Blogi
Anna Laurila: Miksi meidän jokaisen tulee olla ylpeästi AMK?
Ammattikorkeakoulutuksen laatu ja lähiopetuksen väheneminen ovat puhututtaneet viime viikkoina valtakunnan medioissa. Lähiopetuksen väheneminen...
Roosa Veijola: Etsin huonekaluja, mutta löysin työpaikan – eli kuinka päädyin töihin SAMOKiin?
Eräänä pimeänä marraskuisena iltapäivänä istuin Kaisa-talon kirjastossa ja välttelin parhaani mukaan gradumuistiinpanojeni puhtaaksi...
Emmi Paajanen: Yhden työntekijän tarina työuupumuksesta
Pyörittelin tämän blogin aihetta mielessäni todella pitkään, ja tuntui todella vaikealta saada sormia asetetuksi näppäimistölle. Ihmettelin...
Hurjia lukuja SAMOKista – katso lista!
Vuosi lähenee loppuaan ja valmistaudumme toimistolla joulun viettoon, mutta ennen sitä pysähdyimme miettimään, millainen oli vaikuttamisen vuosi...
Opintotuki täytti pyöreitä vuosia
Opintotuen 50-vuotispäivää vietettiin tänään Säätytalolla. Tilaisuuteen oli kutsuttu opintotukivaikuttajia vuosikymmenten varrelta. Tapahtuma...
”Vaikka olen suhteellisen vähävaraisesta taustasta, olen aina tiennyt että voin opiskella niin pitkälle kuin haluan.”
Tänään 29.11. vietetään maksuttoman koulutuksen päivää. Me kaikki samoklaiset olemme saaneet nauttia maksuttomasta koulutuksesta, ja toivomme...