08.05.2018 | Kannanotot

Kansanedustajat yhdessä koulutus- ja opiskelijalijajärjestöjen kanssa: Pelastetaan maailman paras koulutusjärjestelmä

Suomessa on käynnistettävä laajamittainen, parlamentaarinen työskentely, jonka avulla luodaan perusta osaamisen, sivistyksen ja koulutuksen uudistamiseksi yli vaalikausien. Näin esittävät aloitteessaan 11 kansanedustajaa kaikista eduskuntapuolueista ja 13 koulutusta, opiskelijoita ja opettajia edustavaa järjestöä.

Aloitteen takana on huoli koulutuksen ja osaamisen tason laskusta. Suomi rakensi viime vuosisadalla koulutusjärjestelmän, jota on pidetty maailman parhaana. Määrätietoinen koulutukseen sijoittaminen on näkynyt suomalaisen yhteiskunnan kehityksessä ja vaurastumisessa. Meistä tulikin yksi maailman menestyneimmistä kansakunnista.

Nyt tavoitteena on pelastaa maailman paras koulutusjärjestelmä kokonaisuutena.

”Kyseessä on kokonaisuus, jonka osat ovat toisistaan riippuvaisia. Tämän vuoksi koulutuksen toimivuutta on arvioitava ja kehitettävä kokonaisuutena, ei vain osauudistuksia tehden”, aloitteen allekirjoittajat toteavat. Aloitteessa on mukana koko koulutusketju aina varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.

Tavoitteeksi on nyt asetettava koulutusjärjestelmän kehittäminen kestävällä tavalla, joka antaa jokaiselle mahdollisuuden saada hyvä koulutus elämänsä pohjaksi. Yhtä tärkeää on, että yhteiskunta mahdollistaa osaamisen jatkuvan kehittämisen työuran ja elämän aikana.

Suomeen vaikuttavat globaalit muutosvoimat kuten kaupungistuminen, teknologinen kehitys ja työn murros edellyttävät ja mahdollistavat muutoksia koulutuksen nykyisiin rakenteisiin.
Nyt tarvitaan taitoja ja tietoja, joiden avulla ratkomme ihmiskunnan olemassaoloon ja hyvinvointiin liittyviä haasteita ilmastonmuutoksesta lähtien.

Huoli koulutuksen ja osaamisen tason laskusta

Suomen väestön koulutustaso ja oppimistulokset ovat kääntyneet laskuun. Opetus- ja kulttuuriministeriön tilastojen mukaan 1980-luvun alussa syntyneet ovat jäämässä koulutetuimmaksi ikäluokaksi. Kielitaitomme kapeutuu ja matemaattinen osaaminen heikkenee. Kansalaisten osaaminen ja sivistys ovat perusta yhteiskunnan ja kulttuurimme olemassaololle.
Yksilöt voivat rakentaa oman elämänsä osaamisen ja sivistyksen varaan. Ne mahdollistavat yrittämisen, työllistymisen ja yhteiskuntaan kuulumisen. Alhainen koulutustaso ja heikot taidot puolestaan syrjäyttävät ihmisiä työmarkkinoilta.

Nyt on viimeinen hetki kääntää suomalaisen osaamisen ja sivistyksen suunta.

Aloitteessa ovat mukana seuraavat tahot ja itse aloitteen pääset lukemaan linkin takaa:

kansanedustajat

Aila Paloniemi (kesk.)
Marisanna Jarva (kesk.)
Jaana Laitinen-Pesola (kok.)
Eeva-Johanna Eloranta (sd.)
Tiina Elovaara (sin.)
Laura Huhtasaari (ps.)
Jani Toivola (vihr.)
Krista Mikkonen (vihr.)
Li Andersson (vas.)
Mikaela Nylander (r) ja
Antero Laukkanen (kd)

sekä

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE
Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry
Finlands Svenska Skolungdomsförbund
Kuntaliitto
Opetusalan ammattijärjestö OAJ
Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry
Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto — SAKKI ry
Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK
Sivistystyönantajat
Suomen Lukiolaisten Liitto
Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL)
Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ja
Vapaa Sivistystyö ry

Lisätietoja:

Maria Jokinen, SAMOKin varapuheenjohtaja, p. 050 389 1001, [email protected]
Petri Lempinen, Arenen toiminnanjohtaja, p. 040 7667 805