18.07.2020 | Blogi

Poikkeusajan valintakokeet – epäselvyyttä, ahdistusta ja epäreiluuden tunnetta?

Koronakevät on ollut hurjaa aikaa opiskelijavalintojen osalta. Epäselvyyttä, mahdollista ahdistusta ja ehkä jopa epäreiluuden tunnetta.

Ammattikorkeakoulut olivat tänä keväänä jopa onnekkaassa asemassa, kun kokeet jouduttiin siirtämään etätoteutukseen. AMK-valintakoe oltiin testattu jo edellisenä syksynä toimivaksi, ja se oli helppo toteuttaa kaksiosaisena kotioloissa sekä kampuksella. AMK-valintakokeen tarkoituksena on testata valmiuksia korkeakouluopintoihin opetuskielen, englannin sekä päätöksentekotaitojen avulla. Lisäksi riippuen alavalinnasta testataan matemaattisia-, matemaattis-luonnontieteellisiä- tai eettisiä taitoja. Valintakoe suoritetaan verkossa, ja samalla kokeella voi hakea lähes kaikkiin ammattikorkeakoulututkintoihin. 

Tänä keväänä otettiin käyttöön myös uudistettu todistusvalinta, jossa suurin osa ammattikorkeakouluun hakevista valitaan lukio- tai ammattikoulutodistuksella. Tämä tarkoittaa, että sekä ylioppilas- että ammattikoulututkinnolle otettiin käyttöön yhteinen pisteytysmalli. Ammattikorkeakoulujen todistusvalinta pidettiin kuitenkin koronakeväästä huolimatta maltillisena, eikä sitä nostettu alkuperäisestä suunnitelmasta juurikaan.

Ammattikorkeakoulujen koe toteutettiin siis kahdessa osassa. Ensin AMK-valintakoe suoritettiin kotona, ja tämän suorituksen perusteella kutsuttiin osallistujia toiseen vaiheeseen. Toisessa vaiheessa suoritettiin myös AMK-valintakoe, mutta valvotussa ympäristössä kampuksilla. Kaksiosainen koe koettiin tarpeelliseksi, jotta vilppi valintakokeissa saadaan minimoitua. 

Valtion lisätalousarviossa onni potkaisi korkeakouluja, ja rahaa saatiin uusiin aloituspaikkoihin. Uusia aloituspaikkoja ammattikorkeakouluihin tuli yhteensä yli 2000. Tämä oli todella toivottu ja tarpeellinen päätös, sillä painetta uusille korkeakoulutetuille oli, mutta aloituspaikat vaativat valtavasti resursseja.

Mielenkiintoisen tästä keväästä teki myös se, että sain kokea tämän poikkeusajan valintakoekevään itsekin alanvaihtajana. Odotus tuntui pitkältä kahden eri kokeen sekä lopullisten tulosten odottelun vuoksi, mutta loppujen lopuksi onni suosi itseänikin vihdoin kahden hakukevään jälkeen. Syksystä alkaen aloitan siis opinnot aivan toisessa ammattikorkeakoulussa, aivan uudella alalla, sekä vuodenvaihteessa myös itselle täysin uudella paikkakunnalla.  

Toivottavasti onni potkaisi mahdollisimman montaa muutakin tässä yhteishaussa, ja koulupaikka irtosi itselle mieleiseltä alalta. Mikäli ei, älä missään nimessä luovu toivosta. Uusia yhteishakuja tulee taas syksyllä ja tulevana keväänä, ja sinulla on lisää aikaa miettiä omaa tulevaisuuttasi hetken pidempään. 

 

Oona Löytänen

hallituksen jäsen

osaaminen & oppiminen, viestintä

[email protected]

+358 50 389 1005