Blogi
Budjettiriihi uuden työntekijän näkökulmasta
Aloitin SAMOKin koulutuspolitiikan asiantuntijana elokuun loppupuolella ja pääsin samantien käsittelemään budjettiriihtä. Aihe itsessään oli...
Ehdokasblogi: Kansainvälisyys ei tapahdu vain ulkomailla
Kun puhumme kansainvälisyydestä opiskelijoita viitekehyksenä käyttäen, usein jäämme jumittamaan ajatukseen suomalaisesta opiskelijasta ulkomailla...
26 vuotta taistelua tuulimyllyjä vastaan
Suomessa korkeakoulutus perustuu duaalimalliin, jonka kummallakin puolella on täysin tasavertaisessa asemassa toimiva korkeakoulu....
Pandemia oli viimeinen niitti jo laskeviin opiskelijoiden ulkomaanjaksojen määriin
Koronapandemia. Moni blogiteksti, uutinen ja poliittinen paperi on viime vuosina nojannut sanomansa tähän vuosikymmenen alun maailmanlaajuiseen...
Opiskelijalapsiperheet ja toimeentulo
Olen ennenkin kirjoitellut muutamaan otteeseen perheellisistä opiskelijoista ja heidän asemastaan. Aihe on tärkeä ja mielenkiintoinen monestakin...
Vieraskynä: Emme voi hyväksyä epätasa-arvoista Eurooppaa
Kesäkuussa 2021 Unkarin eduskunta hyväksyi lain, jonka mukaan alaikäisille ei saa “mainostaa” seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyvää...