Etsimme hallintokoordinaattoria AMK-opiskelijoille!

 Kategoria SAMOK viestii, Uutiset

Haemme työyhteisöömme hallintokoordinaattoria työvapaan sijaisuuden ajaksi osa-aikaiseen (60%) työsuhteeseen! Hallintokoordinaattorin tehtäviin kuuluu liiton hallinnon yleis- ja talouskoordinointi, kuten muun muassa talouteen ja tietohallinnon prosesseihin liittyviä kehittämis-, valmistelu- ja  suunnittelutehtäviä. Lisäksi tehtäviin kuuluvat liiton toiminnan sujuvuuden edistämistä, esimerkiksi kokoussihteerin tehtäviä ja liittokokouksemme järjestelyt.

Toivomme, että tehtävään valittu henkilö aloittaisi syyskuussa 2020 ja voisi työskennellä meillä 30.9.2021 asti. Olemme työaikojen suhteen joustavia, joten työ sopii mainiosti esimerkiksi opiskelijalle.

Edellytämme

  • näyttöjä aiemmista koordinointitehtävistä
  • korkeakouluopintoja
  • sujuvaa suomen kielen kirjallista ja suullista taitoa, sekä vähintään kohtuullisia taitoja ilmaista itseään myös ruotsiksi ja englanniksi
  • taitoa ja tahtoa viestiä omasta työstään sekä intoa järjestää esimerkiksi webinaareja ja koulutuksia
  • projektin- ja tietojärjestelmähallintataitoja 
  • oma-aloitteisuutta ja ideointikykyä
  • kykyä pitää useampaa byrokratialankaa käsissä samanaikaisesti

Katsomme eduksi 

  • kokemuksen järjestö- ja yhdistystoiminnasta, sydäntämme lähellä on esimerkiksi opiskelijajärjestökokemus 
  • mielenkiintoa AMK-opiskelijoiden toimintaedellytysten kehittämistä kohtaan
  • tahtoa kehittyä hallinnon monitaituriksi ja kehittää liiton työskentelyprosesseja

Millaisia me olemme?

Teemme päivittäistä työtämme jokaisen suomalaisen ammattikorkeakouluopiskelijan paremman huomisen eteen. Meillä on 24 jäsenopiskelijakuntaa, yksi kussakin ammattikorkeakoulussa. Rento ja tiivis työyhteisömme Helsingin Kampissa koostuu kahdeksan hengen henkilöstöstä ja kuudesta täysipäiväisestä hallituksen jäsenestä. Yhdessä tekeminen ja ideoiden pallottelu olohuoneemme sohvalla on tämän työn suola, mutta toimimme myös itsenäisesti omien työtehtäviemme parissa. Työ sisältää ajoittain hektisiä hetkiä sekä silloin tällöin myös ilta- ja viikonlopputöitä.

Tehtävästä maksettava kuukausipalkka on Ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien ja SAMOKin TES:n mukainen (1462,80€) ja sen lisäksi maksettavat koulutus- ja kokemuslisät. Lisäksi tarjoamme työsuhdematkalippuedun, puhelin-, lounas- sekä virike-edun.

Kuinka haet?

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi sekä ansioluettelosi PDF-muodossa otsikolla ”Hallintokoordinaattori” osoitteeseen armi.murto@samok.fi torstaina 30.7. klo 16 mennessä. 

Jos et saa kuittausta hakemuksellesi parin päivän sisällä, olethan uudestaan yhteydessä Armiin sähköpostitse tai soittamalla numeroon 050 389 1018. Häneltä voi myös kysyä lisätietoja tehtävään tai hakuun liittyen. Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolten edustajia sekä kieli-, kulttuuri- ja muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.

Haastattelut järjestetään toimistollamme viikolla 33 (10.-14.8.2020). Kutsut haastatteluun lähetetään viikon 32 (3.-7.8.2020) aikana, ja haastateltaville tulee ennakkotehtävä.

Lisätietoja:

Toiminnanjohtaja Armi Murto

armi.murto@samok.fi

050 389 1018

Kirjoita tähän hakusana ja paina enteriä