18.04.2017 | SAMOK viestii, Tiedotteet

Jenni Röynä SAMOKin kansainvälisten asioiden koordinaattoriksi

Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK on valinnut Jenni Röynän liiton uudeksi kansainvälisten asioiden koordinaattoriksi.

Jenni opiskelee tällä hetkellä Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa politiikan tutkimusta. Hän toimii mm. Allianssin Eurooppa-työryhmän puheenjohtajana, ja on toiminut lukuisissa luottamustehtävissä European Youth Parliamentissa.

Kansainvälisten asioiden koordinaattorina Röynä tulee vastaamaan mm. lausuntojen koordinoinnista ja valmistelusta, kansainvälisestä järjestöyhteistyöstä ja yhteydenpidosta European Students Unioniin ESUun. Tehtävässään hän aloittaa huhtikuun aikana.

”Olen innoissani päästessäni kehittämään SAMOKin kansainvälistä edunvalvontaa ja vaikuttamistyötä, sekä osaksi ahkerasti työskentelevää tiimiä. Varsinkin EU:n tasolla on nyt tärkeää olla aktiivisesti mukana tuomassa suomalaisten ammattikorkeakouluopiskelijoiden ääntä kuuluviin, ja on kunnia toimia tässä roolissa”, Jenni kertoo.

“Jenni vakuutti meidät kehitysorientoituneella asenteellaan ja kokemuksellaan kansainvälisissä järjestöissä toimimisesta. Uskomme että Jenni kykenee koordinoimaan kansainvälisiä asioita koko SAMOKin toiminnan laajuudella”, kuvailee SAMOKin hallituksen kansainvälisistä asioista vastaava jäsen Emmi Paajanen.

Lisätietoja:
Jenni Röynä, SAMOKin tuleva kv-asioiden koordinaattori, [email protected], p. 040 411 4344
Milla Halme, SAMOKin toiminnanjohtaja, [email protected], p. 050 389 1018