Ehdokassivu Kiira Uutela
Kiira Uutela on ehdokas SAMOKin hallituksen jäseneksi vuodelle 2027.
Kiira on Haaga-Helia ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Helgasta, ja on tänä vuonna toiminut Helgan edustajiston puheenjohtajana.
Miksi haet SAMOKin hallitukseen?
Haen SAMOKin hallitukseen, koska haluan, että opiskelijoiden ääni kuuluu myös siellä, missä päätökset tehdään. Haluan rakentaa opiskelijaelämää, jossa kansainväliset opiskelijat kuuluvat joukkoon, hyvinvointi ei jää puheeksi ja valmistuminen avaa ovia, eikä jätä tyhjän päälle.
SAMOKin hallituksessa vastuualueet ja niiden yhdistelmät vaihtelevat vuosittain. Mitkä vastuualueet kiinnostavat sinua ensisijaisesti? Entä toissijaisesti? Perustele.
Ensisijaisesti minua kiinnostavat kansainvälisyys ja vaikuttaminen. Haluan edistää kansainvälisten opiskelijoiden asemaa ja tuoda opiskelijoiden ääntä vahvemmin päätöksentekoon. Toissijaisesti kiinnostaa koulutuspolitiikka, jossa tehdään opiskelijoiden tulevaisuuteen vaikuttavia ratkaisuja.
Millaisia verkostoja sinulla on ja millainen verkostoituja olet?
Verkostoni ulottuvat opiskelijajärjestöistä kansalliseen opiskelijavaikuttamiseen ja kansainvälisiin opiskelijayhteisöihin. Olen aktiivinen ja helposti lähestyttävä verkostoituja, joka yhdistää rohkeasti ihmisiä ja rakentaa yhteistyötä yli organisaatio- ja taustarajojen.
Millaista poliittista vaikuttamiskokemusta sinulla on?
Minulla on kahden vuoden kokemus opiskelijapoliittisesta vaikuttamisesta HePon kautta sekä vaikuttamistyöstä Helgan edustajiston puheenjohtajana. Olen osallistunut päättäjätapaamisiin, lausunto- ja kannanottotyöhön sekä opiskelijoiden tavoitteiden edistämiseen eri verkostoissa.
Millaista johtamiskokemusta sinulla on ja millainen johtaja pyrit olemaan?
Olen toiminut HePo ry:n varapuheenjohtajana 2025, puheenjohtajana 2026 sekä Helgan edustajiston puheenjohtajana toukokuusta 2026 alkaen. Lisäksi johdin Nordic Business Forumissa 2025 35 hengen tiimiä. Johtajana olen lämmin, selkeä ja kannustava.
Miksi sinun pitäisi tulla valituksi SAMOKin hallitukseen?
Tuon SAMOKiin rohkeutta, kokemusta ja tekemisen meininkiä. Kuuntelen, yhdistän ihmisiä ja vien asioita eteenpäin. Haluan varmistaa, että jokaisen opiskelijan ääni kuuluu.
Mitä muuta haluaisit kertoa?
Moikka! Olen Kiira Uutela, Haaga-Helian opiskelijakunnan Helgan edustajiston puheenjohtaja. Olen järjestösektroin moniosaaja, olen tehnyt laajaa vaikuttamistyötä Porvoon opiskelijayhdistys HePo ry:ssä kahden vuoden ajan. Haluan, että opiskelijoiden ääni tulee kuuluviin ja että myös vähemmän äänessä olevia ryhmiä kuunnellaan.
Opiskelijavaikuttaminen ei ole minulle vain kokouksia ja kannanottoja, se on ihmisten kuuntelemista ja asioiden viemistä eteenpäin. Haluan tuoda SAMOKiin energiaa, rohkeutta ja yhteistyökykyä. Uskon, että kansainvälisyys, hyvinvointi ja vaikuttava edunvalvonta kuuluvat kaikille opiskelijoille ja haluan tehdä töitä sen eteen.
Yhteystiedot:
