Kuluvana keväänä olen saanut ylpeänä seurata, miten erinomaista kampanjatyötä SAMOKin ja SYLin toimistot yhdessä opiskelija- ja ylioppilaskuntien kanssa. Tälläkin hetkellä, kampanjan keskeisin vaatimus ”opiskelijat pois köyhyysrajalta” näkyy ja kuuluu Säätytalon edustalla..
Seuratessa kevään kampanjatyötä somessa huomasin, että köyhyydestä puhuminen tuntui ärsyttävän monia. Twitterissä opiskelijoita on kehotettu menemään töihin ”niin minäkin tein” ja innostuttu kertomaan omasta viitseliäisyydestä jolla pärjäsi: ”minulla oli 40 vuotta sitten vähemmän rahaa kuukaudessa ja selvisin, nyt omistan kaksi laivaa, viisi sijoitusasuntoa ja olen velaton”. Monelle on tuntunut olevan myös epäselvää kuinka köyhyysraja määritellään.
Köyhyysrajasta puhutaan, kun ruokakunnan tulot ovat 60 prosenttia kansallisesta mediaanitulosta. Yhden henkilön taloudessa vuonna 2020 köyhyysrajalla oli 1 277 euron kuukausituloilla.
Ovatko opiskelijat siis köyhiä?
Opiskelijan on mahdollista saada opintorahaa kuukausittain suurimmillaan 279 euroa, jonka lisäksi on mahdollista nostaa opintolainaa 650 euroa tukikuukautta kohden. Edellä mainitut etuudet ovat vastikkeellisia: opintotuen enimmäismäärää on rajattu 54 tukikuukauteen, ja opintotuki voidaan evätä, mikäli viiden opintopisteen suorittaminen tukikuukautta kohden onnistu. Opintolainaan liittyy lisäehtoja: valtio hyvittää 2 500 euroa ylittävästä lainaosuudesta 40 prosenttia, mikäli opiskelija valmistuu määräajassa tai enintään yhden lukukauden myöhässä. Jos suoristetaan mutkia, elää opiskelija velaksi kuukausittain 390 euron verran silloinkin, kun tämä valmistuu opinnoistaan määräajassa. Jos 2 500 euron minimivaatimus otetaan huomioon, on todellinen velkaantumisaste vieläkin suurempi.
Opintoetuuksia on mahdollista täydentää asumistuella, mikäli sen ehdot täyttyvät. Asumistuki kattaa keskimäärin hieman yli puolet tuensaajan asumismenoista. Huhtikuussa 2023 opiskelijan keskimääräinen asumistuki oli 339,06 euroa ja keskimääräiset asumismenot 596,96 euroa. Asumismenoja katetaan osittain myös siis opintotuella. Opiskeluajan matalaa toimeentuloa puolustellaan usein sen lyhytaikaisuudella ja velkaantumista verrataan itseensä sijoittamiseen.
Omaa asemaansa toimeentulon puolesta voi täydentää työllä. Väliaikaiseksi käytännöksi ensin otettu tulorajojen nostaminen jäikin pysyväksi, ja nyt opiskelija voi tienata vuodessa 18 720 euroa, ja silti nostaa opintotukea yhdeksän kuukauden ajalta. Uudistus oli hyvä ja tarpeellinen, mutta ei valitettavasti auta niitä opiskelijoita, joilla ei ole mahdollista työskennellä opintojensa ohella. On myös hyvä muistaa, että jokainen tehty työtunti on yksi tunti pois opintojen suorittamisesta. Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimukseen (KOTT, 2021) vastanneista AMK-opiskelijoista kolmasosa koki työnteon hidastaneen heidän opintojensa etenemistä. Kuormitus näkyy myös hyvinvointivajeena: Samaisen tutkimukseen vastaajista jopa 42 prosenttia oli kokenut opiskelu-uupumusta viimeisen kuukauden aikana ja joka kolmas korkeakouluopiskelija oli psyykkisesti kuormittunut.
Tällä hetkellä Suomen tavoitteena on nostaa korkeakoulutettujen osuus puoleen ikäluokasta vuonna 2035. Maanantaina julkaistu Helsingin Sanomien uutinen valmistumisen jälkeisestä toimeentulosta antaa hyvin osviittaa siitä, millaista sijoitusarvoa tutkinnolla voi heikoimmillaan olla yksilölle. Tietojenkäsittelyn merkonomin (opisto) vuosittainen keskitulo oli vuonna 39 085 euroa, kun taas tietojenkäsittelyn tradenomin (AMK) keskitulot vuodessa olivat 40 661 euroa. Palkkaero on pieni, eikä varsinaisesti houkuttele hankkimaan toisen asteen opintojen jälkeen korkeakoulututkintoa saman alan tehtävistä, mikäli loppusaldona on tuhansien eurojen velkataakka, jota ei kuluvalla hetkellä ole korkosuojattu. Jos haluamme ihmiset korkeakouluihin, tulee sen olla myös opiskelijalle itselleenkin kannattavaa, oli kyse sitten taloudellisesta, sosiaalisesta tai osaamisperustaisesta pääomasta.
Mikä siis neuvoksi?
Ajattelen, että mikäli alamme nähdä korkeakoulutuksen itseisarvona, yhdenvertaisena mahdollisuutena jokaiselle, voimme tuottaa parempia ratkaisuja ongelman selättämiseksi. Tunnustamalla, että koulutus on enemmän kuin oikeus tai velvollisuus, voimme tehdä myös inhimillisempää politiikkaa. Inhimillisempi politiikka tuottaa kaikkien etua ajavaa, kuormitusta aidosti vähentäviä toimenpiteitä. Tällaisia ovat esimerkiksi opintotuen liittäminen osaksi sosiaaliturvauudistusta, opinto-oikeuden laajentaminen, ensikertalaisuuskiintiöstä luopuminen ja YTHS:n rahoituksen kasvattaminen. Jos tarjoamme opiskelijoille vähemmän keppiä ja enemmän tukea, voimme pitkällä tähtäimellä aidosti saada hyvinvointia, kasvua ja osaamista työmarkkinoille.
Kirjoittaja: SAMOKin sosiaalipolitiikan asiantuntija Erica Alaluusua