Syntyvätkö ihmiset introverteiksi tai ekstroverteiksi, vai muokkaako olosuhteet heitä? En usko että kenelläkään on tähän varmaa vastausta, mutta itse voin sanoa, että en ainakaan ole syntynyt ekstrovertiksi. Peruskoulussa ja lukiossa olin melko hiljainen lapsi, ja tykkäsin viettää aikaa yksin. Kun muutin Seinäjoelle opiskelemaan, asiat muuttuivat melko radikaalisti. Aloin viettämään enemmän aikaa muiden ihmisten kanssa, rupesin käymään bileissä, ja tärkeimpänä lähdin aktiivitoimintaan, mikä on jatkunut tähän asti. Aktiivitoiminnassa tärkeintä itselleni on ollut muiden ihmisten kanssa tekeminen. Parhaat muistoni ovatkin SAMOn toimistolta hallituslaisten ja työntekijöiden kanssa oleskelusta, tai grillikatosten kasaamisesta vapun aikana. Epäilen, että harva ihminen tunnistaisi minua enää peruskouluajoilta. 

Tämä vuosi alkoi hyvin. Hallituspaikka oli juuri sitä mitä minä olin toivonut. Ystävät ovat kysyneet, miten Helsingissä on mennyt ja olen aina vastannut että olen juuri siellä missä minun kuuluukin olla. Muista hallituslaisista on tullut minulle enemmän kuin pelkkiä työkavereita; heistä on tullut hyviä ystäviäni. Toimiston työntekijöistäkään en osaa sanoa mitään muuta kuin hyvää. Kaikilla on rautainen osaaminen, mutta pieni pilke silmäkulmassa, mikä pitää töiden tekemisen hauskana.

12.3. SAMOKin vaikuttajafoorumin toinen päivä peruttiin koronaviruksen takia, ja SAMOKin toimisto jäi etätöihin. Koronan alussa kenelläkään ei ollut mitään tietoa, milloin rajoituksia ruvettaisiin purkamaan, ja pääsisimme takaisin toimistolle. Itselläni oli pieni toivo siitä, että rajoitukset poistettaisiin pian. Etätyöt alkoivat itselläni kuitenkin hyvässä toivossa siitä, että kyllä tämä tästä lähtee. Kotoa työskennellessä oli kuitenkin monia etuja. Aikaa ei kulunut työmatkaan, ja rupesin aamulla lenkkeilemään ennen töitä, lisäksi päätin että kokkaisin enemmän kotona. Näin sain tiputettua painoa 10kg alkuvuoden aikana. Vaikka palaverit pyörivät Zoomin kautta samoihin aikoihin kuin toimistolla, niin omia töitä sai tehdä siihen kellonaikaan kuin itse halusi. Joillekin ihmisille tämä sopii todella hyvin, ja uutisissa onkin ollut juttuja siitä, kuinka ihmiset haluavat jatkaa etätöitä vaikka rajoituksia on poistettu. Tämä tosin ei sovi kaikille, esimerkiksi minulle. 

Kuten alussa kerroin sosiaalisuus työssäni on ollut minulle aina tärkeää. SAMOKin porukalla tätä pidettiin yllä ZOOMin kautta. Kahvitauot pidettiin normaalisti päivän aikana, perjantaisin oli musavisaa, ja hallituksen kanssa pidettiin myös yhteisiä iltamia. Yrittämisestä sosiaalisuuteen tämä ei kaatunut. Itselleni netti ei kuitenkaan voi ikinä korvata ihmisten kanssa yhteistä tekemistä. Kahvitunnit eivät tunnu ikinä samalta koneen ruudun kautta, ja toimiston yleistä ilmapiiriä ei voi saada nettiin. Koronan takia myös kaikki muu oleminen poistui, ja kotona tuli vietettyä 23 tuntia päivästä. Alussa ajattelin, että “no worries”, kyllä ennenkin on tullut vietettyä paljon aikaa yksin kotona. Jossain vaiheessa seinät alkoivat kuitenkin kaatua päälle. 

Ekan kuukauden jälkeen homma alkoi vaikuttamaan. Työn tekemisestä oli jäänyt se itselleni tärkein osuus pois, ihmisten kanssa tekeminen. Tämä teki työn tekemisestä vaikeampaa, mikä taas johti siihen, että työt alkoivat laahaamaan. Se masensi, ja johti työn vaikeutumiseen. Asiat eivät olleet niin huonosti kuin siinä tilanteessa kuvittelin, mutta kaatuvien seinien päälle oli helppo maalata piruja. Oli syntynyt itseään syöttävä kierre, jossa ei ollut loppua. Näin miehenä vielä auttamisen pyytäminen tuntuu erityisen vaikealta, ja oman epäonnistumisen myöntäminen sitäkin vaikeammalta. Lisäksi pelko siitä, kuinka muut suhtautuvat sinuun ei ainakaan helpota asiaa. 

Puheenjohtajamme Annan kanssa meillä oli joka perjantai kävelypalaveri, jossa soitimme ja lähdimme ulos käymään viikkoa läpi. Sitä miten on mennyt, ja mitä ensi viikolla tapahtuu. Lopulta sanoin, että mulla ei nyt mene kovin lujaa. Tämän myöntäminen ei ollut helppoa, mutta tiesin, että tämä ei voi kuin pahentua tästä jos en saa asiaa ulos. Pelon tunteita oli siitä, kuinka olen pettänyt oman hallitukseni, ja siitä kuinka en ole tehnyt tarpeeksi hommia. Kuten jo aiemmassa kappaleessa kerroin, tilanne ei ollut niin paha kuin olin itselleni kertonut. Kun pääsin kertomaan hallitukselle mikä olo minulla on ollut koronan aikana, kivi tippui hartioilta. En olisi voinut saada parempaa hallitusta kuin mitä minulla on. 

Behind the scenes blogien tarkoituksena on saada ihmiset tietoiseksi SAMOKin toiminnasta, ja myös herättää ihmisten mielenkiintoa SAMOKiin hakemisesta. Voiko blogi, jossa kerron tänä vuonna eläneeni ehkä raskaimpia aikoja omasta elämästäni herättää mielenkiintoa hakemisesta? No, SAMOK on ollut toiminassa jo 24 vuotta, ja jos kysyttäisiin keneltä tahansa alumnilta onko heillä heillä muistoja epäonnistumisen tunteista SAMOK vuonnaan, niin vastaus olisi varmasti kyllä. Epäonnistumisia ja katumuksia tulee tapahtumaan jokaiselle meistä, mutta näihin tapahtumiin ei voi jäädä vellomaan vaan pitää oppia omista virheistään. Itselleni jäi päällimmäisenä mieleen, että ehkä se suun avaaminen omasta olotilastaan on ihan hyvä idea. Toinen asia mitä tästä kokemuksesta on jäänyt, ovat ne ihmiset ketä olen tavannut toiminnan aikana, ja jotka auttoivat minua tästä huonosta hetkestä.

Santeri Kujanpää
varapuheenjohtaja

Santeri vastaa liiton varapuheenjohtajana koulutuksellisesta tasa-arvosta ja liiton johtamisesta yhdessä puheenjohtajan ja toiminnanjohtajan kanssa. Hänen yhteystietonsa ja kuvauksen siitä, missä asioissa häneen voi olla yhteydessä, löydät nettisivuiltamme.  Ole yhteydessä koska vaan – autamme mielellään asiassa kuin asiassa AMK-opiskelijoihin liittyen!

SAMOK Behind the Scenes raottaa salaisuuden verhoa! Millaisia työntekijämme ovat? Miten he ovat päätyneet SAMOKiin? Entä mitä he tekevät päivittäisessä työssään? Odotamme innolla porukkamme toteutuksia, toivottavasti sinäkin. Seuraa somekanaviamme ja pysyt mukana menossa!

Instagram: @samok_fin

Twitter: @SAMOK_FIN

Facebook: samok.fin / Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry