04.11.2020 | SAMOK viestii, Uutiset

AMK-opiskelijat valitsivat vuoden opettajaksi Taina Lehtosen

Vuoden ammattikorkeakouluopettajaksi on valittu Taina Lehtonen Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta. Lehtosta ehdottaneet opiskelijat kuvaavat häntä kannustavaksi opettajaksi, jonka opintojaksot on suunniteltu toimiviksi ja vuorovaikutteisiksi kokonaisuuksiksi.

”Olen iloinen ja kiitollinen valinnastani Vuoden opettajaksi. Opetusta ei voi kehittää eikä opettajana kehittyä ilman elävää ja jatkuvaa vuorovaikutusta opiskelijoihin. Kiitän kaikkia opiskelijoitani kymmenien vuosien ajalta siitä panoksesta, jonka he ovat antaneet opetukseni kehittämiseen. Kiitän Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulua tuesta, jota olen saanut erityisesti esimiehiltäni ja verkko-opetuksen kehittämisen mahdollistavilta tukihenkilöiltä”, iloitsee vuoden opettaja 2020 Taina Lehtonen.

SAMOK jakaa vuosittain Vuoden opettaja -palkinnon tuodakseen esille ammattikorkeakoulujen laadukkaan ja pitkäjänteisen opetustyön. Samalla palkinnolla halutaan kiittää opettajia panoksestaan opetuksen kehittämiseen ja opiskelijoiden osaamisen kasvattamiseen. Vuonna 2020 palkinnon saajaksi etsittiin opettajaa, joka on toteuttanut kevään etäopetusta mallikkaasti.

”Keväällä ammattikorkeakouluissa tehtiin valtava ponnistus, kun siirryttiin etäopetukseen. Sen onnistumisessa tärkeänä tekijänä olivat kaikki ne henkilöstön jäsenet, jotka ovat kehittäneet verkko-opetusta jo vuosia. Haluamme SAMOKissa kiittää siitä hienosta työstä, jota verkko-opetuksen kehittämiseen on tehty aiempina vuosina ja tänä keväänä”, kommentoi SAMOKin varapuheenjohtaja Santeri Kujanpää.

Vuoden opettaja -palkinto jaettiin ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arenen webinaarissa 4.11.2020. SAMOK ja ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnat keräsivät Vuoden opettaja -palkintoa varten ehdotuksia opettajista ammattikorkeakouluopiskelijoilta. SAMOKin hallituksen varapuheenjohtaja Santeri Kujanpään, OAJ:n ammatillisten opettajien OAOn puheenjohtaja Helena Kahlin ja Arenen varapuheenjohtaja Jouni Kosken muodostama raati valitsi vuoden opettajan ympäri maata tulleiden 25 ehdotuksen joukosta. SAMOK jakaa Vuoden opettaja -palkinnon nyt kolmatta kertaa.

 

Lisätietoja:

Taina Lehtonen

Vuoden opettaja 2020

[email protected]

+35844 702 8401

 

Santeri Kujanpää

SAMOKin varapuheenjohtaja

[email protected]

+35840 742 5287