Opiskelijakunnilla on itsehallinto ja niiden lakisääteiset tehtävät on määritelty laissa, mutta taloudellisia resursseja tehtävien toteuttamiseen ei ole määritelty. Kun puhun opiskelijakunnista ja olosuhteista, joissa opiskelijakunnat tekevät parhaansa selviytyäkseen, kuvittelen usein kasvia keskellä aavikkoa. Kasvista pitää huolehtia ja kastella, se tarvitse valoa ja hyvin lannoitetun maaperän, mutta entä jos kasvilta pikkuhiljaa vähennetään elämiseen tarvittavia elementtejä? Vaikka se kuinka haluaisi selviytyä ja yrittäisi parhaansa, olosuhteet eivät anna periksi. Näin voi tapahtua myös opiskelijakunnille. Opiskelijakuntien perustamisesta lähtien niiden rahoitus on ollut epävarma ja kyseenalainen. Talousvaikeudet lisääntyvät ja opiskelijakuntien tilanne on vakava. Jäsenmäärät ja sitä kautta tulot ovat pudonneet viime vuosina keskimäärin kymmeniä prosentteja uudistuneen lainsäädännön myötä. 

Opiskelijakuntien rahoitus perustuu lain mukaan vapaaehtoisiin jäsenmaksuihin ja muihin toiminnasta saataviin tuloihin. Täydellisessä maailmassa näillä pitäisi pystyä kattamaan lakisääteisten tehtävien hoito ja muu opiskelijakunnan toiminta, mutta valitettavasti emme elä täydellisessä maailmassa. Opiskelijakuntien talous otti osumaa, kun vuonna 2017 säädettiin laki valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä. Koski-rekisteri oli hyvä ja kannatettava monelta osin, mutta sen vaikutuksia opiskelijakuntien talouteen ei osattu ottaa riittävästi huomioon. Ennen lakimuutosta syy liittyä jäseneksi oli perinteisesti jäsenyyden myötä saatava opiskelijakortti, jolla on voinut todistaa oikeutensa saada erilaisia etuja ja alennuksia. Lakimuutoksen myötä opiskelijakortin sai ilmaiseksi ilman opiskelijakunnan jäsenyyttä muilta kaupallisilta toimijoilta. Tämä on johtanut monessa opiskelijakunnassa jäsenmäärän rajuun pudotukseen. Opiskelijatunniste kaupallistettiin, mutta edunvalvonta ei ole tuote. Edunvalvontaa ei myydä eikä sitä voi suoraan rajoittaa vain jäsenille tarjottavaksi palveluksi. Jäsenyydestä riippumatta opiskelijakunnat edustavat jokaista opiskelijaa korkeakoulussa. Opiskelijakunnat tekevät työtä jokaista opiskelijaa varten sekä tuottavat palveluita, joista kaikki hyötyvät. 

Epävarman talouden myötä toiminnassa on korostunut jatkuva huoli tulevaisuudesta ja jo valmiiksi suppeassa budjetissa on leikkauspaineita. Opiskelijakuntien jäsenmäärien lasku on tuonut haasteita korkeakoulun sisäiseen edunvalvontaan, yhteisöllisen toiminnan kehittämiseen sekä toimijoiden jaksamiseen. Opiskelijakuntien liikevaihdot ja henkilöstömäärät ovat vähentyneet samalla, kun esimerkiksi koronapandemia on lisännyt tarvetta kohtaamisille, opiskelijoiden ongelmien ratkomiselle ja opiskelijanäkökulman yhteenkokoamiselle – toisin sanoen opiskelijakuntien ydinosaamiselle. Opiskelijamäärät on kasvaneet ilman lisärahoitusta koulutukseen tai opiskelijakuntaan, vaikka kysyntä ja tarpeet ovat kasvaneet opiskelijamäärien kasvaessa.

Jäsenmäärän lasku ja siitä johtuvat talousvaikeudet ovat lisänneet ammattikorkeakoulujen roolia ja valtaa opiskelijakuntien rahoituksessa. Opiskelijakunnat saavat korkeakouluilta toimitiloja käytettäväkseen, osa korkeakouluista avustaa opiskelijakuntia rahallisesti ja osa opiskelijakunnista tarjoaa myyntipalveluja korkeakouluille. Opiskelijakuntien toiminta on tällä hetkellä riippuvainen korkeakoulujen avustuksesta, mikä voi luoda ristiriitoja opiskelijoiden edunvalvontaan. Vaikka useimmiten korkeakoulujen ja opiskelijakuntien tavoitteet ovat samoja, näin ei aina ole. Liiallinen riippuvuus korkeakoulusta ja avustuksista sekä epävarmuus tulevaisuudesta tuo toiminnassa paineita tyydyttää korkeakoulua.

Rahoituksen riippuvuus korkeakoulusta ja jäsenmääristä tuo eriarvoisuutta sekä opiskelijakuntien että opiskelijoiden kesken. On opiskelijakuntia, joilla tilanne on pysynyt ainakin toistaiseksi vakaana, mutta toisissa opiskelijakunnissa jäsenmäärät ovat pahimmillaan pudonneet yli 80%. On sanomattakin selvää, että tilanne opiskelijakunnassa, jossa jäsenmäärä on pysynyt lähes entisellään tai jota korkeakoulu tukee rahallisesti, on aivan eri kuin opiskelijakunnassa, jossa jäsenmäärät ovat laskeneet radikaalisti tai jota korkeakoulu ei tue lainkaan. Eroavaisuuksia on, mutta opiskelijakuntien tilanne kokonaisuudessaan on vakava ja siihen on reagoitava. Pienestä siemenestä voi kasvaa isokin puu, mutta siihen tarvitaan hyvät olosuhteet ja pohja. 

Opiskelijakunnille on määriteltävä julkinen rahoitus, joka turvaa perustoiminnan ja lakisääteisten tehtävien hoitamisen kaikissa opiskelijakunnissa. Jokaisella opiskelijalla on oikeus pitkäjänteiseen ja ammattimaiseen edunvalvontaan korkeakouluissa. Jokainen opiskelija ansaitsee, että korkeakoulussa hänen puolella seisoo vahva edunvalvoja. Jokaisella pitäisi olla turvallinen yhteisö. Näihin tarpeisiin on opiskelijakunnat ja heidän toiminta ja rahoitus on turvattava.

Kirjoittaja: Diana Murashkina, SAMOKin varapuheenjohtaja 2023