04.06.2019 | Kannanotot

SAMOK

SYL ja SAMOK: Nuorille on jäätävä muutakin kuin maksajan rooli yhteiskunnassa

Tänään 3.6. julkaistiin Antti Rinteen johtamien hallitusneuvotteluiden esitys hallitusohjelmasta, joka ohjaa Suomen politiikkaa seuraavat neljä vuotta. Korkeakouluopiskelijoiden kannalta kirjaukset ovat toivoa antavia, mutta puolueiden vaaliohjelmien perusteella opiskelijaliike odotti enemmän panostuksia erityisesti opiskelijoiden toimeentuloon.

“Hallitusneuvotteluja käyneiden puolueiden vaaliohjelmissa oli lähes yksimielinen tahtotila tehdä useiden kymmenien eurojen korotus opintorahaan. On suuri pettymys, että näitä lupauksia ei neuvottelutuloksessa lunastettu. Lopullisessa hallitusohjelmassa opiskelijat ja nuori sukupolvi jäivät eläkeläisten jalkoihin, eikä tasokorotusta tehty lainkaan. Väestön osaamisen ylläpito ja yhdenvertaiset mahdollisuudet täysipäiväiseen opiskeluun edellyttävät riittävää sosiaaliturvaa myös opiskelijoille,” SYL:n puheenjohtaja Sanni Lehtinen kommentoi.

“Opiskelijoiden on oltava osana sosiaaliturvan uudistamista alusta alkaen. Varmistetaan, että nuorille jää muutakin kuin maksajan asema yhteiskunnassa. Hallitusohjelman tulee toteuttaa lupauksensa sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta. Nykyiset opiskelijat eivät voi odottaa sosiaaliturvan uudistamisen etenemistä, vaan tarve panostuksille on nyt!” SAMOKin puheenjohtaja Iiris Hynönen vaatii.

Hallitusohjelmassa on kuitenkin monia hyviä muutoksia: opintorahan sitominen indeksiin, 25 euron lisäys opintotuen huoltajakorotukseen, korkeakoulujen perusrahoituksen vuosittaiset lisäykset 20 miljoonalla eurolla ammattikorkeakouluille ja 40 miljoonalla eurolla yliopistoille sekä korkeakoulujen indeksikorotusten toteuttamista täysimääräisenä koko hallituskauden ajan. Myös panostukset koulutukselliseen tasa-arvoon koulutuksen saavutettavuussuunnitelman muodossa ovat tervetulleita.

“Maksuton tutkintokoulutus on suomalaisen yhteiskunnan peruspilari ja on hienoa, että se on kirjattu yksiselitteisesti hallitusohjelmaan. Maksuttomuuden periaate on palautettava takaisin myös EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille. Maksuttomuus on elinehto saavutettavalle koulutusjärjestelmälle,” Iiris Hynönen toteaa.

“Aamun tiedotustilaisuudessa Antti Rinne kutsui opiskelijat mukaan sosiaaliturvan uudistuksen valmisteluun. Asiantuntemuksemme on hallituksen käytettävissä myös muissa opiskelijoita koskevissa asioissa. Odotamme rakentavaa yhteistyötä tulevan hallituksen kanssa!” Sanni Lehtinen toivoo.

 

Lisätietoja:

puheenjohtaja Sanni Lehtinen (SYL)
p.
044 906 5007
[email protected]

puheenjohtaja Iiris Hynönen (SAMOK)
p. 050 389 1000
[email protected]