Korkeakoulutuksessa on jo useampi vuosi eletty nopeuden ja tehokkuuden aikaa. Nyt viime vuosina mukaan on tullut myös suurempien määrien eetos. Tarkoitan tällä sitä, että koulutusmääriä halutaan lisätä ja opiskelijoiden tulisi valmistua mahdollisimman nopeasti. Opiskelijan näkökulmasta molemmissa on hyvät ja huonot puolensa. Viime aikoina olen kuitenkin aiempaa useammin pohtinut, alkavatko huonot puolet haudata hyvät alleen.

Opiskelijoiden määrän lisääminen on tietenkin korkeakouluun hakevien kannalta hyvä asia: yhä useammalla on mahdollisuus saada opiskelupaikka. Samalla se tarkoittaa käytännössä myös sitä, että korkeakouluun pääsee sisään yhä heikommilla valmiuksilla, matalemmilla numeroilla tai pääsykoetuloksilla. Tämä on haaste lähinnä ammattikorkeakouluille ja henkilöstölle; miten varmistaa hyvä osaaminen, jos opiskelijoiden lähtötaso vaihtelee aiempaa enemmän?

Opiskelijoiden määrän lisääntymisen luulisi näkyvän myös henkilöstön määrän lisääntymisenä; mitä enemmän opiskelijoita on, sitä enemmän tulisi olla myös opettajia. Valitettavasti ammattikorkeakoulujen rahoitus ei ole kasvanut samaa tahtia opiskelijoiden määrän kanssa. Sen sijaan opettajien määrä on laskenut viime vuosien aikana reippaasti. Laurean rehtori Jouni Koski selkeyttää tutkintojen ja henkilöstön määrien kehittymistä lukuina blogissaan.

Nopeampi valmistuminenkin on monelle opiskelijalle hyvä asia. Monet amk-opiskelijat haluavat valmistua reippaassa tahdissa ja päästä työelämään toteuttamaan omia tavoitteitaan. Muutos nopean valmistumisen mahdollistamiseen on tarkoittanut joustoa opintoihin ja esimerkiksi mahdollisuuksia hyväksilukea muualla, esimerkiksi työelämässä opittua. Jouston lisäksi nopean valmistumisen tavoitteet ovat kuitenkin tuoneet mukanaan hoputusta valmistua nopeasti ja jopa tilanteita, joissa opintojen läpäisy on tuntunut liian helpolta.

Näiden tavoitteiden, nopean valmistumisen ja opiskelijamäärien lisäämisen kohdalla on hyvä muistaa, että ne eivät ole ammattikorkeakoulujen päättämiä, vaan eduskunta ja nykyinen sekä aiemmat hallitukset ovat ajaneet näitä tavoitteita. Syykin on varsin perusteltu: Suomi pärjää tulevaisuudessa vain, jos meillä on riittävän paljon ja riittävän korkeaa osaamista työelämässä.

Tehokkuuden eetos sopii työelämälähtöiseen ammattikorkeakoulutukseen kuin nenä päähän. Kuitenkin sillä, miten vähällä rahalla ja miten pienellä opettajamäärällä opiskelijoita koulutetaan on selvä vaikutus siihen, miten hyvin opiskelijat oppivat. Jos tutkintojen määrän lisääminen tarkoittaa, että tutkinnosta saatava osaaminen laskee, kuka lopulta voittaa? Saako työelämä tarvitsemaansa osaamista, nouseeko Suomen työllisyys ja entä ne opiskelijat? Mitä nopea koulutus tekee opiskelijan osaamiselle ja erityisesti jaksamiselle?

Erityisesti opiskelijamäärien lisääminen on nuorille suomalaisille niin positiivinen mahdollisuuksia avaava asia, että sitä on hankala vastustaa. Mutta ehkä jossain vaiheessa se päähän sopinut nenä kasvaa liian suureksi ja taittaa niskat nurin koko hommalta. Toivottavasti ihan näin tehokkaaseen koulutukseen ei koskaan päädytä.

Anniina Sippola
Vaikuttamistoiminnan asiantuntija