18.06.2020 | Blogi

ELINA VIITANIEMI: Tukipalvelut – hyvä lisä vai edellytys?

Kuun alussa opiskelijat saivat kauan kaivatun panostuksen hyvinvointiin ja korkeakoulut saivat resursseja aloituspaikkojen  lisäämiseen. Valtion lisätalousarvion myötä ammattikorkeakoulut voivat tarjota yhteensä 2200 aloituspaikkaa lisää ja 6 miljoonaa euroa suunnataan korkeakouluille sekä YTHS:lle korkeakouluopiskelijoiden ohjauksen ja hyvinvoinnin tukemiseksi.

Tukipalveluiden, kuten opinto-ohjauksen ja opintopsykologien riittämättömyys ja pienet resurssit ovat olleet pinnalla jo ennen koronakevättä. Tukipalveluiden määrä
ja tuen koettu laatu vaihtelevat valtakunnallisesti. Rahoitusleikkausten lisäksi ongelmaan linkittyy tukipalveluiden suositusmäärien puute ammattikorkeakoulupuolella. Esimerkiksi opintopsykologin palveluita on tarjolla osassa ammattikorkeakouluja, mutta ei kaikissa. Näin tärkeän tukipalvelun ei pitäisi olla etuoikeus, joihin vain harvoilla korkeakouluilla on varaa. Tukipalveluiden tarve on korostunut poikkeustilanteen aikana ja varsinkin tilanteen normalisoituessa opiskelijat tarvitsevat ohjausta enemmän kuin koskaan.

Tukipalveluiden ei pitäisi olla etuoikeus, joihin vain harvoilla korkeakouluilla on varaa.

Kolmannes opiskelijoista on kertonut psyykkisestä oireilusta jo ennen koronaa. SAMOK teetti kevään aikana etäopiskelukyselyn, johon vastasi lähes 7000 ammattikorkeakouluopiskelijaa. Vastauksissa nousi esiin opiskelijoiden kokemat haasteet motivaatiota ja jaksamista koskevissa kysymyksissä. Lähes puolet koki jaksamisensa paljon tai erittäin paljon huonommaksi poikkeusolojen aikana. Siirtyminen etäopiskeluun on koettu kuormittavana ja suurin osa opiskelijoista on kokenut tilanteen lisänneen stressiä. 

Panostus aloituspaikkojen lisäämiseen oli toivottu ja pitkään odotettu apu koulutuksen saavutettavuuden edistämiseen ja nuorten syrjäytymisen estoon. Huoli riittämättömistä tukipalveluista nousee kuitenkin esiin myös tässä. Etäkyselyyn vastanneista eniten negatiivisia vaikutuksia hyvinvointiin liittyen nousi esiin opintonsa vasta aloittaneilla ja lähiopetuksesta etäopiskeluun siirtyneillä. Osa kyselyyn vastanneista kertoi kadottaneensa suunnan opinnoiltaan ja kokevan työhön tarttumisen vaikeampana, kuin ennen poikkeustilaa. Uhkana on, että opiskelijan opinnot voivat keskeytyä poikkeustilan aikana ilmenneiden ongelmien myötä.  Jos tukipalveluihin ei panosteta koronakevään jälkeen, jotta saadaan autettua takaisin jaloilleen vaikeuksista kärsineet opiskelijat, miten voidaan auttaa myöskään lisättyjen aloituspaikkojen tuomia uusia opiskelijoita opintopolkunsa alkutaipaleella?

Tukipalveluihin panostamalla ehkäistään opintojen pitkittymistä ja saatetaan hyvinvoivia tekijöitä maailmalle.

Panostamalla resursseja ammattikorkeakoulujen tukipalveluihin saamme purettua näitä epäkohtia. Opiskeluaikainen hyvinvointi ja jaksaminen heijastuvat vahvasti yksilön kykyyn suoriutua tulevaisuuden haasteista. Se, että opiskelija polttaa itsensä loppuun opintojen aikana ei todellakaan saa olla tulevaisuuden normi. Tukipalveluihin panostamalla ehkäistään opintojen pitkittymistä ja saatetaan hyvinvoivia tekijöitä maailmalle. Suuntaankin katseeni nyt ammattikorkeakoulujen puoleen. Jos haluamme, että ammattikorkeakoulusta valmistuu kovan luokan tekijöitä, tulee heistä pitää huolta myös opiskeluaikana.

 

Elina Viitaniemi
hallituksen jäsen

Elina vastaa hallituksen jäsenenä opiskelijoiden terveyteen, mielenterveyteen, asumiseen ja toimeentuloon liittyvistä aiheista. Hänen yhteystietonsa ja kuvauksen siitä, missä asioissa häneen voi olla yhteydessä, löydät nettisivuiltamme.  Ole yhteydessä koska vaan – autamme mielellään asiassa kuin asiassa AMK-opiskelijoihin liittyen!

Seuraa somekanaviamme ja pysyt mukana menossa!

Instagram: @samok_fin

Twitter: @SAMOK_FIN

Facebook: samok.fin / Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry