14.11.2018 | Blogi

SAMOK

Tavoitteenamme kansainvälistä osaamista kaikille opiskelijoille

SAMOK julkaisi lokakuussa liiton tavoitteet seuraavalle hallituskaudelle. Yksi tavoitteista liittyy kansainväliseen osaamiseen ja korkeakoulutuksen kansainvälisyyden kehittämiseen. Teema valikoitui sen ajankohtaisuuden takia: työelämässä tarvitaan jatkuvasti enemmän kansainvälistä osaamista kilpailukyvyn ja yhteistyön kehittämiseksi. Tavoitteenamme onkin kansainvälisen osaamisen saaminen kaikille opiskelijoille.

Miksi kaikki opiskelijat tarvitsevat kansainvälistä osaamista?

Perinteisesti ajatellaan että vaihtoon lähtemisen hyötynä on siellä kertynyt kielitaito. On myös laajasti tunnustettu että vaihdossa oleville opiskelijoille kertyy verkostoja joita he voivat hyödyntää valmistuttuaan esimerkiksi oman yrityksensä verkoston kasvattamisessa.

Uskon kuitenkin, että kansainvälisten kokemusten suurin anti on erilaisissa piilevissä taidoissa joita muiden kulttuurien ja ihmisten kanssa toimiminen kerryttää. Työelämän kokemusten mukaan erilaisten ihmisten kanssa toimiminen kasvattaa suvaitsevaisuutta ja vuorovaikutustaitoja.

Mielenkiintoisimpina kansainvälisyyden kautta kertyvinä taitoina pidän kuitenkin uteliaisuutta ja sitkeyttä. Niistä on hyötyä työelämässä riippumatta alasta tai työskentelymaasta.

Viime aikoina sekä korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiossa ja tarkemmin korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden edistämisen linjauksissa on hahmoteltu tavoitteita koulutuksen kansainvälisyyden lisäämiseen. SAMOKille yksi tärkeä tavoite kansainvälisyydessä on sen saavutettavuus.

Kansainvälisyys on muutakin kuin opiskelijavaihtoja

Ammattikorkeakouluopiskelijoiden näkökulmasta on tärkeää että kansainvälistymistä on mahdollista toteuttaa monipuolisesti. Eripituiset vaihtojaksot ja myös harjoittelun suorittaminen ulkomailla mahdollistavat kansainvälistymisjaksot mahdollisimman monelle.

Opiskelijoiden elämäntilanteet ovat kuitenkin erilaisia, esimerkiksi viidesosa ammattikorkeakouluopiskelijoista on perheellisiä. Tavoitteemme on että jatkossa jokaiseen ammattikorkeakoulututkintoon sisältyy myös kansainvälistä yhteistyötä joko vaihdon tai kotikansainvälistymisen kautta.

On tärkeää varmistaa että korkeakouluyhteisö on kansainvälinen ja että kansainvälistä yhteistyötä voi tehdä myös Suomesta käsin. Kotikansainvälistyminen voi olla sitä että työskentelee Suomessa opiskelevien tai työskentelevien ulkomaalaisten kanssa tai esimerkiksi verkon välityksellä toteutettuun kansainväliseen projektiin osallistumista.

Oletko sinä sitkeä ja utelias työntekijä? Millaista kansainvälistä osaamista sinulla on?

Anniina Sippola,
SAMOKin koulutuspoliittinen asiantuntija