On helmikuu 1996 ja istun yöjunassa matkalla Oulusta Helsinkiin. Osallistun aamulla opiskelijajärjestöjen koollekutsumaan kokoukseen, jonka aiheena on valtakunnallisen ammattikorkeakouluopiskelijoiden edunvalvontajärjestön perustamiseen liittyvät esiselvitystoimet, suunnitelmat ja aikataulut.
Kokous järjestetään kolmen liiton toimistolla Helsingin Vallilassa, osoitteessa Mäkelänkatu 56, III krs. Tässä opiskelijajärjestöjen yhteisessä kerroksessa toimivat tuolloin Suomen Kauppaopiskelijain Liitto ry (SKOL), Suomen Tekniikan Opiskelijoiden Liitto-STOL ry ja Suomen Terveydenhuolto- ja Sosiaalialan Opiskelijoiden Liitto, Terhol ry.
Kolmannen kerroksen neuvotteluhuoneessa on runsaan kymmenen hengen ryhmä, mielestäni hyvin kokeneita ja osaavia, opiskelijajärjestöaktiiveja valmistautumassa päivän aiheeseen. En tunne juuri ketään tästä työryhmästä, muutaman henkilön olen tavannut Oulussa, heidän käytyään vierailulla Oamkin Liiketalouden yksikössä, jossa toimin opiskelijayhdistyksen puheenjohtajana. Aloitin tuossa luottamustoimessa syksyllä 1995, siis miltei heti aloitettuani tradenomitutkinnon suorittamisen.
Lyhyen esittäytymiskierroksen jälkeen jään istumaan kokoustilan takaosaan ja kuuntelen vilkkaana käytävää keskustelua, laadittua suunnitelmaa sekä aikataulua seuraaville toimille. Teen muistiinpanoja kuin viimeistä päivää, jotta voin myöhemmin perehtyä aiheeseen kunnolla, sillä olen vielä tässä vaiheessa niin sanotusti noviisi käsittämään kokonaisuutta nimeltään suomalainen, monialainen ja väliaikainen ammattikorkeakoulujärjestelmä.
Vuodesta 1991 lähtien kokeiluun osallistuneet ammattikorkeakoulut alkoivat vähitellen saada vakinaisen toimiluvan, luonnollisesti jatkuvan sisäisen ja ulkoisen arvioinnin sekä laadunvarmistamisen kautta.
Mutta. Tässä korkeakoulutuksen duaalimalliin perustuvassa kehityskaaren pisteessä, vuonna 1996, oli tullut niin sanotusti opiskelijakentälläkin korkea aika järjestäytyä paikallisesti, alueellisesti sekä valtakunnallisesti uudelleen, ajan vaatimusten mukaisesti ja koulutuksen rakennemuutoksen rinnalla.
Minut kutsutaan vielä kerran kokoustilan etuosaan kertomaan oma näkemykseni perustettavaksi aiotun ammattikorkeakouluopiskelijoiden etujärjestön toiminnan tarkoituksesta, opiskelijakuntien järjestäytymisestä, tulevaisuuden näkymistä, perustettavan liiton keskeisimmistä tavoitteista ja tehtävistä.
Ja iltapäivällä olen edelleen hieman yllättynyt, että minut on kutsuttu tähän tilaisuuteen. Olen toki myös äärettömän innostunut ja motivoitunut osallistumaan omalla panoksellani tähän suunniteltuun projektiin, jos vain mahdollista.
Päivä päättyy ja olen jälleen yöjunassa, nyt matkalla takaisin kohti Oulua. Havahdun Nokia 2110 -matkapuhelimen soittoääneen, Säkkijärven polkka ravistelee minut hereille. Saan puhelun eräältä päivällä tapaamani työryhmän edustajalta. Hän tiedustelee, olisinko innostunut, kiinnostunut ja käytettävissä tulevan liiton ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Olin hänen mukaansa tehnyt hyvän vaikutuksen perustajajäseninä toimivien opiskelijajärjestöjen edustajiin ja siksi voisin olla sopiva, soveltuva, osaava ja oppiva henkilö kyseiseen luottamustehtävään.
Tehty ehdotus sisältää muutaman ”option”; muutto pääkaupunkiin, opintojen kenties hetkellinen keskeyttäminen sekä tarttuminen tehtäviin, joiden merkitystä, määrää ja suuntaa oli vasta hieman osattu hahmottaa, tulevaisuutta ei todellakaan osattu ennustaa.
Olen hämmentynyt. Lupaan miettiä asiaa ja ilmoittaa mahdollisimman pian kantani ehdotukseen.
Näin myös tein.
Janne Nelimarkka
Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijakuntien Liitto – SAMOK ry:n hallituksen puheenjohtaja 1996–1997
Ensimmäisen puheenjohtajan kynästä on kolmiosainen blogisarja Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOKin ensimmäisen puheenjohtajan muistoista 30 vuoden takaa. Blogisarjassa käsitellään esimerkiksi liiton perustamista ja alkuaikojen edunvalvonnan teemoja. Blogisarja on osa SAMOKin 30-vuotisjuhlavuoden viestintäkampanjaa.