02.02.2026 | Lausunnot

Samuli Leppämäki

Lausuimme hallituksen esityksestä ulkomaanopintolaiksi ja ammattipätevyyden tunnustamiseksi annetun lain muuttamisesta

SAMOK lausui luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi ulkomailla suoritettujen opintojen tuottamasta kelpoisuudesta säänneltyyn tehtävään, ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen tuottamasta virkakelpoisuudesta annetun lain kumoamisesta sekä ammattipätevyyden tunnustamisesta annetun lain muuttamisesta. SAMOK pitää tärkeänä liikkuvuuden ja tutkintojen tunnistamisen sujuvoittamista EU-maiden välillä, mikä tukee koko Suomen osaamisvarannon kehitystä. Lisäksi SAMOK tukee tavoitetta joustavoittaa osaamisen täydentämistä, jotta koulutuksellisia umpikujia voidaan vähentää ja laaja osaamispotentiaali saadaan tehokkaasti käyttöön.

Ulkomaanopintolain osalta SAMOK pitää myönteisenä keinovalikoiman laajentamista siten, että täydentävien opintojen lisäksi kelpoisuudessa huomioidaan myös ammattikokemus ja Suomessa suoritetut opinnot. SAMOK peräänkuuluttaa hakijoiden yhdenvertaisuutta ja vaatii, että kelpoisuuden osoittamisesta hakijoille koituvia kustannuksia ja haasteita arvioidaan kriittisesti.

Ammattipätevyyslain muutoksissa SAMOK tukee sääntelyn yhtenäistämistä EU:n direktiivin kanssa, mikä palvelee sekä ulkomaisia osaajia että ulkomailta palaavia suomalaisia opiskelijoita. SAMOK korostaa, että täydentävien opintojen ja muiden kelpoisuuden osoittamistapojen tulee olla saavutettavia ja aloitettavissa kohtuullisessa ajassa päätöksen saamisesta.

Lausunto on luettavissa kokonaisuudessaan täältä.