Kotikansainvälisyys? Mitä se oikein on? Termi kotikansainvälisyys saattaa hämmentää, mutta sillä tarkoitetaan kaikessa yksinkertaisuudessaan kotimaassa tapahtuvaa kansainvälistymistä. Miten tämä sitten liittyy ammattikorkeakouluihin ja miksi meidän pitää lisätä kotikansainvälisyyttä?
Kansainvälisiä taitoja arvostetaan yleisesti yhteiskunnassa, sillä se auttaa meitä ymmärtämään muita kulttuureita, tapoja ja uskomuksia sekä avartaa omaa ajatusmaailmaa. Näistä taidoista on monesti hyötyä niin opintojen aikana kuin siirryttäessä työelämään. Vaihtojaksolle tai harjoitteluun ulkomaille ei valitettavasti monet ammattikorkeakouluopiskelijat lähde yhtä hanakasti kuin ennen. Liikkuvuus luvut ovat olleet laskussa vuodesta 2016 lähtien (Eurostudent 2022). Suurimmat syyt sille miksei opiskelijat lähde enää yhtä paljon vaihtoon ovat opiskelijalle koituvat ylimääräiset taloudelliset kustannukset, opiskelijoiden paine valmistua tiukassa määräajassa, vaikeus saada liikkuvuusjakso osaksi tutkintoa sekä erossa olo perheestä.
Vaihtojaksot ovat tärkeä osa kansainvälisyyden sekä yleisesti kulttuurien ymmärryksen lisäämistä ja sitä arvostetaan, mutta kaikilla opiskelijoilla ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta lähteä vaihtoon tai harjoitteluun ulkomaille. Kun liikkuvuus luvut eivät näytä nousevan, on meidän tärkeää myös panostaa siihen, millä muilla keinoilla saamme kansainvälistymistä lisättyä. Ammattikorkeakoulujen kansainvälistyminen ei tarkoita vain ulkomaille lähtemistä – yhä useammin kansainvälisyys toteutuu myös omassa kotimaassa kuten oman kampuksen arjessa. Kotikansainvälisyys tarjoaa opiskelijoille ja henkilökunnalle mahdollisuuksia kehittää kulttuurienvälistä osaamista ja kielitaitoa. Kansainvälistyä voi siis myös oman korkeakoulun sisällä.
Muistatko itse opiskelijana osallistuneesi jollekin kurssille, johon on tullut ulkomailta vieraileva luennoitsija puhumaan? Tai oletko vaikkapa osallistunut opiskelijakunnan tai korkeakoulun järjestämään kulttuuripäivään? Nämä ovat esimerkkejä kotikansainvälisyydestä! Pienilläkin toimilla pystytään lisäämään kansainvälistymistä korkeakoulun sisällä. Kaikilla koulutusaloilla tulee olla yhtäläiset mahdollisuudet kotikansainvälistymiseen, huolimatta alojen erilaisista kansainvälisyyden tasoista. Siksi haluankin kannustaan jokaista korkeakoulua, opiskelijakuntaa ja yhdistystä tarjoamaan sekä pohtimaan minkälaista kansainvälisyyttä lisäävää toimintaa teette?
SAMOK on julkaissut tänä syksynä “Lisää kotikansainvälisyyttä” -ohjelman, jossa esitellään keinoja kotikansainvälisyyden edistämiseksi ammattikorkeakouluissa. Voit tutustua ohjelmaan täällä.
Kirjoittaja SAMOKin hallituksen jäsen Janina Brunfeldt.