06.05.2024 | Kannanotot

SAMOK

Eurooppanuoret, SYL & SAMOK: EU-liputusta tulee laajentaa merkittävästi Suomessa

Vuosi sitten Eurooppa-päivänä 2023 aloitettiin vuoden mittainen kokeilu, jossa EU-liputusta lisättiin valtioneuvoston rakennuksissa yhdessä Suomen lipun kanssa. Kokeilun tavoitteena oli korostaa visuaalisesti Suomen ja Euroopan unionin välistä yhteenkuuluvuutta ja yhteisiä arvoja.

Eurooppanuoret yhdessä Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL), Suomen opiskelijakuntien liiton (SAMOK) ja Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssin EU-nuorisodelegaattien kanssa vaatii, että EU-liputuksen kokeilua ei ainoastaan jatketa, vaan että sitä laajennetaan koskemaan lisää julkisia rakennuksia ympäri Suomea.

”Liputus ei ole vain seremoniallinen ele, vaan myös keino vahvistaa kansalaisten eurooppalaista identiteettiä. Kun näemme EU-lipun liehuvan Suomen lipun rinnalla, se muistuttaa meitä siitä yhteisöstä, johon olemme sitoutuneet ja jonka arvoja jaetuilla toimilla tuemme”, toteaa Eurooppanuorten puheenjohtaja Amanda Alvesalo.

EU-lipun säännöllinen käyttö paitsi korostaa eurooppalaisen yhteisön merkitystä, myös muistuttaa meitä siitä, että Euroopan unioni on olennainen osa arkipäiväämme ja tulevaisuuttamme. Suomi on ollut osa Euroopan unionia vuodesta 1995, ja tämän ajan kuluessa unionin vaikutus yhteiskuntaamme on ollut merkittävä. Oli unionista mitä mieltä tahansa, olemme osa EU:ta ja EU on osa meidän yhteiskuntaamme.

“EU-liputuksen jatkaminen ja laajentaminen on luonnollinen askel, joka tukee suomalaisten ja koko Euroopan unionin välistä yhteistyötä ja solidaarisuutta. Tämä on erityisen tärkeää nyt, kun kohtaamme yhdessä globaaleja haasteita, jotka edellyttävät vahvaa yhteistyötä”, toteaa Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtaja Akseli Tiitta.

”Jokainen EU-lippu toimii paitsi muistutuksena yhteisöstämme, myös muistutuksena mahdollisuudesta vaikuttaa sen toimintaan. Aktiivinen vaikuttaminen EU:ssa on avain tulevaisuuden haasteiden ratkaisemiseen”, kommentoi Suomen opiskelijakuntien liiton puheenjohtaja Lauri Kujala.

“Vetoamme yhdessä, että hallitus ja muut julkiset tahot tunnustavat EU-liputuksen merkityksen ja tekevät siitä pysyvän käytännön kaikissa julkisissa rakennuksissa. Nyt on aika osoittaa sitoutumistamme yhtenäisempään ja vahvempaan Eurooppaan”, päättävät Allianssin EU-delegaatit Emilia Uljas ja Eetu Leinonen.

Lisätietoja:

Lauri Kujala
Puheenjohtaja, Suomen opiskelijakuntien liitto (SAMOK)
[email protected]
050 389 1000

Amanda Alvesalo
Puheenjohtaja, Eurooppanuoret
[email protected]
+358 321 6600

Akseli Tiitta
Puheenjohtaja, Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL)
[email protected]

Emilia Uljas
Nuorten EU-delegaatti 2023-2024, Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi
[email protected]

Eetu Leinonen
EU-nuorisodelegaatti 2024-2025, Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi
[email protected]