On jälleen se aika vuodesta, kun opiskelijakunnissa ollaan jatkumon turvaamisen äärellä. Vaikka fokus on osaltaan jo tulevassa vuodessa, käytännössä eletään yhä tätä hetkeä, ja mennyttä, sillä keskusteluissa seuraavan vuoden edustajiston ja hallituksen paikoista, kohoaa usein ilmoille se sama, monelle luottarille tuttu kysymys: onko aikaa omille opinnoille?
Opintojen, arjen ja työssäkäynnin ohella tehtävä vaikuttamistyö ei ole luonteeltaan vain väliaikainen, opiskelijoita koskettava resurssihaaste. Sen saman 24:n tunnin sisälle rakentuu myös valmistumisen jälkeen tarvittava jaksaminen, työ- ja perhe-elämä, harrasteet ja vapaa-aika, aktiivinen kansalaisuus ja mahdollisuus edelleen haastaa itseään, kasvaa ja kehittyä ihmisenä. Tällaisten mahdollisuuksien takaamiseksi, me tarvitsemme työhyvinvoinnin kehityksen tueksi riittäviä ja ennaltaehkäiseviä hyvinvointipalveluja – myös opiskelijoille.
Nuorisobarometri (2021-2022) ja Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimus (KOTT, 2024) kertovat uupumuksesta, tulevaisuusahdistuksesta ja huolesta, että omat resurssit ovat riittämättömiä työelämään. Merkittävä osa ihmisen hyvinvointia ja jaksamista kytkeytyy voimakkaasti verkostojen, yhteisöjen ja peruspalvelujen saatavuuteen. Silti tänäkin vuonna YTHS kamppailee riittämättömän perusrahoituksen kanssa, samalla, kun opiskelijamäärät ovat kasvussa, ja jo nyt lähes 70% asioinnista hoidetaan digi palveluissa (YTHS, 2024). Me tarvitsemme saavutettavampia terveyspalveluja, entistä enemmän näkyvyyttä alueellisille haasteille, ja aidosti päätoimisen opiskelun mahdollistavaa opintotukiuudistusta, jotta edes toivo ymmärryksestä voisi toimia psyykkisen hyvinvoinnin suojaavana tekijänä.
Vaikka opiskelijahyvinvointia tarkasteltaisi pelkästään asumisen näkökulmasta, voidaan todeta yhä useamman olevan vaarassa jäädä taloudellisista syistä kodittomaksi – huolimatta siitä, että taloudelliset haasteet eivät aiemmin ole olleet ensisijainen asunnottomuuteen johtava tekijä Suomessa. Kun kohdistetaan resursseja heikentäviä toimia järjestöihin, yhdistyksiin, nuoriso- ja päihdetyöhön, sosiaalialan laadun kehityksen ja ammattipätevyyksien piiriin, ei olla pelkästään luomassa uudenlaista asunnottomuuden uhkaa Suomessa. Ollaan myös entisestään syventämässä jo olemassa olevaa vastakkainasettelun ja yhteiskunnallisen eriarvoisuuden kuilua.
Kun palataan Suomen historiassa 1800-luvun puoliväliin, nuoriso- ja urheiluseurat, raittiusyhdistykset, sekä vapaapalokunnat ovat aloittamassa toimintaansa. Vapaaehtoisten voimin järjestetään kulttuuritapahtumia, kirjastotoimintaa, perustetaan ammatti- ja työväenyhdistyksiä, ja Suomen naisyhdistys. Opiskelijaliike on vain yksi osa tätä yhteiskunnallisesti merkittävää, hyvinvointia turvaavaa toimintaa, jonka historiaa harvoin kiitellään. Vapaaehtoistoiminnan voimin on pidetty erilaisia talkoita, ohjattu kerhoja, järjestetty koulutuksia, toteutettu diakoniatyötä ja pidetty huolta niin itsestä kuin muista.
Tutkimusten mukaan vapaaehtoistoiminta lisää myös sitä tekevien hyvinvointia. Mahdollisuus vaikuttaa itselle tärkeisiin asioihin, kuuluminen vertaisyhteisöön, ovat tämän hyvinvoinnin kulmakiviä. Lähes kolmannes korkeakouluopiskelijoista, ei koe tällaista kuuluvuutta. Toisen asteen opiskelijoista osattomaksi yhteisöstä kokee jäävänsä noin puolet. Sitä ei korjata vain siirtymällä opinnoista työelämään, vastakkainasettelun toiselle puolen. Se korjataan osaltaan arvostavilla kohtaamisilla ja julkisella keskustelukulttuurilla, jossa opiskelijoiden oikeutta riittävään toimeentuloon ei pidetä kohtuuttomana. Leikkaamalla opiskelijoilta, me leikkaamme myös opiskelijoiden omanarvontunnosta, kuuluvuuden tunteesta, ja ihmisarvon kokemuksesta. Me leikkaamme siitä arvostuksesta, jota koulutusjärjestelmämme tarvitsee pysyäkseen ajantasaisena, laadukkaana, ja Suomen taloudellista kestävyyttä tukevana kokonaisuutena.
Sivistyneen yhteiskunnan hyvinvoinnin pohja ei ole pakotetussa, syyllisyyden värittämässä itsensä uhraamisessa harvojen ja valittujen hyvinvoinnin eteen, vaan aidossa halussa rakentaa yhdessä kohti parempaa huomista. Tätä halua myös opiskelijat, ja opiskelijaliike, todentavat päivittäin. Jokainen suoritettu harjoittelu, kirjoitettu kannanotto, uusintatentti ja rohkaisevat sanat itselle tai opiskelukaverille, ilmentävät nimenomaan halua tehdä oma osansa. Kun puhutaan opiskelijoiden toimeentulosta, puhutaan myös opiskelijoiden oikeudesta vapaa-aikaan. Inhimillisestä tarpeesta levätä, palautua, kokea ylpeyttä omasta työstä ja unelmoida.
Meistä jokainen tietää, että itselle merkittävien asioiden eteen ollaan valmiita tekemään töitä. Joskus jopa sen oman hyvinvoinnin kustannuksella. Suomella on pitkä historia työteliäisyyttä arvostavana, laadukasta koulutusta ja hyvää terveydenhuoltoa tuottavana kansakuntana, jonka sisu vie tarvittaessa läpi harmaan kiven. Olisiko kuitenkin jo aika, että jätämme kivet sikseen, ja kohdennamme sen paljon puhutun sisun koko yhteisön hyväksi?
Kirjoittaja: Sanja Laitinen-Lindelöf, ehdokas SAMOKin varapuheenjohtajaksi vuodelle 2025.
SAMOKin blogissa ja sosiaalisessa mediassa esitellään syksyn aikana ehdokkaita SAMOKin hallitukseen vuodelle 2025. Lisätietoa liittokokouksesta löydät täältä.