Huomenna tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun siirryimme etätöihin. Sitä päivää en unohda varmaan koskaan: aamulla olin ensimmäistä kertaa eduskunnassa asiantuntijana kuultavana ja illalla ihmettelin tyhjiä kaupan hyllyjä miettien, näenkö unta. Menin kotiin jakamaan kavereiden kanssa meemejä vessapaperin hamstraamisesta ja maailmanlopusta, jäin odottamaan tilanteen palaamista normaaliksi.

Kulunut vuosi on ollut kieltämättä hyvin erikoinen. Aluksi poikkeusaika tuntui tarjoavan monelle tilaisuuden hengähtää: tyhjentää kalenteri, olla rauhassa kotona ja opetella leipomaan. Moni varmasti uskoi, että pian palataan normaaliin ja tilanne otettiin mukavana taukona kiireisestä arjesta. Kyllä sitä kohta taas saisi mennä paikasta toiseen.

Näinhän me luulimme – käsi sydämellä: ajattelitko viime vuoden maaliskuussa, että olisit edelleen vuoden päästä kotona verkkareissa?

Poikkeusajan pitkittymisen myötä olen miettinyt paljon korona-ajan vaikutuksia sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä. Kannan suunnatonta huolta siitä, kuinka syvät jäljet poikkeusaika yhteiskuntiin jättää. Pandemia ja sen vaikutukset ovat syventäneet eriarvoisuutta monella tapaa. Koronaviruksen aiheuttama sairaus on osunut raskaammin jo ennestään heikommassa asemassa oleviin niin Suomessa kuin maailmalla. Poikkeusolot ovat vieneet monelta työt ja toimeentulon. Monen jaksaminen ja mielenterveys on koetuksella – ja tässä olen erityisen huolissani nuorista ja opiskelijoista.

Emme tiedä vielä tarpeeksi koronan vaikutuksista, mutta tutkittua tietoa on tulee koko ajan lisää. Tähän asti julkaistut tiedot antavat aihetta ainoastaan huoleen. (Työkaverini Sakari SYL:n puolelta kokosi muuten ansiokkaasti tähän Twitter-ketjuun erilaisia selvityksiä aiheesta.)

Katastrofia ei siis ehkä voi estää, mutta meillä on paljon mahdollisuuksia huolehtia heistä, jotka sen uhriksi joutuvat.

Opiskelijoista puolet on uupunut, puhumattakaan siitä, että jo ennen korona-aikaa kolmannes korkeakouluopiskelijoista oireili psyykkisesti – eikä etäopiskeluaika varmasti ole tilannetta helpottanut. Moni opiskelija on menettänyt työnsä tai lomautettuna. Etäopiskelu sopiin kyllä joillekin ja opintopisteitä voi kertyä hyvin, mutta osa on menettänyt otteen opinnoistaan. Tällä hetkellä huolestuttavat eniten ne opiskelijat, jotka ovat “kadonneet” koronavuoden aikana: mitään ei kuulu, opintosuorituksia ei kerry.

Kaikkein pahinta on ymmärtää, että tilanne on kehittymässä katastrofiksi, eikä sitä voi mikään enää estää. Pohdin pitkään, voiko tällaista kirjoittaa: nythän pitäisi luoda toivoa, uskoa siitä, että vielä joskus on toisin. Aivan varmasti on – mutta miten voimme silloin? Millainen on tämän hetken opiskelijoiden työkyky, tai asema työmarkkinoilla? Eikä asian kieltäminen auttaisi mitään: meillä on paljon huonosti voivia nuoria ja opiskelijoita. Se on sanottava ääneen, jotta voimme etsiä ratkaisuja.

Katastrofia ei siis ehkä voi estää, mutta meillä on paljon mahdollisuuksia huolehtia heistä, jotka sen uhriksi joutuvat. Marinin hallitus on jo tehnyt hyviä toimia opiskelijoiden tilanteen parantamiseksi, mutta korona-ajan pitkittyessä ne eivät valitettavasti enää riitä.

Mitä sitten ehdottaisin? Mielenterveyspalvelut on ehdottomasti laitettava kuntoon. Tämän takia tarvitsemme terapiatakuun toteutuksen välittömästi. Sen tukemiseksi myös psykoterapeuttikoulutus on muutettava opiskelijalle maksuttomaksi. Näillä toimilla voisimme vahvistaa perusterveydenhuollon mielenterveyspalveluja ja tarjota apua ajoissa. Terveydenhuollon vahvistamisen lisäksi korkeakouluilla tulee olla riittävät resurssit opiskelijoiden tukipalveluiden järjestämiseen. Jokaisella opiskelijalla on oltava mahdollisuus opinto-ohjaajan, kuraattorin ja opintopsykologin palveluihin. Niitä on myös saatava nopeasti, ei vasta viikkojen päästä.

Nyt jos koskaan täytyy panostaa mielenterveyden häiriöiden hoitoon ja opiskelijoiden jaksamisen tukemiseen – yhteiskunta nousee koronan jälkeen vain osaamisella ja hyvinvoivien ihmisten avulla.

Lopuksi sanon sitten kuitenkin, että tästäkin vielä selvitään. Historian valossa synkkien aikojen jälkeen tulee aika kehittää ja katsoa eteenpäin. Itse toivon, että tilanne tuo mukanaan sen lopullisen muutoksen, jonka myötä mielenterveyden häiriöiltä ja avun hakemiselta katoaa viimeinenkin häpeäleima.

Hannele Kirveskoski
Hyvinvointipolitiikan asiantuntija

Hannele vastaa työssään AMK-opiskelijoiden hyvinvoinnista ja yhdenvertaisuudesta sekä koulutuksellisesta tasa-arvosta. Hänen yhteystietonsa ja kuvauksen siitä, missä asioissa häneen voi olla yhteydessä, löydät täältä. Ole yhteydessä koska vaan – autamme mielellään asiassa kuin asiassa AMK-opiskelijoihin liittyen!

SAMOK Behind the Scenes raottaa salaisuuden verhoa! Millaisia hallituksen jäsenemme ovat ja mitä he tekevät päivittäisessä työssään? Odotamme innolla porukkamme toteutuksia, toivottavasti sinäkin. Seuraa somekanaviamme ja pysyt mukana menossa!

Instagram: @samok_fin

Twitter: @SAMOK_FIN

Facebook: samok.fin / Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry