11.06.2020 | Blogi

Oona Löytänen

Emma Hannonen: Osaatko sanallistaa kansainvälisen osaamisesi?

Suomalaisten opiskelijoiden liikkuvuusluvut ovat laskeneet viime vuosien ajan huolestuttavaa tahtia. Vuosien 2016-2018 välillä suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden vaihtojaksot laskivat yhteensä 15%. Erityisesti ammattikorkeakouluopiskelijat lähtevät entistä harvemmin ulkomaille osana opintojaan. Myös koronakevään kokonaisvaikutuksia opiskelijaliikkuvuuteen voi vain arvailla: todennäköisesti vaihtoon lähtevien opiskelijoiden määrä tulee laskemaan entisestään. 

Samaan aikaan kun opiskelijat lähtevät yhä harvemmin vaihtoon, nähdään globaalissa maailmassa kansainvälisyysosaaminen kilpailuvalttina. Kansainvälinen osaaminen on haluttua, ja sen merkitystä korostetaan yhä enemmän työelämässä. Erasmus-opiskelijavaihto-ohjelmasta tehdyn tutkimuksen mukaan kansainvälistä kokemusta omaavat vastavalmistuneet sekä pärjäävät muita paremmin työmarkkinoilla että ovat myöhemmin huomattavasti pienemmässä riskissä joutua työttömäksi. 

Mutta tiedätkö sinä, mitä taitoja tulet kerryttämään lähtemällä vaihtoon? Mitä ovat ne konkreettiset taidot, jotka parantavat asemaasi työelämässä näin merkittävästi?

Kansainvälinen osaaminen on laaja käsite, jonka  merkitys on laajentunut pelkästä kieliosaamisesta myös kulttuuriseen osaamiseen. Siihen liitetään ominaisuuksia, kuten suvaitsevaisuus, tuottavuus, uteliaisuus ja sitkeys. Kansainvälisyysosaamisen voi nähdä metataitona, joita ovat myös yhteistyötaidot, itsensä johtaminen sekä oman osaamisen ja vahvuuksien tunnistaminen. 

Onko sinun korkeakoulusi määritellyt osaamistavoitteet kansainvälisyysosaamiselle? Tiedätkö esimerkiksi miten kerryttää vaihtoa vastaavaa kansainvälisyysosaamista omassa korkeakoulussasi?

Opetushallituksen Kansainvälisyyttä kaikille -julkaisussa on selvitetty sitä, miten tasapuolisesti opiskelijat kansainvälistyvät. Tilastojen valossa esimerkiksi opiskelijan sosioekonominen tausta, asuinpaikka ja sukupuoli vaikuttavat vaihtoon lähtemiseen. Kaikilla ei siis ole samanlaisia mahdollisuuksia kansainvälistymiseen. Kansainvälisyysosaaminen myös kasaantuu – kerran vaihtoon lähtenyt lähtee todennäköisemmin uudestaan ulkomaanjaksolle.

Kansainvälinen osaaminen on laaja käsite, jonka  merkitys on laajentunut pelkästä kieliosaamisesta myös kulttuuriseen osaamiseen. Siihen liitetään ominaisuuksia, kuten suvaitsevaisuus, tuottavuus, uteliaisuus ja sitkeys.

Jotta kansainvälinen osaaminen olisi korkeakouluissa saavutettavaa kaikille elämäntilanteesta ja taloudellisesta tilanteesta riippumatta, tulisi sitä pystyä kerryttämään myös kotimaassa pysyen kotikansainvälistymällä. Tätä varten tulisi kuitenkin korkeakouluissa olla selkeästi määriteltynä kansainvälisyysosaamisen osaamistavoitteet. Selkeiden osaamistavoitteiden kautta voidaan määritellä osaamissisällöt ja -tavoitteet myös kotikansainvälistymiselle.

Kansainvälisen osaamisen osaamistavoitteiden määrittelyn tärkeys korostuu siis myös, kun asiaa tarkastellaan yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Korkeakoulun selkeät osaamistavoitteet sekä selkeyttävät kotikansainvälistymisen konseptia, että auttavat opiskelijaa tunnistamaan ja sanoittamaan omaa kansainvälistä osaamistaan.

Koronakevään aikana on väläytelty mahdollisuutta aloittaa syksyn vaihdot virtuaalisesti etäopintoina. Toisille tämä voi olla suuri pettymys ja menetys, mutta löytyy varmasti myös opiskelijoita, joille “virtuaalinen vaihto” onkin helpotus ja jopa mieluisampi vaihtoehto.

Voisiko virtuaalinen vaihto olla tulevaisuuden kotikansainvälistymisen mahdollisuus niille, jotka eivät syystä tai toisesta pysty lähtemään fyysiselle ulkomaanjaksolle?

Alla olevista linkeistä löydät lisätietoa kansainvälisyydestä ja osaamisesta:

http://cimo.innofactor.com/piilotettuosaaminen

https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/IP_14_1025

https://www.oph.fi/fi/uutiset/2019/ulkomaanjaksolle-lahtevien-korkeakouluopiskelijoiden-maara-laskee

https://www.oph.fi/fi/tilastot/kansainvalisyytta-kaikille

https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/kansainvalisyytta-kaikille-julkaisu.pdf

https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/1271139/tyoelama-muuttuu-mita-tyoelamavalmiuksia-tarvitsemme-

 

Emma Hannonen
hallituksen jäsen

Emma vastaa hallituksen jäsenenä kansainvälisyydestä. Hänen yhteystietonsa ja kuvauksen siitä, missä asioissa häneen voi olla yhteydessä, löydät nettisivuiltamme.  Ole yhteydessä koska vaan – autamme mielellään asiassa kuin asiassa AMK-opiskelijoihin liittyen!

Instagram:@samok_fin

Twitter: @SAMOK_FIN

Facebook: samok.fin / Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry