SAMOK on antanut kirjallisen lausunnon valtioneuvoston selontekoluonnoksesta ”Uutta suuntaa Suomen digitaaliseen kompassiin”. SAMOK pitää kiitettävänä, että sivistys on nostettu digikompassin ytimeen pelkän talouskasvun ja tehokkuuden sijaan. Onnistunut digitaalinen siirtymä vaatii kuitenkin sitä, että opiskelijat tunnistetaan strategioissa vahvemmin omana erityisryhmänään ja tulevaisuuden työelämän avainosaajina. Opiskelijoilla on ratkaiseva rooli niin yritysten uudistumiskyvyn kuin TKIO-toiminnan edistäjinä, minkä vuoksi heitä on osallistettava tiiviimmin oppilaitosten ja yritysten väliseen yhteistyöhön.
Teknologian kehityksen rinnalla on pidettävä huolta opiskelijoiden digihyvinvoinnista ja yhdenvertaisuudesta. SAMOK korostaa, että opiskelijoille on taattava maksuton ja tasapuolinen pääsy opintojen edellyttämiin edistyneisiin digi- ja tekoälytyökaluihin, jotta varallisuus ei muodostu esteeksi osaamisen kehittymiselle. SAMOK peräänkuuluttaa opiskelijoille sujuvampia digitaalisia julkisia palveluita muun muassa tiedon siirtyessä korkeakoulujen, Kelan, YTHS:n ja TE-palveluiden välillä opiskelijan hallinnollisen taakan keventämiseksi.
Digitaalisen kompassin tavoitteiden saavuttaminen edellyttää pitkäjänteisiä investointeja korkeakoulutukseen sekä oppimisen infrastruktuuriin. Media- ja tekoälylukutaito on taattava jokaiselle, ja etäopiskelun edellyttämät tietoliikenneyhteydet on oltava saavutettavissa opiskelijoille ilman lisäkustannuksia.
