Itä-Suomen yliopiston yhteydessä toimiva alue- ja kuntatutkimuskeskus Spatia luovutti tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurviselle esiselvityksen alueellisesta opintolainahyvityksestä 27.1.2022. Esiselvitys puoltaa kokeilua, perusteluna ovat ennen kaikkea hyvät kokemukset Norjasta. Hyvityksen tavoitteena on vastata harvaan asuttujen alueiden työvoiman tarpeisiin. Sen sijaan esiselvityksessä ei oteta millään tavoin kantaa siihen, onko alueellinen opintolainahyvitys tarkoituksenmukaisin keino tukea syrjäseudulle muuttoa tai työllistymistä. SAMOK on ilmoittanut, ettei se kannata opiskelijoiden toimeentuloon tarkoitettujen opintotukivarojen käyttämistä alue- ja työvoimapolitiikkaan. Alueellisella opintolainahyvityksellä ei ole koulutuspoliittista ulottuvuutta, eikä se millään tavalla paranna opiskelijan taloudellista tai sosiaalista asemaa. Tuki kohdentuisi opiskelijoiden sijaan varsin pieneen osaan korkeakouluista valmistuneista. Tuen peruste olisi nostettu opintolaina sekä harvaan asutulle alueelle muutto ja työllistyminen.
Alueellisella opintolainahyvityksellä ei ole koulutuspoliittista ulottuvuutta, eikä se millään tavalla paranna opiskelijan taloudellista tai sosiaalista asemaa.
Taustalla on valtioneuvoston asettama harvaan asuttujen alueiden parlamentaarinen työryhmän (HAMA) loppuraportti vuodelta 2019 sekä Itä-Lapin kuntien tekemä ehdotus opintolainojen takaisinmaksun helpottamiseksi työvoimapula-aloille harvaan asutuilla alueilla. Yhtenä ratkaisuna HAMA-työryhmä on esittänyt Norjassa käytössä olevaa alueellista opintolainahyvitysmallia, jonka mukaan harvaan asutun maaseudun alueelle töihin muuttavat saavat opintolainaansa anteeksi 2 600 euron arvosta vuosittain. Lainan korot pitää maksaa itse. Asumalla alueella riittävän kauan laina pyyhkiytyy kokonaan pois. Hyvityksen saamisen edellytyksenä on asuminen ja riittävä työskentely tai siihen rinnastettavan toiminnan harjoittaminen tietyn kunnan alueella.
Ministerit Saarikko ja Kurvinen ovat pitäneet esillä ajatusta alueellisesta opintolainahyvityksestä. Ministeri Kurvinen tilasi opetus- ja kulttuuriministeriön kautta esiselvityksen alueellisen opintolainahyvityksen kokeilusta ja sen eri toteuttamisvaihtoehdoista. Esiselvityksen tarkoituksena oli tuottaa tietoa Norjassa käytössä olevan alueellisen opintolainahyvitysmallin tai vastaavan mallin eri toteuttamisvaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista. Esiselvityksessä ehdotetaan mallia, jolla kokeilu alueellisesta opintolainahyvityksestä voitaisiin toteuttaa. Perusjoukkona mallissa olisivat kaikki vuonna 2023 ylemmän korkeakoulututkinnon tai ammattikorkeakoulututkinnon suorittavat, joilla on opintolainaa. Satunnaisvalinnalla tästä ryhmästä valitaan riittävän iso osajoukko, esimerkiksi puolet tutkinnon suorittaneista, hyvitykseen oikeutetuksi kokeiluryhmäksi. Kokeilu kohdennettaisiin Pohjois- ja Itä-Suomen alueelle 25 kuntaan. Opintolainahyvityksen saamisen ehtona on asuminen esitetyn kokeilualueen kunnassa. Mallissa esitetään mahdollisena vaihtoehtona, että alueellinen opintolainahyvitys olisi ensimmäisellä vuoden ansaintajaksolla 3 600 euroa ja sen jälkeen hyvitys olisi vuosittain 2 600 euroa. Esiin nostetaan vaihtoehdot kolmen ja viiden vuoden kokeiluajasta. Kolmen vuoden aikana olisi siis mahdollista saada hyvitystä yhteensä 8 800 euroa ja viiden vuoden aikana 14 000 euroa.
Alueellinen opintolainahyvitys aiheuttaisi miljoonien eurojen lisäkustannuksen valtion opintotukibudjettiin, jonka määrärahat ovat olleet viime vuosina rajujen leikkausten alla. Leikkaukset opiskelijoiden opintorahaan ovat olleet todella rajuja. Alueellisen opintolainahyvityksen lisäkustannusten määrä perustuisi siihen, kuinka suuri osa tukeen oikeutetuista valmistuneista asuisi kokeilualueella ja mikä olisi kokeilun kesto. Esiselvityksen mukaan kolmevuotisen kokeilun hintalappu olisi 4–9 miljoonaa euroa ja viisivuotisen 7–15 miljoonaa euroa.
Alueellisen opintolainahyvityksen esiselvityksessä ei oteta millään tavoin kantaa siihen, onko alueellinen opintolainahyvitys tarkoituksenmukaisin keino tukea syrjäseudulle muuttoa tai työllistymistä. Tuntuu kovin erikoiselta, että opintotukibudjettia käytetään työ- ja elinkeinopolitiikan tai aluepolitiikan työvälineenä. Noin 703 miljoonan euron opintotukibudjetista 81 % käytetään opiskelijoiden suoraan tukemiseen. Tästä budjetista 93 miljoonaa eli 13 % käytetään opintolainavähennykseen, eli korkeakoulututkinnon suorittaneiden ja pääsääntöisesti työelämässä olevien tukemiseen työssä olevien. Opintolainavähennyksen osuus budjetissa on muutoinkin kasvussa, ja alueellinen opintolainahyvitys kiihdyttää tätä kasvua entisestään. Toisaalta tiedämme, että pitkällä ja keskipitkällä aikavälillä opintotukibudjettiin kohdentuu säännöllisesti leikkauspaineita. Leikkaukset ovat kohdentuneet tähän asti budjetin siihen osuuteen, jolla tuetaan opiskelijoita suoraan. Viimeksi 2017 opintotukibudjetista leikattiin peräti 122 miljoonaa euroa. Tämän seurauksena opintorahasta leikattiin noin neljännes. Esimerkiksi viimeisestä Eurostudent VII -opiskelijatutkimuksesta selviää, että opiskelijoiden taloudellinen tilanne ja toimeentulo on merkittävästi heikentynyt leikkauksen seurauksena. Mikäli opintotukibudjettiin on mahdollista tehdä lisäyksiä, ei sitä pidä käyttää työ- ja elinkeinopolitiikkaan tai aluepolitiikkaan, vaan opiskelijoiden taloudellisen tilanteen korjaamiseen ja vuoden 2017 leikkausten paikkaamiseen.
Opintotuki kuuluu opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle. Ministeriö määrittelee opintotuen tarkoituksen ja kehittämisen seuraavasti: “Opintotuen tavoitteena on opintojen aikaisen toimeentulon turvaaminen taloudellisen tuen tarpeessa oleville päätoimisille opiskelijoille. Opintotukea kehitetään koulutuspoliittisten tavoitteiden pohjalta. Tavoitteena on riittävä ja kannustava opintotuki, jolla edistetään suunnitelmallista ja päätoimista opiskelua ja opintoaikojen lyhenemistä.” Valtioneuvoston koulutuspoliittisen selonteon (2021) mukaan opintotukijärjestelmän tavoitteena on kehittää opintotukijärjestelmää yhdenvertaisten opiskelumahdollisuuksien edistämiseksi. Alueellisen opintolainahyvityksen tavoitteena puolestaan on turvata harvaan asuttujen alueiden työvoiman saatavuutta. Alueellisella opintolainahyvityksellä ei ole koulutuspoliittista ulottuvuutta, eikä se millään tavalla paranna opiskelijan taloudellista tai sosiaalista asemaa. Tuki kohdentuu varsin pieneen osaan hyväosaisia korkeakoulututkinnon määräajassa suorittaneita, opintolainaa nostaneita työssäkäyviä valmistuneita, joiden elinkustannukset ovat keskimääräistä matalammat. Opintolainahyvityksen esiselvityksessä on selkeitä puutteita, mitä tulee Norjan mallin vertaamiseen suomalaiseen opintotukijärjestelmään sekä syrjäseutujen ja muun maan työvoimapula-arviointeihin. Kysymyksiä herättää mallin toimivuus etenkin, kun se olisi Suomeen tuotuna irrotettu Norjan mallin mukaisista muista erityistukimuodoista syrjäseudulla asuville ja työskenteleville. Tätä ei esiselvityksessä ole tarkasteltu, joskin on luettavissa, että muiden toimenpiteiden vaikutus olisi ollut lainahyvitystä huomattavasti merkittävämpi.
Erityisen haasteellisen alueellisesta opintolainahyvityksestä tekee sen opiskelijoihin kohdistuva eriarvoistavuus ja sen lisäämä epävarmuus tulevasta. Opintotukijärjestelmää on kehitetty lainapainoitteisempaan suuntaan. Opiskelijat tekevät usein päätöksiä opintolainan nostamisen ja ansiotyön välillä. Opintolainan nostamista puoltaa opintolainavähennys, joka edellyttää määräajassa valmistumista. Tämä käytännössä tarkoittaa, ettei opintopolulle saa tulla merkittäviä esteitä eikä riskejä. Käytännössä monissa tapauksissa opiskelualan vaihto, ulkomaanvaihto ja perheellistyminen voivat olla poissuljettuja. Alueellinen opintolainahyvitys saattaa olla lisäkannuste opintolainan nostamiseen. Samalla se kuitenkin sitoo opiskelijan urakehitystä ja valinnanvapauksia vuosiksi eteenpäin. Lisäksi työpaikan menettämisen myötä tulevien hyvinvointitappioiden määrä lisääntyy merkittävästi. Yleisemmällä tasolla merkittävintä on kuitenkin eriarvoinen kohtelu. Alueellinen opintolainahyvitys kohtelee eri aloilla opiskelevia hyvin eriarvoistavasti, vähentää yksilön valinnanvapauksia monellakin tavalla ja kannustaa hyvinkin suuriin opintolainoihin. Opintotuen, kuten muidenkin toimeentuloetuuksien tulee olla kaikille käyttäjilleen yhdenvertaisia riippumatta asuinpaikasta tai opiskelualasta. Se ei saa olla työllisyys-, talous- tai aluepolitiikan työkalu. Opintolainahyvityksen tulee kohdella jatkossakin kaikkia velallisia yhdenvertaisesti ja perustua opiskeluun, ei sen jälkeiseen aikaan.
Voikin kysyä, että mikäli halutaan palkita rahallisesti johonkin alueelle muuttajia, miksi se pitää kohdentaa työssä käyviin nopeasti valmistuneisiin opintolainaa nostaneisiin ja käyttää tähän jatkuvan paineen alla olevaa opintotukibudjettia. Opintotukijärjestelmä on muutoinkin monimutkainen ja vaikeasti hahmotettava. Samantyyppisiä kannustimia voidaan rakentaa huomattavasti yksinkertaisemmin esimerkiksi tuloverotuksen kautta. Lisäksi esiselvityksessä jäi pohdituttamaan työvoimatarpeet aluetasoilla. Selvitystä tarkemmin lukemalla kävi ilmi, etteivät eri alojen työvoimatarpeet ole leimallisesti vain näiden alueiden ongelma. Viime päivinä olemme saaneet tiedotusvälineistä lukea myös muiden alueiden työvoimapulasta ja koulutuspaikkojen epäsuhtaisesta jakautumisesta alueittain. Esimerkiksi Uudellamaalla aloituspaikat ja opiskelemaan valittujen opiskelijoiden määrät ovat jääneet alemmalle tasolle verrattuna muiden maakuntien korkeakouluihin samaan aikaan kun alueen yritysten osaajapula on pahentunut voimakkaasti. Voisiko alueellinen opintolainahyvitys Uudellemaalle valmistumisen jälkeen töihin muuttaville olla lääke tähän ongelmaan? Vastauksia voi hakea esiselvityksestä.
Yhteiskuntapolitiikan asiantuntija