Blogin kirjoittaja on ehdolla puheenjohtajaksi vuodelle 2019. 

Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision mukaan yli puolella nuorista tulisi olla korkeakoulututkinto vuonna 2030. Tavoite on tärkeä, mutta kunnianhimoinen aikakautena, jona sosiaalinen eriytyminen on entistä vahvempaa ja perinteisestä poikkeavat urapolut ovat lisääntymässä nuorten keskuudessa. Tavoiteltuun lopputulokseen päästäkseen suomalaisessa yhteiskunnassa on pidettävä huolta nuorten kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja kiinnitettävä huomiota nivelvaiheiden koulupudokkaisiin. SAMOK on esittänyt, että Suomessa laadittaisiin hallituskausittain päivitettävä koulutuksellisen tasa-arvon ohjelma, joka kiinnittäisi huomiota erityistä tukea vaativiin ryhmiin ja sisältäisi konkreettisia ja mitattavia tavoitteita koulutuksen saavutettavuuden ja tasa-arvon eteen tehtävälle työlle.

Aiheeseen liittyvässä keskustelussa puhutaan paljon siitä, että jokaisen tulisi taustastaan riippumatta voida kouluttautua oman potentiaalinsa mukaan – kuitenkaan keskusteluissa ei oteta kantaa esimerkiksi Suomen ison vähemmistökansan, romanien tilanteeseen. Romanien koulutustaso on onneksi nousussa: esimerkiksi peruskoulutuksen päättötodistuksen saaneiden määrä on noussut jopa 80 prosenttiin. Toiselle tai kolmannelle asteelle romanit eivät kuitenkaan usein päädy, sillä kaikista ikäluokista vain noin joka kolmas on suorittanut ammatillisen tutkinnon ja vaivaiset kahdeksan prosenttia ylioppilastutkinnon.

Suomen romanit kohtaavat yhä rasistista syrjintää ja halveksuntaa, ja heistä – kuten useista maahanmuuttajaryhmistäkin – puhutaan ennakkoluulojen sävyttämällä tavalla. Heitä pidetään rikollisina ja epäluotettavina ihmisinä ja ensisijaisesti kansanryhmänsä edustajina, ei yksilöinä. Tällainen kohtelu on omiaan vaikuttamaan nuorten kouluttautumishalukkuuteen. Oma opinahjoni, Diakonia-ammattikorkeakoulu, on tehnyt jo useamman vuoden ajan hienoa työtä maahanmuuttajien ja romanien koulutuspolkujen hyväksi ja järjestää esimerkiksi erillishakuja aliedustetuille ryhmille. Tämän kaltaisen tärkeän työn soisi leviävän muihinkin korkeakouluihin ja yhä useammalle alalle sosiaali- ja terveysalan lisäksi.

Paljon hyvää koulutuksellisen tasa-arvon hyväksi on jo tehty, mutta työ ei ole läheskään valmis. Koulutustason periytyvyys näkyy läpileikkaavana teemana niin kantasuomalaisten kuin maahanmuuttaja- ja romanitaustaisten nuorten kouluttautumisessa. Pidetään siis huolta, että sosioekonomisen taustan vaikutus kouluttautumiseen pienenisi tulevaisuudessa kaikissa ihmisryhmissä.

Iiris Hynönen