Vaalien jälkeen moni korkeakoulutuksen parissa työskentelevä saattoi huokaista helpotuksesta. Takana olivat hallitukset, jotka leikkaisivat ja tehostivat, mutta viimein nenän eteen annettiin hallitusohjelma, jossa hallitus lupaa panostaa koulutukseen ja antaa oppilaitoksille työrauhan toteuttaa aiempia uudistuksia. Tätä taustaa vasten tuntuukin kovin vaikealta sanoa ääneen kritiikkiä hallituksen koulutuspolitiikkaan kohtaan. Toisaalta ajattelen myös niin, että mitä koulutusmyönteisempi hallitus meillä on, sitä helpommin meidän tulisi voida sanoa toiveitamme ja tarpeitamme ääneen. Ehkä se on jopa toivottavaa.

Siksi haluankin nyt kertoa, miksi hyvät aikeet koulutuksen suhteen eivät riitä. 

Suomessa on laaja yhteisymmärrys siitä, että tulevaisuudessa yhä useammalla suomalaisella työikäisellä tulee olla korkeakoulututkinto. Me SAMOKissa uskomme vakaasti siihen, että ammattikorkeakoulutus kannattaa ja että Suomesta kehittyy monella tapaa parempi maa, kun yhä useammalla korkeakoulututkinto. Emme kuitenkaan usko, että tutkintopaperi itsessään riittää, vaan tutkinnon sisällön ja laadun tulee olla kunnossa. Pidämme myös ammattikorkeakoulutusta niin hyvässä arvossa, että emme halua tinkiä sen laadusta milliäkään. Siksi hyvät aikeet koulutuksen laajentamisessa eivät riitä – tarvitaan päätöksiä, jotka laajentamisen lisäksi ylläpitävät koulutuksen laatua.

Kun koronan vuoksi työpaikat vähenevät, tarjotaan yhä useammalle koulutuspaikka ja siten ehkäistään syrjäytymistä sekä vähennetään riskiä uuden laman lapsien sukupolven syntymiselle.

Pohjatyötä koulutusmäärien nostamiselle on tehty ammattikorkeakouluissa jo kymmenen vuotta, kun rahoitusmalliuudistuksen myötä huomiota on yhä enemmän kiinnitetty siihen, että opiskelijoiksi valitut myös valmistuvat korkeakoulusta. Kun läpäisyastetta on nostettu näin reippaasti, on seuraava looginen askel opiskelijamäärien nostaminen. Päätöksiä koulutuksen laajentamiseksi onkin tehty mittavasti; hallitus puhuu siitä, miten Suomi nousee osaamisella ja koulutuksella. 

Opiskelijamäärät kasvavat ammattikorkeakoulussa kolmen erilaisen mekanismin kautta. Niistä ehkä näkyvin on hallituksen neljäs lisätalousarvio, jossa hallitus osoitti määrärahoja ammattikorkeakoulujen aloituspaikkojen nostamiseen tänä syksynä ja ensi vuonna. Taustalla on ajatus siitä, että kun koronan vuoksi työpaikat vähenevät, tarjotaan yhä useammalle koulutuspaikka ja siten ehkäistään syrjäytymistä sekä vähennetään riskiä uuden laman lapsien sukupolven syntymiselle. Sen lisäksi, että tämä on näkyvin toimi koulutuksen laajentamisessa, on se koulutuksen laadun kannalta kestävin; aloituspaikat tulivat rahoituksen kanssa. Hyvistä aikeista seurannee siis myös hyviä seurauksia.

Toinen erityisesti tämän hallituksen toimintaan liittyvä mekanismi on ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin strategiarahoitusosuus. Strategiarahoitus on tarkoitettu korkeakoulujen oman strategian ja hallituksen strategian toteuttamiseen. Tällä kaudella hallitus on päättänyt käyttää oman osansa strategiarahasta koulutuksen laajentamiseen. Ammattikorkeakoulujen kanssa on neuvoteltu uusista aloituspaikoista ja korkeammista tutkintomääristä, joita tulevina vuosina tulisi saavuttaa. Nämä tutkinnot “rahoitetaan” rahalla, joka on jo aiemmin ollut ammattikorkeakoulujen käytössä. Ammattikorkeakoulujen rahoitusta ei siis lisätä, vaikka opiskelijamäärä nousee. Kun rahoitusmäärä ei nouse, ei nouse myöskään opettajien määrä, ei ohjauksen määrä eikä tarvikkeiden määrä. Hyvän aikeen lopputuloksena on esimerkiksi opiskelija-opettaja-suhteen heikkeneminen eli käytännössä koulutusleikkaus.

Nykyisen ja aiempien hallitusten päätösten myötä koulutus laajenee ilman rahoituksen kasvua. Siksi hyvät aikeet eivät riitä.

Kolmas aloituspaikkoja lisäävä mekanismi on hieman monimutkaisempi, eikä se liity suoraan tämän hallituksen päätöksiin. Ammattikorkeakouluilla on ollu jo useamman vuoden käytössä tuloksiin perustuva rahoitusmalli. Tuloksiin perustuva rahoitusmalli osoittaa ammattikorkeakoululle rahaa mm. siinä määrin, miten suuri osuus kaikista Suomen amk-tutkinnoista tulee kustakin ammattikorkeakoulusta. Tulosperustaisuuden lisäksi mallissa on siis kilpailuelementti, jonka kautta ammattikorkeakoulun tulee nostaa omaa tutkintomääräänsä samassa suhteessa koko Suomen amk-tutkintomäärien kanssa – muuten ammattikorkeakoulun rahoitus putoaa. Kuten ylempänä mainitsin, ammattikorkeakoulut ovat tehostaneet koulutusta viime vuosina merkittävästi ja läpäisy on kasvanut vuoden 2014 45 prosentista 53 prosenttiin vuonna 2018. Varmistaakseen tutkintomääriensä nousun ja täten rahoituksen tason säilymisen, lisäävät ammattikorkeakoulut aloituspaikkoja. Ilman rahoituksen lisääntymistä. Hyvä aikomus koulutuksen tehostamisesta kääntyykin jälleen laatua heikentäväksi toimeksi.

Nykyisen ja aiempien hallitusten päätösten myötä koulutus laajenee ilman rahoituksen kasvua. Siksi hyvät aikeet eivät riitä. Ei riitä, että puhutaan koulutukseen panostamisesta ja osaamistason nostamisesta, jos samaan aikaan todellisuudessa opiskelija-opettaja-suhde heikkenee, opiskelijoiden opetus ja ohjaus vähenee, materiaalit joilla opiskelijat voivat harjoitella vähenevät ja koulutuksen laatu laskee. Osaamistason nosto on muutakin kuin aiempaa enemmän tutkintotodistuksia. Kyse on tutkintojen sisällöstä. 

Suomessa on kautta aikojen puhuttu uskosta koulutukseen. Ei anneta heikkenemisen kierteen jatkua, vaan varmistetaan, että koulutuksen resurssit kasvavat opiskelijamäärien kasvaessa.

Anniina Sippola

Korkeakoulupolitiikan asiantuntija

Instagram: @samok_fin
Twitter: @SAMOK_FIN
Facebook: @SAMOK.FIN