15.10.2024 | Blogi

SAMOK

Ehdokasblogi: Ilman meitä, yhteiskunnallisesti aktiivisia opiskelijoita, ei ole tulevaisuuden Suomea

Kuvitellaanpa Suomi ja korkeakoulut ilman edunvalvontaekosysteemiä ja opiskelija-aktiiveja sen ytimessä. Ilman opiskelijajäseniä korkeakoulujen hallituksissa ja eri päätöksenteon tasoilla, ilman opiskelijoita kertomassa päättäjille epäkohdista, ilman tuutoritoimintaa, vertaistukea ja opiskelijat yhteen tuovia sosiaalisia tapahtumia, ilman yhteisöllisyyttä ja etenkin ilman monialaisia työelämän ja yhteiskunnankin kannalta välttämättömiä verkostoja. Ympäristö, jossa tasa-arvoa ei toteutettaisi eikä epäkohtiin puuttuisi kukaan.

Ei kovin kaksinen ajatus.

Opiskelijaliikkeen merkitys niin yksittäisille opiskelijoille kuin yhteiskunnallekin on kiistämätön. Opiskelijakunnat, ainejärjestöt ja kerhot valvovat opiskelijoiden etua, luovat yhteisöllisyyttä ja opettavat toimijoilleen aktiivisen kansalaisuuden taitoja, kuten ammattikorkeakoululakikin opiskelijakunnan velvollisuuksista määrittelee. Aktiivitoiminnan kautta opiskelijat rakentavat monialaisia, yhteiskunnan kannalta välttämättömiä verkostoja sekä pitävät huolen tulevaisuuden tekijöiden – kyllä, opiskelijoiden – edunvalvonnasta kaikkialla Suomessa. Mitä tapahtuisi, jos opiskelijat lopettaisivat tämän pitkäjänteisen vaikuttamistyön tekemisen?

Opiskelijaliike toimii pääasiallisesti vapaaehtoisten opiskelija-aktiivien voimin; opiskelija-aktiivien, jotka luottamustehtäviensä ohella samalla myös edistävät opintojaan, johon he kuluneen ajan kustantamiseksi nostavat useimmiten niin opintorahaa, asumistukea kuin opintolainaakin. Opiskelijaliikkeessä ei siis herroiksi elellä, vaikka opiskelijalla olisikin mahdollisuus ja voimavaroja käydä myös palkkatöissä kaiken muun ohella.

Opiskelija-aktiivina toimiminen vie tyypillisesti suuren siivun, usein satojakin tunteja opintojen ulkopuolisesta elämästä. Järjestötoiminnan ja opintojen ohella työssä käyminen ei useinkaan ole mahdollista, ja järjestötoimintaa tehdään jopa luottamustoimijoiden hyvinvoinnin ja opintolainahyvitysten kustannuksella. Opiskelijat haluavat tästä huolimatta jatkaa tekemäänsä aktiivitoimintaa, koska sen avulla mahdollistuu opiskelijat yhteen tuovat tapahtumat, sosiaali- ja koulutuspoliittinen edunvalvonta koulun toiminnassa sekä opiskelijoiden äänen tuominen kuuluviin kansallisessa päätöksenteossa.

Samalla yhteiskunta tahtoo opiskelijoiden myös valmistuvan ajallaan, laskennallisesti opiskelevan siis 27 tuntia yhtä opintopistettä kohti, suorittaen noin 60 opintopistettä vuodessa. Tämä tekee 1620 tuntia töitä vuodessa, mikä vastaa yhdeksän kuukauden täysipäiväistä työskentelyä. Juhlapuheissa opiskelijoita muistetaan muistuttaa myös levon ja loman tärkeydestä, oman jaksamisen priorisoimisesta, terveellisten elämäntapojen ylläpitämisestä, liikunnan tärkeydestä sekä opiskeluajan ainutkertaisuudesta ja siitä nauttimisesta. Toisaalta töissä käymistäkään ei saa unohtaa, kenelläpä nyt vain yksi päivätyö olisi. Kuulostaa aika mahdottomalta, eikö?

Mitä siis tapahtuu tilanteessa, jossa opiskelijoiden toimeentulosta leikataan ennen näkemättömällä tavalla esimerkiksi asumistuen leikkauksin ja opintorahan indeksijäädytyksin, puhumattakaan koko kansakuntaa koskettavista ALV-korotuksista? Edunvalvontaa tarvitaan enemmän kuin koskaan, mutta mahdollisuudet sen tekemiseen heikentyvät samalla niiltä, jotka sitä tekevät – eli opiskelijoilta. Lienee siis aiheellista kysyä, järjestääkö jatkossa valtiot, kunnat tai korkeakoulut itse vastaavan määrän opiskelijoiden edunvalvontaa ja hyvinvointia kasvattavaa toimintaa, kun vapaaehtoisesti aktiivitoimintaa tekevillä opiskelijoilla ei ole enää mitään taloudellisia edellytyksiä uhrata tähän satoja tunteja omia resursseja? Maksaako kyseiset tahot huomattavan määrän tukipalveluita, tapahtumajärjestäjiä ja vertaistoimintaa? Ja vielä tärkeimpänä kysymyksenä: Mitä tapahtuu, mikäli kukaan ei tätä tee?

Kysymysmerkkejä on ilmoilla paljon, ja varmaa on vain se, että opiskelijoita koskevia päätöksiä tehdään, olivat opiskelijat itse paikalla tai eivät. Sitä, mitä tällaisista päätöksistä seuraa opiskelijoille, korkeakouluille ja tulevaisuuden työelämälle, voidaan vain arvailla. Surkastuuko kovalla työllä rakennettu ja ylläpidetty korkeakoulujen edunvalvontaekosysteemi alati paisuvaan opiskelijoiden ahdinkoon?

Kirjoittaja: Julia Väänänen, ehdokas SAMOKin puheenjohtajaksi vuodelle 2025

SAMOKin blogissa ja sosiaalisessa mediassa esitellään syksyn aikana ehdokkaita SAMOKin hallitukseen vuodelle 2025. Lisätietoa liittokokouksesta löydät täältä.