Tammikuu tuo mukanaan paluun arkeen ja opiskelijarientojen houkutuksen, mutta se tarjoaa myös ainutlaatuisen tilaisuuden uusille aluille. Ehkä sinäkin uuden vuoden lupauksista innostuneena mietit tapoja parantaa hyvinvointiasi – voisiko tämä kuukausi olla hetki kokeilla esimerkiksi holittomuutta ja muokata opiskelijaelämäsi normirutiineja?
Alkoholi liitetään helposti pakolliseksi osaksi opiskelijaelämää. Baaribileet, sitsit ja approt muodostuvat usein alkoholin ympärille. Ensimmäisen kerran osallistuminen tapahtumaan ilman alkoholia saattaa olla vaikeaa, sillä etukäteen voi tuntua, että tapahtuma pyörii ainoastaan alkoholin ympärillä.
Mitä jos asia ei olekaan niin mustavalkoinen? Yhä useampi valitsee osallistua opiskelijatapahtumiin ilman alkoholia – joko satunnaisesti tai pidemmän aikaa. Syyt voivat vaihdella taloudellisista syistä hyvinvoinnin tavoitteluun tai yksinkertaisesti halusta kokeilla, miltä juhliminen tuntuu ilman humalaa.
Alkoholin käyttöä vähätellään esimerkiksi usein kuultavalla sanonnalla “se ei ole alkoholismia, jos on opiskelija”. Kuitenkin tuoreen KOTT-tutkimuksen mukaan 30 prosentilla opiskelijoista esiintyy alkoholin riskikäyttäytymistä. Samasta tutkimuksesta selviää myös, että 15 prosenttia ei ole käyttänyt alkoholia lainkaan viimeisen vuoden aikana.
“Miten kestät meitä selvinpäin?” on kysymys, jonka allekirjoittaneet ovat kuulleet liian monta kertaa. Tähän kysymykseen asti ilta sujuu yleensä hyvin, mutta muuttuu epämukavaksi. Alkoholittomuuden esiin nostaminen myös ystävällisessä tai ihailevassa mielessä voi tuntua turhauttavalta, erityisesti jos illan keskusteluaiheet muuten pyörivät aivan muissa asioissa. Tämän takia usein tuntuu, että holittomuuttaan joutuu edelleen usein piilottelemaan. Vastaanotto omaan alkoholittomuuteen on yleensä positiivista, mutta pienet kommentit saavat kuitenkin kyseenalaistamaan omaa päätöstään.
Voimme osaltamme vaikuttaa siihen, millaista tapahtumiin on osallistua ilman alkoholia. Meillä on kaikki valmiudet luoda tapahtumiin ympäristö, jonne mahtuu mukaan riippumatta siitä, käyttääkö alkoholia. Jo sillä, että jätämme reagoimatta muiden alkoholittomuuteen, voimme tehdä siitä muille helpompaa, vaikka emme itse haluaisikaan jättää alkoholia pois. Voimme rikkoa rajoja ja purkaa sosiaalisia paineita alkoholikulttuurista.
Blogin kirjoittajat SAMOKin hallituksen jäsenet Ilona Hirvonen ja Taru Kyllönen
SAMOK on mukana EHYT ry:n Tipaton-kamppanjassa viestintäyhteistyökumppanina.