Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOKin 31. varsinainen liittokokous järjestetään Helsingissä to-pe 30.–31.10. Ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien edustajat kokoontuvat Haaga-Helia ammattikorkeakoulun pääkampukselle (osoite: Ratapihantie 13, Helsinki) päättämään muun muassa liiton tulevan vuoden toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta sekä valitsemaan ensi vuodelle puheenjohtajan, varapuheenjohtajan sekä hallituksen jäsenet. Lisäksi liittokokous päättää liittokokouksen julkilausumasta, joka ottaa kantaa johonkin ajankohtaiseen teemaan poliittisessa keskustelussa.
Tällä hetkellä SAMOKin puheenjohtajaksi ovat ehdolla Eino Mervola (Metropolia ammattikorkeakoulu), Atte Mannila (Satakunnan ammattikorkeakoulu) ja Saara Ahola (Tampereen ammattikorkeakoulu). Hallituksen jäseniksi ehdolle tähän mennessä ovat asettuneet Ruvindu Gamage (Tampereen ammattikorkeakoulu), Jimi Oosi (Vaasan ammattikorkeakoulu) ja Kiira Uutela (Haaga-Helia ammattikorkeakoulu). Listaa ehdokkaista päivitetään SAMOKin verkkosivuille.
Liittokokouksen aikana median edustajilla on mahdollisuus haastatella kokousedustajia, liiton nykyistä johtoa sekä perjantaina valittavaa liiton uutta puheenjohtajistoa ja hallitusta. Kaikki henkilövalinnat suoritetaan perjantaina 31. lokakuuta. Liittokokouksen aikataulu löytyy osoitteesta samok.fi/liittokokous. Liittokokouksen materiaaleihin voitte tutustua täällä.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Aleksi Airaksinen
Viestinnän erityisasiantuntija
[email protected]
puh. 044 051 9521
