Yhdysvaltojen presidentinvaalit, Alma Median alaisten lehtien omistajanvaihdos tai keskustelu hoitajamitoituksesta. Suomen poliittisen historian myllerrykset, vuoden 1972 Watergate skandaali ja vuoden 1995 Suomi-Ruotsi jääkiekkomatsin maalintekijät. Tiedätkö mikä näiden aiheiden yhteinen nimittäjä on?

Palataan siihen hieman myöhemmin, mutta ensin tahdon kirjoittaa informaatiotulvan räjähdyksestä ja siitä, miten ihminen voi joskus jäädä sen jalkoihin. Lapsuudessa viikon puheenaiheet muodostuivat kaupungilla kiertävistä juoruista ja puoli yhdeksän uutisista, koska printtimedian osuus jokapäiväisessä elämässä ei ollut vielä niin suuri. Varttuessa oli mielenkiintoista seurata Googlen kehitystä, löytää kenties ne hakusanat, joilla ei vielä saanut osumia, kuten “kangasalalainen”. Teininä Google olikin jo apuna koulutehtävissä, mutta suurin harppaus tiedon saannissa on tapahtunut vasta vajaan kymmenen vuoden aikana.

Nykypäivänä tietoa löytyy monista eri lähteistä ja monta kertaa eri tavoin muotoiltuna. Tietoa löytyy Twitteristä, uutissivustoilta, blogeista, kolumneista, Facebookista… you name it. Digitaalisen viestinnän myötä kilpailu personoidusta kirjoitustyylistä on kiihtynyt. Ilmiön myötä hienojen jargon-sanojen käyttö on lisääntynyt. Kilpailemme siitä, kuka onnistuu tuottamaan mahdollisimman kompleksista tekstiä. Tämän lisäksi eri uutiskanavat voivat kertoa samasta aiheesta toisistaan ristiriidassa olevia “faktoja”, jopa valeuutisia, joten medialukutaidon jatkuva kehittäminen on tärkeää. Kun ynnätään käsittämätön jargon, ristiriitainen tieto, kehittämistä vaativa medialukutaito ja jatkuvasti lisääntyvä tieto, on suuremman ongelman resepti valmis.

Itse myönnän kokeneeni joskus pelkoa sosiaalisista tilanteista, joissa tiedän olevani altavastaaja tiedon määrässä. Olen pohtinut kannattaako työpaikan yhteisiin kahvihetkiin edes osallistua, mikäli ei ole lukenut päivän lehteä. Erilaisissa tilanteissa olen toivonut, että kukaan ei ota puheenaiheeksi suomalaisen politiikan villejä tapahtumia vuosikymmenien saatossa tietäen, että vasta muutaman vuoden aikana herännyt kiinnostus politiikkaa kohtaan ja sen kautta hankittu tieto ei päihitä kotikasvatusta aiheesta. 

Teknologian räjähdysmäisen kehityksen ja tiedonkulun nopeutumisen myötä meidän kaikkien oletetaan olevan niin sanottuja joka alan asiantuntijoita. Itse myönnän kokeneeni joskus myös pelkoa sosiaalisista tilanteista, joissa tiedän olevani altavastaaja tiedon määrässä. Olen pohtinut kannattaako työpaikan yhteisiin kahvihetkiin edes osallistua, mikäli ei ole lukenut päivän lehteä. Erilaisissa tilanteissa olen toivonut, että kukaan ei ota puheenaiheeksi suomalaisen politiikan villejä tapahtumia vuosikymmenien saatossa tietäen, että vasta muutaman vuoden aikana herännyt kiinnostus politiikkaa kohtaan ja sen kautta hankittu tieto ei päihitä kotikasvatusta aiheesta. 

Pelko siitä, että toinen henkilö kaikkien kuullen huudahtaa ”ai etkö sä tiedä?” on saanut usein pysymään hiljaa ja nyökyttelemään ymmärtävän näköisesti. Tämä lausahdus ei ole aina jäänyt edes pelon tasolle, vaan toisten ihmisten tietämättömyydellä oman egonsa nostaminen on valitettavasti todellinen kiusaamisen muoto.

Eri tutkimukset kertovat eri tuloksia ihmisaivojen kapasiteetista. Oli paikkaansa pitävä tulos mikä tahansa, kaikkea ei voi muistaa. Mitä hyötyä ihmisten välisistä keskusteluista ja tiedon jakamisesta muutoin olisi? Eikö meidän kuuluukin jatkuvan oppimisen nimissä oppia toisiltamme? Voiko ihmisten välinen ymmärrys kehittyä, jos tietämättömät eivät tiedon puutteen ja epäkannustavan keskusteluilmapiirin vuoksi uskalla kyseenalaistaa? 

Uskallan viimein sanoa tämän ääneen: en tiedä kaikesta kaikkea. Jatkossa aion myös harrastaa lapsenomaisen tiedonhalun esiin tuomista ja avata suuni jos en jotain asiaa osaa.

Palataan tekstin ensimmäiseen kappaleeseen: alussa mainittujen aiheiden yhteinen nimittäjä on oma tietämättömyyteni. Uskallan viimein sanoa tämän ääneen: en tiedä kaikesta kaikkea. Jatkossa aion myös harrastaa lapsenomaisen tiedonhalun esiin tuomista ja avata suuni jos en jotain asiaa osaa. Summa summarum (latinaa ja tarkoittaa loppujen lopuksi, kiitos google) haluan päättää tekstini kertomalla sinulle, että sinun tai minun ei tarvitse olla kaikkien alojen asiantuntijoita ja se on ihan ok! Ensi kerralla kun tapaamme toivon meidän opettavan toisillemme jotain uutta.

Elina Viitaniemi
hallituksen jäsen

Elina vastaa hallituksen jäsenenä opiskelijoiden terveyteen, mielenterveyteen ja asumiseen liittyvistä aiheista. Hänen yhteystietonsa ja kuvauksen siitä, missä asioissa häneen voi olla yhteydessä, löydät nettisivuiltamme.  Ole yhteydessä koska vaan – autamme mielellään asiassa kuin asiassa AMK-opiskelijoihin liittyen!

SAMOK Behind the Scenes raottaa salaisuuden verhoa! Millaisia hallituksen jäsenemme ovat ja mitä he tekevät päivittäisessä työssään? Odotamme innolla porukkamme toteutuksia, toivottavasti sinäkin. Seuraa somekanaviamme ja pysyt mukana menossa!

Instagram: @samok_fin

Twitter: @SAMOK_FIN

Facebook: samok.fin / Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry