SAMOK

Korkeakouluopiskelijoiden EU-vaaliohjelma on julkaistu

Korkeakouluopiskelijoita edustavien järjestöjen, Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) ja Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOKin EU-vaaliohjelma on julkaistu. Vaaliohjelma rakentaa parempaa tulevaisuutta Euroopan korkeakoulutukselle ja nuorille sukupolville. Järjestöt vaativat koulutuspolitiikassa kunnianhimoa, edelläkävijyyttä ja opiskelijakeskeisiä päätöksiä. EU:n on paitsi lisättävä koulutuksen ja liikkuvuuden rahoitusta ja saavutettavuutta myös parannettava opiskelijoiden mahdollisuuksia osallistua heitä koskevaan päätöksentekoon demokraattisesti.

”Opiskelijaliikkeenä peräänkuulutamme EU:lta edelläkävijyyttä laajemmissa globaaleissa kysymyksissä, kuten ilmastonmuutoksen torjunnassa, mielenterveyskriisin ratkaisemisessa ja maahanmuuttopolitiikassa. Kysymys on lopulta siitä, kuinka osaaminen tärkeänä strategisena kysymyksenä käännetään EU:n voimavaraksi”, SYLin puheenjohtaja Lotta Leinonen kommentoi ohjelmaa.

Vaikeassa maailmanpoliittisessa tilanteessa EU:lla on paine olla vaikuttavampi globaalisti ja lähempänä kansalaisiaan paikallisella tasolla, ja se pyrkii kasvattamaan omaa rooliaan erityisesti eurooppalaisen koulutusalueen puitteissa panostamalla muun muassa Eurooppalaiset korkeakouluverkostot (European Universities) -aloitteeseen.

”Uuden aikakauden haasteet ovat vaikuttaneet siihen, että koulutuspolitiikasta on tullut lisääntyvissä määrin strateginen politiikan ala Euroopan unionille. Kohtelevatko muutokset EU:ssa kaikkia tasa-arvoisesti? Entä miten varmistamme uusien aloitteiden demokraattisuuden ja opiskelijoiden mahdollisuuden vaikuttaa nopeasti etenevään kehitykseen?” SAMOKin puheenjohtaja Joonas Soukkio muistuttaa.

Vuoden 2024 europarlamenttivaalit toimitetaan kaikissa EU:n jäsenvaltioissa vaaliajanjaksolla 6.–9.6.2024. Suomessa vaalipäivä on sunnuntai 9.6.2024. Korkeakouluopiskelijoiden EU-vaalikampanja julkaistaan maanantaina 22. tammikuuta.

Lue korkeakouluopiskelijoiden EU-vaaliohjelma tästä.

Lisätietoja:

Lotta Leinonen
Hallituksen puheenjohtaja, SYL
044 906 5004
[email protected]

Joonas Soukkio
Hallituksen puheenjohtaja, SAMOK
050 389 1000
[email protected]

Suomen ylioppilaskuntien liitto on opiskelijajärjestö, joka edustaa noin 140 000 yliopisto-opiskelijaa Suomessa. SYLin jäseniä ovat Suomen kaikkien yliopistojen ylioppilaskunnat.

Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK on valtakunnallinen opiskelijajärjestö, joka tekee edunvalvontaa 168 000 ammattikorkeakouluopiskelijan puolesta. Se koostuu 23:sta ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnasta.