Kenellekään tuskin tulee uutena toteamus, että yhteiskuntamme muuttuu ja joutuu vastaamaan tulevaisuudessa suuriin haasteisiin. Työelämä on murroksessa, ammatteja katoaa ja uusia syntyy, ilmastonmuutoksen ratkaisun hetket ovat käsillä. Yhteiskunnat ovat edelleen monilla tavoin eriarvoisia esimerkiksi terveyden, osallisuuden, varallisuuden, etnisyyden ja sukupuolten tasa-arvon suhteen. Kaikkiin näihin on kuitenkin vähintään yksi ratkaisu: koulutus, joka on yhdenvertaisesti kaikkien saavutettavissa.

Olemme tottuneet ajattelemaan, että suomalainen koulutus on maailman parasta, että olemme tasa-arvossa maailman edistyksellisimpiä ja kuulumme pienten tuloerojen maihin. Mitään näistä ei käy täysin kiistäminen ja moni asia on meillä erityisen hyvin. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö epäkohtia olisi.

Helsingin Sanomat julkaisi syyskuun lopulla kaksi artikkelia, joiden sanoma suomalaisesta koulutuksesta on hälyttävä. Ensimmäisessä artikkelissa kerrottiin, kuinka koulutusvalinnat yliopistokoulutuksessa ovat Suomessa OECD-maiden keskinäisessä vertailussa erityisen sukupuolittuneita. Toinen artikkeli käsitteli lasten taustan vaikutusta oppimiseroihin, jotka ovat kääntyneet kasvuun 2000-luvun alussa, eikä käännettä parempaan näy.

Tällä hetkellä korkeakoulutus ei ole yhdenvertaisesti kaikkien saavutettavissa. Sosioekonominen tausta vaikuttaa Suomessa voimakkaasti nuorten koulutusvalintoihin ja oppimistuloksiin.

Tällä hetkellä korkeakoulutus ei ole yhdenvertaisesti kaikkien saavutettavissa. Sosioekonominen tausta vaikuttaa Suomessa voimakkaasti nuorten koulutusvalintoihin ja oppimistuloksiin. Romanien koulutustaso on matala verrattuna valtaväestöön ja moni on kokenut vaikeaksi löytää opiskeluun liittyviä harjoittelupaikkoja ennakkoluulojen ja syrjinnän vuoksi. Maahanmuuttajataustaiset nuoret jatkavat muita harvemmin opintojaan peruskoulusta toiselle asteelle ja koulutuksen läpäisy on maahanmuuttajataustaisilla heikompaa. Ja kuten yllä kerrottu, Suomessa koulutusalat ovat voimakkaasti sukupuolittuneita. Koulutus myös periytyy Suomessa voimakkaasti, mikä tarkoittaa, että lapset kouluttautuvat usein samalle tasolle kuin vanhempansa. Viimeisen vaikutusta olen pohtinut muutamaan otteeseen omalla kohdallani.

Omat vanhempani kävivät ammattikoulun ja menivät sitten suoraan töihin, eikä pidemmälle kouluttautuminen tuolloin ollut heille realistinen vaihtoehto. Minua he kannustivat kouluttautumaan pitkälle, sillä koulutusta ja sivistystä arvostettiin kotonamme. Olen myöhemmin miettinyt, että tämä oli varmasti ratkaiseva tekijä: kotoa saatu tuki. Uskon olleeni tässä osin etuoikeutetussa asemassa ja hyvin onnekas. Haluan tämän saman tuen saman kaikille lapsille ja nuorille: kannustavan, rohkaisevan ilmapiirin. Neuvoja, tukea ja ohjausta, jolla jokainen löytää oman juttunsa ja opiskelee niin pitkälle kuin kiinnostus riittää.

Mutta se ei yksin riitä: miten kannustaa nuorta, joka katoaa peruskoulusta, tai ei edes aloita toista astetta? Tarvitsemme kansallisen, kattavan suunnitelman koulutuksen saavutettavuudesta.

Miten kannustaa nuorta, joka katoaa peruskoulusta, tai ei edes aloita toista astetta? Tarvitsemme kansallisen, kattavan suunnitelman koulutuksen saavutettavuudesta.

Antti Rinteen hallitusohjelmassa onkin kirjaus:

“Tehdään korkeakoulutuksen saavutettavuussuunnitelma, jossa käydään läpi korkeakoulutuksen sosiaalisen, alueellisen ja kielellisen tasa-arvon toteutuminen sekä eri vähemmistöryhmien korkeakoulutukseen hakeutumisen mahdolliset esteet sekä ryhdytään selvityksen pohjalta tarvittaviin toimiin. Kirjataan selkeät ja mitattavat tavoitteet aliedustettujen ryhmien koulutukseen pääsyyn ja läpäisyn edistämiseksi.”

Kirjauksen päätyminen hallitusohjelmaan on jo upeaa – nyt on ryhdyttävä sanoista tekoihin ja toteutettava suunnitelma. Siksi muuten halusin SAMOKiin töihin.

Hannele Kirveskoski
hyvinvointipolitiikan asiantuntija
050 389 1015
[email protected]