Kansainvälistyminen on aihe, josta puhutaan jatkuvasti ja opiskelijoita kannustetaan siihen. Onko meillä kuitenkaan tarpeeksi järjestelmiä, jotka auttavat opiskelijaa kansainvälistymään? Kansainvälistymisellä nähdään niin suuri itseisarvo, että olisi hölmöä vyöryttää kaikkea vastuuta sen saavuttamisesta opiskelijalle. Katsotaan, löydämmekö reseptin, jolla tuoda kansainvälistyminen lähes jokaisen opiskelijan polulle.
On tärkeää aloittaa yhteiseltä pohjalta: mitä termillä kansainvälistyminen tarkoitetaan? Kansainvälistyminen on termi, jota käytetään monissa yhteyksissä, kuten yritystoiminnassa. Missään sitä ei kuitenkaan olla tarkkaan ja selvästi määritelty. Opiskelijan kohdalla voinemme kuitenkin määrittää kansainvälistymisen esimerkiksi näin: kansainvälistyminen on mitä tahansa sellaista toimintaa, jonka kautta opiskelija tulee kosketuksiin kansainvälisen, ylikansallisen tai globaalin toimintaympäristön kanssa.
Vaihto-opiskelu on kansainvälistymisen peruskiviä, oli kyse ulkomaanjaksoista tai kokonaisista tutkinnoista ulkomailla. Opiskelijavaihto asettaa opiskelijan uuteen vieraaseen ympäristöön ja mahdollistaa tutustumisen toiseen kulttuuriin. Vastaavasti vaihto-opiskelijan vastaanottava maa hyötyy sinne tulevasta uudesta kulttuurista ja erilaisesta näkökulmasta. Vaihto-opiskelu onkin tärkeä osa kansainvälistä kulttuurivientiä ja -tuontia.
Tiesitkö kuitenkin, että korkeakouluopiskelijoista vain 3,2% suoritti ulkomaanjaksoja vuonna 2017? Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMOn tilastojen mukaan 9551 opiskelijaa suoritti ulkomaanjakson vuonna 2017 eikä määrä ole suurikaan muutos vuoteen 2007, jolloin ulkomaanjakson suorittavia opiskelijoita oli 8232. Suomalaisia tutkinto-opiskelijoita ulkomailla oli 8730 vuonna 2017. Vajaasta 300 000 opiskelijasta nämä ovat hyvin pieniä määriä, emmekä pysty mitenkään kutsumaan vaihto-opiskelua saavutettavaksi vaihtoehdoksi kansainvälistyä.
Sen sijaan, että keskitymme opiskelijoiden murto-osaan, joka kansainvälistyy ulkomailla, on syytä keskittyä miettimään miten edistämme kansainvälistymistä Suomessa.
Ulkomaiset opiskelijat, jotka tulevat Suomeen joko lyhyeksi jaksoksi tai opiskelemaan koko tutkintonsa ovat hekin pieni joukko. Meidän tulisi kuitenkin hyödyntää heitä entistä enemmän. Sen sijaan, että vaihto-opiskelijat eristetään omiin ryhmiinsä, jotka vain harvoin kohtaavat suomenkielisten tutkinto-opiskelijoiden kanssa, tulisi heidät ottaa enenevissä määrin mukaan samoihin opiskelijaryhmiin.
Opiskelijoiden lisäksi ulkomaiset opettajat tuovat korkeakouluihin oman kansainvälisen osaamisensa ja näkemyksensä. Sen sijaan, että joitain kymmeniä opiskelijoita lähetetään ulkomaille voidaan Suomeen tuoda yksi opettaja, joka siten tuo kansainvälistymisen niille kymmenille opiskelijoille täällä.
Henkilöiden fyysisen liikuttelun lisäksi on äärimmäisen tärkeää hyödyntää digitaalisia keinoja, joilla yhdistää opiskelija todelliseen globaaliin yhteisöön. Opiskelija voi kartuttaa omaa osaamistaan niin ulkomaisen korkeakoulun verkkokurssista, kuin yhteistyössä tehdystä monikansallisesta projektista.
Jokaisen korkeakoulututkinnon tulisi sisältää kansainvälistä osaamista. Jokaisella korkeakoulusta valmistuvalla tulee olla valmiudet toimia eri kulttuureista tulevien ihmisten kanssa ja ymmärtää kansainvälisen yhteistyön periaatteita. Vaihto-opiskelu ei kuitenkaan sovellu kaikille eikä kaikkiin elämäntilanteisiin. On siis tärkeää mahdollistaa yhä saavutettavampi tapa kansainvälistyä.
Kansainvälistymistä ei voida vastuuttaa yksin opiskelijalle itselleen. Korkeakoulujen täytyy ottaa se huomioon kaikessa toiminnassaan ja korkeakouluja täytyy kannustaa toimimaan niin. Korkeakoulujen kansainvälistymiseen täytyy investoida yhä enemmän, sillä ilman sitä Suomen kansainvälinen kilpailukyky auttamatta murtuu.
Otto Rosenlund,
SAMOKin hallituksen jäsen