Opiskelijakunnat ja muu opiskelijaliike ovat vuosien saatossa toimineet opiskelijoiden äänitorvena. Opiskelijaliike on ollut edelläkävijä, joka on tarjonnut ratkaisuja, joita päättäjät välillä kuuntelivat ja välillä eivät. Juhlapuheissa me opiskelijat olemme tulevaisuuden rakentajia ja yhteiskunnan voimavara, joita päättäjät ihastelevat, ja puhuvat paljon opiskelijakulttuurista, sekä kannustavat sen kehittämiseen. Neuvottelupöytään päästessä juhlapuheet kuitenkin unohtuvat.

Neuvotteluissa me opiskelijat nähdäänkin vain kulueränä, työttöminä ja vaativana yhteiskunnan kuormana. Esimerkiksi opintotukea, joka oli ennen investointi tulevaisuuteen, heikennetään ja velka siirretään valtion tililtä opiskelijan omalle. Samaan aikaan vastuunkantoa vaaditaan opiskelijoilta, kun hallitus luopuu omista velvoitteista ja lupauksista, joita he meille antoivat. Vaikka vastuuta kuluista sivutaan enemmän opiskelijoille, tulisi vastuu koulutuksesta olla koko yhteiskunnalla, sillä lopulta koulutus on todellisuudessa investointi kaikkeen meidän ympärillämme, ja voimavara meille kaikille.

Opiskelijaliikettä herkästi syytetään tahdottomuudesta osallistua yhteiskunnallisiin talkoisiin, vaikka me opiskelijat ja opiskelijaliike osallistumme jo nyt talkoisiin sekä kannamme vastuuta mikä meille on määrätty. Meitä kritisoidaan tyytymättömyydestä ja epärealistisista tavoitteista, mutta eikö se ole opiskelijan tarkoitus; työskennellä opiskelemalla ja tavoitella oman ja yhteisen tulevaisuuden hyväksi? Eikö koko opiskelijaliikkeen tarkoitus ole edustaa opiskelijoiden asiaa erilaisissa asiayhteyksissä ja puhua rohkeasti näkemysten, tavoitteiden ja sukupolvien oikeudenmukaisuuden puolesta? Näkemyksiä tästä on varmasti yhtä monta kuin opiskelijaliikkeeseen osallistuvia, mutta itse näen, että opiskelijaliikkeen tarkoitus on aina olla opiskelijoiden asian puolella, tavoitteellisena ja tarjota uusia ratkaisuja. Tämä saattaa joillekin näyttäytyä tyytymättömyytenä ja “räksyttämisenä”, mutta tämä on meidän ydintehtävämme.

Opiskelijoiden ja opiskelijaliikkeen tärkeys nähdään jo yhteiskunnallisessa keskustelussa. Kun päättäjien näkemys opiskelijoista on irtokynsillä, tekoripsillä ja hienolla partavedellä koreileva haalarikansa, tarvitsemme opiskelijaliikettä muistuttamaan asioiden todellisesta tilanteesta. Opiskelijat elävät köyhyysrajan alapuolella, eikä tilanteeseen ole tulossa helpotusta. Jos nykyiset suunnitelmat opiskelijoiden toimeentulon leikkaamisesta tullaan toteuttamaan, ja meiltä vaaditaan kiitollisuutta silloin kuin lusikalla annetaan ja kauhalla otetaan pois. On mahdotonta juhlia voittoja kun opiskelijat jätetään oman onnensa nojaan, velka sylissä. Päättäjät vaikuttavat olevan niin irtautuneita opiskelijoiden arjesta ja humaltuneita talouden tasapainottamisesta, että opiskelijaliikkeen velvollisuus on äänekkäästi vaatia sitä, mikä on oikein; oikeudenmukaista, välittävää ja kestävää sukupolvipolitiikkaa.

Tällaisten näkemysten ja päätösten edessä voi olla helppo lannistua. Etenkin, jos me olisimme yksin. Mutta me emme ole. Me olemme liike. Tässä liikkeessä ketään ei jätetä yksin ja heikompien puolesta taistellaan. Opiskelijaelämä ei ole vain juhlimista, vaan jatkuvaa taistelua paremman puolesta. Me, opiskelijaliike varmistamme, ettei yksikään opiskelija jää yksin ongelmiensa kanssa.

Me opiskelijat, ja opiskelijoiden puolustajat emme hiljene. Nyt ja aina opiskelijan puolella. Nyt ja aina paremman huomisen puolella.