllisyys hankaloituu.
Haasteista huolimatta pandemia-aika on edistänyt opiskelijatoiminnan kehittämistä
Tutkimus ei keskittynyt pelkästään pandemian tuomiin haasteisiin opiskelijatoiminnassa, vaan tutkimuksessa selvitettiin myös onnistumisia, oppeja, ja hyväksi havaittuja käytäntöjä.
Pandemia-aika on kannustanut, tai oikeastaan pakottanut, toiminnan kehittämiseen verkossa. Opiskelijakuntien on tarvinnut miettiä, millä kanavilla ja tapahtumilla opiskelijoita tavoittaa etäaikana, ja ylipäänsä miten toimintaa siirretään verkkoon. Tutkimuksessa käy ilmi, että paine kehittämiseen ollaan koettu toisaalta myös ihan hyvänä.
Ylipäänsä opiskelijakuntatoimijat kokevat, että verkkotapahtumia ja -toimintaa voisi jättää käyttöön jatkossakin, mikä monipuolistaisi tapahtumatarjontaa ja voisi mahdollistaa useampien opiskelijoiden osallistumisen. Lisäksi erilaiset hybriditoteutukset tapahtumiin vaikuttavat jäävän osaksi toimintaa.
Englanninkielisen toiminnan kehittäminen on ollut monien opiskelijakuntien agendalla pandemia-aikana. Viestintää, verkkosivuja ja tapahtumatarjontaa on pyritty tarjoamaan aiempaa enemmän englannin kielellä. Esimerkiksi englanninkielisen tapahtumatarjonnan ja niistä viestimisen koetaan huomioivan opiskelijoiden kasvavaa moninaisuutta. Lisäksi kiinnostusta tuutorointiin on ilmennyt englanninkielisiltä opiskelijoilta, ja joissakin opiskelijakunnissa ollaankin alettu pohtimaan, miten englanninkielisiä opiskelijoita voisi liittää mukaan tuutoreiksi- tähän ei ole aiemmin ollut valmiita käytäntöjä.
Moni opiskelijakunnista on innostunut myöskin verkkotuutoroinnin kehittämiseen. Tavoitteena on, että tuutorikoulutuksia voitaisiin järjestää myös verkossa, jolloin tuutorit voisivat tutustua materiaaleihin itselleen sopivaan aikaan. Lisäksi itse tuutorointia olisi opiskelijoille tarjolla verkossa aiempaa laajemmin. Verkkotuutorointi mahdollistaa tuutoroinnin saavutettavuutta, esimerkiksi monipaikkaisissa korkeakouluissa kaikille opiskelijoille ei välttämättä ole mahdollista järjestää kasvokkaista tuutorointia, mutta verkkotuutoroinnin kautta useammalle voidaan tarjota tuutorointia.
Opiskelijoiden moninaisuuden tunnistamisessa sekä verkkotoiminnassa koulutustarpeita
Yksi tutkimuksen näkökulmista on moninaisuuden huomioiminen opiskelijatoiminnassa. Tutkimuksen perusteella vaikuttaa siltä, että toiminta ja tapahtumat tulevat monipuolistumaan, esimerkiksi monikielisemmän viestinnän ja verkkotapahtumien suhteen. Etäosallistuminen voi mahdollistaa useamman opiskelijan osallistumisen. Toki etäosallistuminen ei ole ratkaisu kaikkien oppilaiden tavoittamiseen mukaan toimintaan. Työtä opiskelijoiden monimuotoisuuden huomioimisessa riittää ja opiskelijakuntatoimijoiden ja tuutoreiden osaamista opiskelijoiden moninaisuuden tunnistamisessa voisikin vielä kehittää. Miten tapahtumat tai tuutoritoiminta voisivat tavoittaa erilaisia opiskelijaryhmiä? Miten toiminnasta voisi tehdä helpommin lähestyttävää ja avoimempaa?
Monimuotoisuuden lisäksi tutkimuksesta nousee esiin myös muita koulutustarpeita. Opiskeljakuntatoimijat kaipaavat tukea ja koulutusta etäajan, tai ylipäänsä verkkotapahtumien ja -toiminnan toteutukseen. Koulutus voisi esimerkiksi antaa ideoita erilaisten verkkotapahtumien toteutukseen ja esitellä erilaisia alustoja, joilla verkkotapahtumia voisi järjestää, tai koulutus voisi suuntautua myös verkkotapahtumien osallistujille ja opastaa, miten erilaisia alustoja käytetään. Kyselyn mukaan vajaa puolet opiskelijakuntatoimijoista kaipaa apua pandemia-ajan tapahtumien järjestämiseen tai ideointiin, sekä vajaa puolet tarvitsisisi koulutusta verkkotapahtumien teknisestä puolesta.
Lopuksi
”On menetetty ne pienet merkittävät kohtaamiset arjessa, mitkä ovat kuitenkin olleet hyvin monelle se mikä auttaa jaksamaan.”
Vaikka koronapandemian myötä opiskelijakuntatoimijat ovat perehtyneet etätoiminnan toteutukseen ja moni uusi käytäntö jää toimintaan, selkeää on, että eri opiskeluyhteisöjen yhteisöllisyyden koetaan vähentyneen ja kaipuu ihmisten näkemiseen on suuri. Toivottavasti tänä syksynä päästään jälleen lähiopetukseen ja kouluarkeen, jossa voi tutustua ihmisiin, opiskella yhdessä ja osallistua tapahtumiin ihan paikan päällä.
Toki etäajan pitkäaikaiset vaikutukset, kuten yksinäisyyden kasvu ja erilaiset opiskelijoiden hyvinvointia kuormittaneet tekijät pohdituttavat. Millaiseksi uusi opiskelijoiden ja opiskelijatoiminnan arki muotoutuu? Mielenkiintoista on myös seurata, mitkä käytännöt tai tapahtumat jäävät käyttöön etäajan jälkeenkin, onko jotain mihin ei enää palata? Miten toiminta opiskelijoiden moninaisuuden huomioimisen parissa jatkuu?
Aihetta olisi mielenkiintoista tarkastella myös jatkossa. Ihanteellisinta olisi, jos opiskelijoiden kokemuksia voisi tarkastella jatkuvalla seurantatiedolla ja keskusteluilla. Raportin kokonaisuudessaan pääset lukemaan linkin takaa.
Myös minulle voi laittaa viestiä, jos tutkimus herätti ajatuksia tai kysymyksiä!
Aino Pietarinen, tutkija Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus
[email protected]