26.06.2020 | Blogi

Miika Hiltunen: Ehdokkaaksi kuntavaaleihin 2021?

Vaikkakaan kuluva vuosi ei ole vaalivuosi eikä kuluvana keväänä huomio ole välttämättä pyörinyt kuntapolitiikan ympärillä, tehdään kulissien takana silti kovaa työtä tulevan kevään parissa. Ja syynä tähän on tietenkin keväällä 2021 tulevat kuntavaalit!

Tulevat kuntavaalit sijoittuvat aikataulullisesti todella mielenkiintoiseen paikkaan, kun kunnat ja valtio palautuvat koronapandemiasta, hallituskausi kääntyy eduskunnassa toiselle puoliskolleen sekä monet muut tulevaisuuteen vaikuttavat seikat odottavat päätöksiä seuraavan valtuustokauden aikana.

Tämän takia onkin äärimmäisen tärkeää saada nuoria ja opiskelijoita sekä lähtemään ehdolle, että äänestämään kuntavaaleissa! Viime kuntavaalien alla SAMOKin tekemän kyselyn mukaan ehdolle oli asettunut reilu 140 ammattikorkeakouluopiskelijaa, mutta kokonaisuudessa ehdokkaiden määrän ollessa yli 30 tuhannen voi huomata, miten tärkeää on saada nuoria sekä opiskelijavaihtoehtoja äänestäjille!

Viime kuntavaaleissa nuorista (18-24-vuotiaista) vain reilu kolmannes äänesti vaaleissa, kun puolestaan samaan aikaan 65-74-vuotiaista lähes 75 % vieraili uurnalla.

Ehdokkaiden lisäksi on myös ehdottoman tärkeää saada nuoret vaaliuurnille äänestämään. Kunnissa ja kaupungeissa päätetään lukuisista nuorten sekä opiskelijoiden elämään suuresti vaikuttavista asioista, joten esimerkiksi terveydenhuollosta, harrastuksista, julkisesta liikenteestä tai koulutuksesta päätettäessä on äärimmäisen tärkeää saada nuorten ääni kuuluviin.

Viime kuntavaaleissa nuorista (18-24-vuotiaista) vain reilu kolmannes äänesti vaaleissa, kun puolestaan samaan aikaan 65-74-vuotiaista lähes 75 % vieraili uurnalla. Tästä huomaa nopeasti, kuinka tärkeää olisi saada äänestysaktiivisuutta nostettua myös nuorten keskuudessa. Mielenkiintoisena tilastona, 20-vuotiaiden äänestysaktiivisuus alittui vasta 93-vuotiaiden ikäryhmässä!

Eli, mikäli tuntuu, että kotikunnassa opiskelijoiden tai nuorten asiat voisivat olla paremminkin, kannattaa ihmeessä lähteä ehdolle! Ehdokkaaksi lähteminen ei tarkoita tai vaadi, että tietäisit kaikesta kaiken, vaan työn ohessa oppii. Ja tietenkin myös itse kampanjointi tuo aivan uudenlaista näkemystä sekä uusia kokemuksia! Mikäli ehdolle asettuminen kiinnostaa, kannattaa olla yhteydessä haluamasi puolueesi paikallisjärjestöön, josta saat varmasti apua ehdolle asettumisen suhteen!

Suosittelen vahvasti asettumaan ehdolle, mikäli poliittinen päätöksenteko tai vaikuttaminen tuntuu yhtään kiinnostavalle. Tai muistakaa ainakin äänestää!

Miika Hiltunen
hallituksen jäsen

Miika vastaa hallituksen jäsenenä jatkuvasta oppimisesta. Hänen yhteystietonsa ja kuvauksen siitä, missä asioissa häneen voi olla yhteydessä, löydät nettisivuiltamme.  Ole yhteydessä koska vaan – autamme mielellään asiassa kuin asiassa AMK-opiskelijoihin liittyen!

SAMOK Behind the Scenes raottaa salaisuuden verhoa! Millaisia hallituksen jäsenemme ovat ja mitä he tekevät päivittäisessä työssään? Odotamme innolla porukkamme toteutuksia, toivottavasti sinäkin. Seuraa somekanaviamme ja pysyt mukana menossa!

Instagram: @samok_fin

Twitter: @SAMOK_FIN

Facebook: samok.fin / Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry