Tänä keväänä puolueiden vaaliohjelmien lukeminen herättää toivoa amk-opiskelijoiden riveissä: koulutus näkyy puolueiden ohjelmissa sekä puheissa.

Neljä vuotta sitten näihin aikoihin keskusteltiin, mistä kaikesta puolueet ovat valmiita leikkaamaan kestävyysvajeen pienentämiseksi. Tämän kauden leikkausten jälkeen tuntuu olevan toinen ääni kellossa ja vaalilupauksissa panostukset näyttävät voittavan leikkaukset. Samalla, kun kuljemme kohti seuraavaa laskukautta, on puolueissa ehkä viimein tajuttu, että panostus koulutukseen on panostus Suomen tulevaisuuteen.

Tällä hallituskaudella valmisteltiin ministeriön, korkeakoulujen, opiskelijoiden ja muiden toimijoiden yhteinen Koulutuksen ja tutkimuksen visio 2030 ja tuon työn tulokset näyttävät löytäneen tiensä myös puolueiden ohjelmiin. Harvassa ovat ne vaaliohjelmat, joissa ei mainita tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan eli TKI-rahoituksen nostoa 4 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Lähes yhtä usein näkee maininnan korkeakoulutettujen määrän nostosta tai vähintään huolen koulutustason laskusta.

Koulutuksen saavutettavuus ja osaamiserojen vähentäminen nousevat puolueiden tavoitelistalle. Korkeakoulutuksen saavutettavuuden kannalta oleellisia keinoja ovat jo mainitut läpäisyn kehittäminen sekä aloituspaikkojen lisääminen, mutta oleellista on kiinnittää huomiota myös opintopolkuun ennen korkeakouluopintoja. Puolueilla vaikuttaisi olevan melko laaja ymmärrys perusopetuksen kehittämistarpeesta erityisesti niin, että kaikille varmistetaan riittävät taidot peruskoulun aikana.

Myös varhaiskasvatukseen osallistumisen lisääminen nousee esille useiden puolueiden tavoitelistalla. Oppivelvollisuuden jatkaminen yhdistää sekin useita puolueita, mutta tälle löytyy myös vastustusta. Ammattikorkeakouluopiskelijoiden näkökulmasta on hienoa, että moni puolue jakaa tavoitteemme koulutuksellisen saavutettavuuden kehittämisestä ja muutama jopa mainitsee jonkinlaisen saavutettavuussuunnitelman laatimisen.

Ammattikorkeakoulutukseen kohdistuneiden valtavien leikkausten jälkeen meille keskeiseksi tavoitteeksi on noussut korkeakoulutuksen rahoituksen varmistaminen ja korottaminen. Siksi onkin hienoa huomata miten monen puolueen tavoitteena on ainakin jollain tasolla helpottaa korkeakoulujen taloudellista asemaa. Korkeakouluindeksi nousee esille joidenkin puolueiden tavoitteissa ja mainintoja löytyy myös korkeakoulujen perusrahoituksen korottamisesta.

Puolueiden tavoitteiden perusteella koulutuksella näyttäisi olevan melko hyvä tulevaisuus edessä. Vaalikevät on kuitenkin lupausten luvattua aikaa ja aiemmat lupaukset ja niiden toteutuminen ovat opettaneet opiskelijat suhtautumaan varauksella koulutuslupauksiin. Valtion tilanne on taloudellisesti edelleen tiukka ja hulppeimpien miljardipanostusten toteuttaminen kuulostaa lähes utopistiselta. Kun hallitusneuvotteluissa kohtaa erilaisia lupauksia tehneet puolueet ja valtion budjettia lähdetään sorvaamaan, voi koulutuksen asema jäädä kuitenkin heikoksi. Riittääkö koulutukseen lisää rahaa, vai nieleekö sote kaiken jakovaran? Onko yhteisymmärrys panostuksista helpompi löytää varhaiskasvatuksesta kuin korkeakoulutuksesta? Mikä lopulta on ammattikorkeakoulutuksen osa rahanjaosta – sitä kun ei oikein edes mainita vaaliohjelmissa. Lopulta hallitusneuvotteluissa punnitaan uskalletaanko Suomessa tehdä pitkäjänteisiä tulevaisuusinvestointeja, vai tyydytäänkö lyhyen aikavälin laastarirahoitukseen.

Anniina Sippola,
SAMOKin korkeakoulupolitiikan asiantuntija