15.12.2017 | Uutiset

SAMOK

Opiskelijakuntien jäsenmäärässä saavutettiin ennätys!

Jäsenopiskelijakuntiemme yhteenlaskettu jäsenmäärä on saavuttanut jäsenmääräennätyksen. Tänä vuonna jäseniä on yhteensä jopa 71 100, mikä on 2 600 enemmän kuin samaan aikaan viime vuonna.

Myös jäsenasteessa tehtiin ennätys, sillä ensimmäistä kertaa joka toinen ammattikorkeakouluopiskelija on opiskelijakunnan jäsen.

“Kiitos kuuluu opiskelijakuntiin. On mahtavaa, että niissä tehtävän jäsenhankinnan tulokset näkyvät näin mittavasti! Vuosi toisensa jälkeen pystymme yhdessä osoittamaan ammattikorkeakouluopiskelijalle, miten arvokasta työtä koulutuksen kehittämisessä ja opiskeluyhteisön rakentamisessa teemme!”, puheenjohtajamme Anni Koivisto riemuitsee.

Opiskelijakuntien jäsenmäärä on kasvanut yhtäjaksoisesti viimeiset yhdeksän vuotta.