Emmi Paajanen: Oppia ikä kaikki – mutta ei kaikille?

 In Blogi

Minä väitän, että tätä maata odottaa joidenkin vuosien päästä erittäin ikävä osaamisvajepaukku, jonka jälkiä korjataan pitkään. Kyseisen haasteen kanssa painitaan jo nyt. Työtä tulee varmasti jatkossakin löytymään, mutta sille ei löydy tarpeeksi osaavia tekijöitä.

Mitä tässä sitten pitäisi tehdä? Asian laita ei onneksi ole niin synkkä kuin annoin ensimmäisessä kappaleessa ymmärtää, sillä osaamisvajeeseen ja työvoiman kohtaanto-ongelmaan on olemassa ratkaisu! Rakkaalla lapsella on monta nimeä: elinikäinen oppiminen, jatkuva oppiminen, osaamisen päivittäminen. Kuulostavatko nämä sananparret tutulta? Ne kaikki tarkoittavat samaa – jokaisella kansalaisella tulee olla mahdollisuus kehittää osaamistaan riippumatta iästä, elämäntilanteesta tai koulutustasosta. Olen itse päässyt tutustumaan osaamisen päivittämisen konseptiin hyvinkin läheltä – aloitin tänä syksynä Turun ammattikorkeakoulussa mediatuotannon opinnot jo relevanttia työkokemusta omaaville henkilöille suunnatussa tutkinto-ohjelmassa. Vietin elokuun lopussa kolmen päivän intensiivijakson Turussa, ja nämä päivät herättivät paljon ajatuksia liittyen työelämän murrokseen ja siihen, kuka pärjää työmarkkinoilla.

Kerrataan kuitenkin ensin, että miksi elinikäinen oppiminen on niin tärkeää?

Työssäkäyvän aikuisväestön kouluttautuminen on vähentynyt vuosituhannen vaihteen jälkeen. Samalla sekä työmarkkinat että koulutusjärjestelmä ovat mullistuneet: vanhojen ammattien hävitessä ja uusien alojen syntyessä tarvitaan entistä enemmän ajantasaista ammatillista ja korkeaa osaamista. Vaikkakin ammattikorkeakoulujärjestelmän synty 1990-luvulla on vaikuttanut positiivisesti osaavan työvoiman kouluttamiseen, on se samalla vaikeuttanut opistotasoisten tutkintojen hyödyntämistä työmarkkinoilla. Lisäksi eliniänodotteen ja hyvinvoinnin kasvaessa myös työurien voi olettaa pitenevän. 

Loppujen lopuksi kyse on valtiontaloudesta ja hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamisesta: elinikäistä oppimista kehittämällä pidetään huolta työllisyysasteesta. Taustalla on kuitenkin myös yksilön hyvinvointi. Työ tuo sisältöä ja merkityksellisyyttä elämään, ja osaamisensa ajantasaisuudesta huolehtiva ammattilainen on kultaa työnantajille. Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Jari Gustafsson on todennut oivallisesti: “Ei riitä, että nuorista koulutetaan fiksumpia kuin vanhempansa, vaan jo työssä olevien aikuisten osaamista pitää vahvistaa.” Muun muassa näiden syiden vuoksi nyt tarvitaan erittäin kipeästi erilaisten elämäntilanteiden ja jo olemassa olevan osaamisen mukaan joustavia kouluttautumismahdollisuuksia. 

Onko osaamisen päivittämiseen tähtäävä koulutusjärjestelmä rakennettu niin, että se suosii hyvässä sosioekonomisessa asemassa olevia ja ajanmukaiset opiskelutaidot omaavia?

Tämän pohjustuksen myötä siirryn takaisin intensiivijaksolla heränneisiin ajatuksiin. Vaikutuin erittäin vahvasti opiskelutovereideni massiivisesta työkokemuksen määrästä – yhteenlaskettuna sitä on satoja vuosia. Valtiolta, yksityiseltä sektorilta, järjestöistä, yrittäjyydestä. Ikäjakauma on parinkympin puolivälistä lähemmäs kuuttakymmentä. Osalla on taustalla toisen asteen tutkinto, osalla maisterin paperit ja osalla opistotutkinto. Erittäin kokenutta ja koulutettua porukkaa siis. On hienoa, että tällainen osaava joukko tahtoo kouluttautua lisää, ja erityisen hienoa on se, että ammattikorkeakoulut kehittävät ohjelmia, jotka mahdollistavat työn ja opintojen saumattoman yhdistämisen. En kuitenkaan voinut olla pohtimatta, että onko myös osaamisen päivittämiseen tähtäävä koulutusjärjestelmä rakennettu niin, että se suosii valmiiksi hyvässä sosioekonomisessa asemassa olevia ja ajanmukaiset opiskelutaidot omaavia? Tästä pääsemmekin kiinni elinikäisen oppimisen edistämisen ongelman ytimeen: lisäkoulutusta kertyy niille, joilla on jo valmiiksi korkeaa osaamista. Korkeakoulutetuista kaksi kolmesta ja toisen asteen koulutuksen suorittaneista kaksi viidestä osallistui aikuiskoulutukseen vuonna 2018, mutta pelkän perusasteen varassa olevista näin teki vain joka kolmas.

Jos elinikäisen oppimisen keinoja kehitetään vain jo oppimaan oppineiden ehdoilla, 75% työllisyysastetta ei ikinä saavuteta.

Jos elinikäisen oppimisen keinoja kehitetään vain jo oppimaan oppineiden ehdoilla, 75% työllisyysastetta ei ikinä saavuteta. Huolestuttava kehitys, jossa vain jo valmiiksi osaavat kehittävät itseään, tulee saada pysäytettyä. Osaamisen päivittämisen tunnistamista pitää kehittää – esimerkiksi erilaiset diplomit voisivat toimia jatkossa tutkintotodistusten rinnalla tai täydentäjänä. Lisäksi oppilaitosten, työnantajien, kuntien ja kolmannen sektorin täytyy kehittää yhteistyössä joustavia ratkaisuja työn ja oppimisen yhdistämiseen. Myös sosiaaliturvan uudistamisessa tulee ottaa huomioon osaamisen päivittämisen mahdollistaminen, ja on sanomattakin selvää, että elinikäisen oppimisen kehittäminen vaatii rahallisia resursseja valtiolta. Sillä jos oppia ikä kaikki – sanontaa osaa tulevaisuudessakin soveltaa vain harva, tämä maa ei ole pystynyt elämään mukana osaamisen ja työmarkkinoiden murroksessa.

Meidän poliittinen ohjelmamme tarjoaa rutkasti näkemyksiä niin työikäisen väestön kouluttamiseen kuin koulutuksen saavutettavuuteen. Tutustu tavoitteisiimme ja kysy rohkeasti lisää! 

 

Emmi Paajanen
viestintäkoordinaattori
emmi.paajanen@samok.fi
050 389 1016

 

Start typing and press Enter to search