Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ja Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) vaativat, että Euroopan unioni kieltää palkattomat harjoittelut. Vaikka Euroopan komissio julkaisi maaliskuussa ehdotukset toimenpiteistä harjoittelujen laadun parantamiseksi, eivät keinot ole riittäviä. Komission direktiiviehdotus ei tällä hetkellä velvoita jäsenmaita muuttamaan lainsäädäntöään niin, että korkeakoulutukseen sisältyvien harjoittelujen palkattomuus kiellettäisiin. Toimenpiteissä ainoastaan suositellaan palkattomuudesta luopumista.
Moniin korkeakoulututkintoihin sisältyy useita harjoittelujaksoja. Esimerkiksi ammattikorkeakouluissa sosiaali- ja terveysalalla opiskelijat voivat käyttää jopa 80 työviikkoa harjoitteluun, mikä vastaa melkein puolta koko tutkinnosta.
”Usein harjoittelujaksot edellyttävät opiskelijoiden osallistumista työtehtäviin ilman asianmukaista korvausta. Tämä asettaa opiskelijat epäoikeudenmukaiseen asemaan, kun he tuovat arvokasta panosta työyhteisöön ilman korvausta tehdystä työstä”, SYLin hallituksen jäsen Totti Korpua sanoo.
Korkeakouluopintoihin sisällytettyjä palkattomia harjoitteluita käytetään säännöllisesti korvaamaan muuta palkallista työvoimaa, mikä asettaa harjoittelut kyseenalaiseen valoon. Harjoittelujaksoista saatavat opintopisteet eivät korvaa opiskelijan työtä riittävällä tasolla, ja palkattomat harjoittelut voivat pahimmillaan aiheuttaa lisää taloudellisia haasteita opiskelijalle.
Harjoittelu valmistaa opiskelijaa työelämään ja tarjoaa usein ensimmäisen kosketuksen omaan alaan. Lisäksi se on opiskelijalle mahdollisuus luoda verkostoja ja joissakin tapauksissa jopa löytää vakituinen työ.
Kun perustarpeet on turvattu, opiskelija voi harjoittelussa keskittyä oppimiseen ja kehittymiseen ja panostaa täysillä työtehtäviinsä. Tämä luo hedelmällisen ympäristön kasvulle ja ammatilliselle kehitykselle niin opiskelijan kuin työnantajankin näkökulmasta.
Palkallinen harjoittelu auttaa torjumaan loppuun palamista ja työuupumusta. Kun harjoittelija saa korvauksen työpanoksestaan, hän kokee työnsä arvostetuksi ja itsensä kunnioitetuksi osaksi työyhteisöä. Tämä voi auttaa ylläpitämään motivaatiota ja vähentämään stressiä, mikä puolestaan edistää oppimista, terveellistä työilmapiiriä ja tehokasta työsuoritusta.
”Kokonaisuudessaan palkallisissa harjoitteluissa sekä opiskelija että työnantaja voittavat. Molempien osapuolten tavoitteet saavutetaan todennäköisemmin ja siirtymä opiskelusta työelämään on sujuvampaa ja menestyksekkäämpää”, SAMOKin hallituksen jäsen Asta Nieminen muistuttaa.
Lisätietoja:
Asta Nieminen
Hallituksen jäsen, SAMOK
[email protected]
050 389 1002
Totti Korpua
Hallituksen jäsen, SYL
[email protected]
044 906 5001