Tradenomipolkuni alkoi syksyllä 2017, kun aloitin opintoni Metropolia ammattikorkeakoulussa. Tällä hetkellä  viimeistelen opintojani ja tarkoituksenani olisi valmistua tulevana talvena. Opiskeluaikani on ollut aikamoista  pyöritystä ja lähes kaikki asiat, mitä opiskelijana voi kokea on tullut koettua. Olen ollut lähes jokaisessa  aktiivitoiminnassa mukana aina tutor-tehtävistä paikallisyhdistyksen puheenjohtajaksi sekä Tradenomien  valtuuston opiskelijaedustajaksi asti. 

Vaikka olenkin kokenut kaikenlaista ja ottanut ilon irti opiskelusta niin tiedostan, että jokaisella nuorella ei ole  samanlaisia mahdollisuuksia. Nuorten syrjäytyminen on puhuttanut ihmisiä paljon. Etenkin  maahanmuuttajanuoret ovat jääneet koulutuksen ja työelämän suhteen pakan alimmaiseksi. Tilastokeskuksen  tutkijan Pekka Myrskylän mukaan syrjäytyneistä nuorista lähes neljännes on maahanmuuttajataustaisia.  Vieraskielisistä kouluttamattomista nuorista joka kolmas on syrjäytynyt, kun taas kantaväestöön kuuluvista  syrjässä on joka kahdeksas. Syitä voidaan vain spekuloida, mutta tosiasia on kuitenkin se, että yksikin  syrjäytynyt nuori on liikaa. Mitä me voisimme tehdä? 

Vaikka suomalainen koulutusjärjestelmä on maailman huippuja niin koen, että se ei vielä pysty tarpeeksi  huomioimaan ihmisten erilaisia tarpeita ja taustoja. Tämä näkyy etenkin, kun on kyseessä  maahanmuuttajanuori, jonka taustat eivät sovi koulujärjestelmän luomaan muottiin. Itse olen kahden eri  kulttuurin edustaja ja olen valitettavasti joutunut useasti kokemaan taustani takia lokeroimista. Esimerkkinä  suomi toisena kielenä -oppitunnit, jonne minut aina ohjattiin vain ja ainoastaan nimeni ja taustani vuoksi,  välittämättä kielitaidostani tai identiteetistäni. Ulkokuoreltani olen somali, paperilla suomalainen,  identiteetiltäni molempia, mutta lokerointi tapahtui vain ulkokuoreni perusteella.  

Näiden samojen ongelmien kanssa painii moni kahta eri kulttuuria edustava nuori. Lapsena erilaisuuttaan ei  usein edes huomaa. Teininä kaikki muuttuu. Silloin yritetään sopeutua yhteiskuntaan ja samalla pyritään  pitämään ’’oma kulttuuri’’ osana elämää. Tämä aiheuttaa helposti mieleen solmukoita ja identiteettiin säröjä.  Asioita vatvotaan yksin eikä niistä uskalleta puhua. Yksin näin isoa taakkaa kantava nuori saattaa helposti jäädä  muista jälkeen. Vaikka nuori ei syrjäytyisikään niin tietynlainen ’’erilaisen ihmisen’’ leima jää elämään. 

Korkeakouluyhteisöön sulautuminen oli jopa minulle, erittäin ekstrovertille ihmiselle vaikeaa. Koin olevani  ’’erilainen’’ heti alusta alkaen, mutta tähän tunteeseen eivät juurikaan vaikuttaneet korkeakoulu tai  kanssaopiskelijat. Tunne tuli jostain syvemmältä. Vuosien ajan koulujärjestelmä oli lokeroinut minut ja muut  maahanmuuttajanuoret tiettyyn lokeroon, joten korkeakoulussa aloittaessani jatkoin automaattisesti itse  itseni lokeroimista eri lokeroon. Uskon, että monet muutkin tekevät tätä, sillä näin meidät oli kasvatettu ja  opetettu toimimaan. 

Jotta näiltä ongelmilta vältyttäisiin, ensimmäisen sekä toisen asteen oppilaitoksissa eri kulttuuria edustavia tulisi kohdella samalla tavalla kuin kaikkia muitakin. Tällä tavoin identiteettikriisiä ei syntyisi ja mahdolliset  koulujärjestelmästä johtuvat syrjäytymiset voisivat vähentyä. 

Toinen tärkeä paikka on oma koti. Maahanmuuttajanuorten vanhempien tulisi ymmärtää, että nuoret tulevat  omaksumaan oman kotikulttuurin lisäksi myös suomalaisen kulttuurin. Monessa perheessä valitettavasti  kahden kulttuurin omaksumista saatetaan pelätä, pahimmassa tapauksessa toinen kulttuuri koitetaan eri  tavoin tukahduttaa. Tämä ei ole ratkaisu mihinkään eikä helpota nuoren elämää.  

Kahden kulttuurin omaksuminen on iso rikkaus, joka tulisi noteerata ja jota tulisi edistää ilman ylimääräistä  lokerointia, sillä yksikin syrjäytynyt nuori on liikaa. Tehdään yhdessä Suomesta turvallinen paikka jokaiselle. 

Amin Hassan

**
SAMOK kampanjoi tänä syksynä saavutettavamman korkeakoulutuksen puolesta. Tämä blogi on osa kampanjaa #moninainenAMK