Moi! Olen Joonatan 26-vuotias nuorimies Porista ja opiskelen tällä hetkellä Satakunnan
ammattikorkeakorkeakoulussa sosionomiksi. Olen toisen vuoden opiskelija, mutta olen ollut Samkin avoimessa korkeakoulussa syksystä 2016 alkaen. Oma koulu-urani alkoi syksyllä 2000 ja peruskoulusta valmistuin keväällä 2010. Suuntasin siitä lukioon, josta valmistuin ylioppilaaksi jouluna 2013.

Työelämässä en hirveästi ole ollut liikuntarajoitteeni takia ja ammatin puuttumisen takia. On vaikeaa löytää työtä, missä pärjäisin. Työnantajat ovat ennakkoluuloisia koska luulevat etten ymmärrä työhön liittyviä asioita tai että en pärjää, kun kävelen apuvälineellä. Olen kuitenkin ollut työkokeilussa esimerkiksi Kulttuuritalo Anniksella ja työvoimatoimistossa. Ensimmäisessä palkkatyössä olin viestinnän avustajana työvoimatoimiston projektissa. Nykyään olen työkyvyttömyyseläkkeellä.

Kouluttautumisen suhteen on ollut haasteita päästä sosiaalialalle, koska hakijoita on niin paljon. Töitä on tarvinnut tehdä sen eteen paljon, että on päässyt opiskelemaan. Avoimesta korkeakoulusta oli paljon hyötyä, jotta pääsin vihdoinkin toteuttamaan unelmaani tulla koulukuraattoriksi. Suurimmat haasteet kouluttautumisen suhteen ovat olleet ihmisten ennakkoluulot ja ei-esteettömät koulurakennukset. Olen monesti joutunut taistelemaan yhdessä vanhempieni kanssa siitä, että saan ja pystyn käymään normaalia koulua.

Nykyinen kouluni on täysin esteetön ja Samkissa painotetaankin sitä, että jokainen pystyy käymään koulua taustasta ja rajoitteesta riippumatta. Tietysti omalla asenteella ja halulla on oma merkitys asiassa. Olen ollut vasta yhdessä harjoittelujaksossa ja siellä esteettömyys oli huomioitu. Harjoittelupaikkojen löytyminen on melko helppoa, kun useat paikat jo täysin esteettömiä ja ihmisten ennakkoluulot ovat näissä paikoissa pieniä. Yhteiskunta on muuttunut paljon suvaitsevampaan suuntaan, vaikka vieläkin on petrattavaa.

Peruskoulua käydessäni suomalaisessa koulutusjärjestelmässä oli paljon puutteita liittyen siihen, miten ottaa jokainen oppilas huomioon erilaisuudesta huolimatta. Sen sijaan nykyisin koulutusjärjestelmä on enemmän osallistava ja se ottaa paremmin huomioon oppilaiden tarpeet ja taustat. Monikulttuurisuus näkyy yhä enemmän kouluissa tänä päivänä ja siitä onkin paljon hyötyä oppilaiden suvaitsevaisuuden kehittymisessä. Kouluissa pitäisi opettaa jo aikaisessa vaiheessa, miten kohdata ihminen, jolla on joku vamma tai muu erilaisuus. Opetussuunnitelmassa ei ole juuri lainkaan mitään asiasta ja jotkut opettajat eivät käsittele asiaa lainkaan. Mitä aikaisemmassa vaiheessa oppilaat saavat tietoa asiasta, sitä vastaanottavaisempia ja ennakkoluulottomampia he ovat tulevaisuudessa.

Olen tuntenut olevani osa kouluyhteisöä, varsinkin Samkissa. Omalla asenteella on merkitystä siinä suhteessa, miten itsensä tuo esille. Kiusaamista olen pienissä määrin kokenut peruskoulussa, mutta koskaan siitä ei ole tullut isoa päänvaivaa. Olen jopa yllättänyt positiivisesti, ettei minua ole juuri lainkaan kiusattu erilaisuuteni takia. Syrjintää koin peruskoulussa joiltakin opettajilta, kun minua ei otettu esimerkiksi koulun liikuntaan mukaan, vaikka olisin voinut osallistua liikuntaan sovelletusti. Tämä johtui päällisin puolin opettajien ennakkoluuloista ja halusta olla kokeilematta uutta.

Opiskelijajärjestöt voivat parhaiten ottaa huomioon erilaiset opiskelijat järjestämällä tapahtumia, jotka ovat mahdollisimman esteettömiä ja matalan kynnyksen tapahtumia. Se, että jokaisen on helppo osallistua mahdollistaa sen, että kaikki voivat olla mukana omista haasteista huolimatta. Tärkeä asia on huomata ihmisten erilaisuus jo varhaisessa vaiheessa ja näin se edesauttaa ihmisten osallisuutta olla mukana. Toimin tällä hetkellä vertaistuutorina ja tavoitteenani on auttaa sekä tukea uutta opiskelijaa opintojen eri vaiheissa ja opiskelijaelämässä.

Yhteiskunnassa koulutus on mielestäni jo melko hyvin saavutettavaa, vaikka epäkohtia löytyy vähemmistöjen kannalta. Koulujen esteettömyyteen pitäisi panostaa vielä enemmän, kuten myös tulkkauspalveluita saisi olla enemmän koulumaailmassa. Kunnat voisi päättää sen, että jokaiseen kouluun saisi hissin, jotta kaikki voisivat käydä koulua rajoitteesta huolimatta. Vähemmistöjen syrjäytymistä voisi ehkäistä lisäämällä opinto-ohjaajien ja koulukuraattoreiden määrää koulumaailmassa, jotta opiskelija saa parhaan mahdollisen tuen tulevaisuuden haasteita varten.

Joonatan Pälkäs

**
SAMOK kampanjoi tänä syksynä saavutettavamman korkeakoulutuksen puolesta. Tämä blogi on osa kampanjaa #moninainenAMK