17.10.2024 | Blogi

SAMOK

Ehdokasblogi: Ammattikorkeakoulujen rooli yhteiskunnassa on korvaamaton

Aloitin omat opintoni ammattikorkeakoulussa vuonna 2020. Opiskeluvuosieni aikana olen huomannut, että ammattikorkeakoulutuksen arvostus ja tunnettuus ovat melko retuperällä. Tämä arvostuksen ja tietoisuuden puute näkyy kaikkialla yhteiskunnassa: mediassa kirjoitetaan säännöllisin väliajoin ammattikorkeakoulujen oppilaskunnista, tutkimusten mukaan YAMK-tutkinto jää työelämässä maisteritutkinnon jalkoihin ja kansanedustaja- ja ministeritasollakin kuulee ajottain puhuttavan “yliopistoista ja korkeakouluista”. Ammattikorkeakoulutuksella on kuitenkin oma, tärkeä roolinsa niin suomalaisessa koulutusjärjestelmässä kuin yhteiskunnassa laajemminkin.

Erityisesti lähivuosina puhututtaneessa suomalaisten koulutustason nostamisessa ja koulutuksellisen tasa-arvon lisäämisessä ammattikorkeakoulut ovat avainasemassa. Koulutuksen taso periytyy eli esimerkiksi korkeakoulun käyneen lapsi hakeutuu todennäköisemmini myös korkeakouluopintoihin. Ammattikorkeakoulussa aloittavista opiskelijoista noin neljäsosan kummallakaan vanhemmalla ei ole korkeakoulututkintoa. Ammattikorkeakoulut tarjoavat mahdollisuuden korkeakoulututkintoon heikommista sosioekonomisista taustoista tuleville, ja näin purkavat omalta osaltaan eriarvoisuutta yhteiskunnassa.

Ammattikorkeakoulujen kampuksia sijaitsee tällä hetkellä jokaisessa Suomen maakunnassa. Alueiden elinvoiman näkökulmasta ammattikorkeakoulut mahdollistavat niin kuntien ja hyvinvointialueiden kuin myös yritysten ja kolmannen sektorin kehittämisen muun muassa opinnäytetöiden muodossa. Opetushallinnon tilastopalvelun Vipusesta käy ilmi, että ammattikorkeakoulusta valmistuneista 62% on myös jäänyt opiskelumaakuntaansa viiden vuoden jälkeen opintojen päättymisestä. Ammattikorkeakoulut vaikuttavat siis positiivisesti alueiden väestökehitykseen ja elinvoimaan.

Minkälaisia toimenpiteitä sitten voitaisiin tehdä ammattikorkeakoulujen ja ammattikorkeakoulutuksen arvostuksen nostamiseksi? Mielestäni olennaisinta olisi tehdä poliittisia päätöksiä ammattikorkeakoulujen kehittämiseksi. YAMK-tutkinnon nimike tulisi muuttaa muotoon maisteri (AMK), YAMK-tutkintoon pääsemiseen vaadittava kahden vuoden työkokemus tulisi poistaa ja osaksi ammattikorkeakoulutusta tulisi kehittää tohtoritutkinto. AMK-koulutuksen laatuun tulee panostaa esimerkiksi vähentämällä AMKien rahoitusmallin kohtuutonta suoritusperustaisuutta ja painottamalla enemmän laatua koskevia indikaattoreita. Myös tutkintotavoitteiden nostaminen yhdistettynä pitkällä aikavälillä tapahtuneeseen ammattikorkeakoulujen rahoituksen laskuun uhkaavat heikentää koulutuksen laatua, kun tuotettavien tutkintojen määrä suhteessa henkilöstön määrään kasvaa.

Politiikan lisäksi muutosta tarvitaan myös ihmisten asenteissa. Asenteiden muuttaminen ei tule tapahtumaan hetkessä mutta mielestäni erityisesti siinä me kaikki AMK-opiskelijat yhdessä ammattikorkeakoulujen kanssa voimme kantaa kortta kekoon. Luodaan positiivista kuvaa AMK-opiskelijoista, jatketaan vaikuttamistyötä päättäjien suuntaan, lähdetään itse ehdolle eri vaaleissa – ja ennen kaikkea ollaan aina itse ylpeästi AMK-taustaisia!

Kirjoittaja: Elina Liekkinen, ehdokas SAMOKin varapuheenjohtajaksi vuodelle 2025

SAMOKin blogissa ja sosiaalisessa mediassa esitellään syksyn aikana ehdokkaita SAMOKin hallitukseen vuodelle 2025. Lisätietoa liittokokouksesta löydät täältä.